Kumpi ja Kampi
Vai
Kampi ja Kumpi
 
Käykö Terminaattori Termien Sotaa? Itse osallistuin sen tapaiseen sanailuun Kotimaa 24 blogissani.

"Rippikoulun jälkeen Ratkaisukristittynä uskaltauduin näyttäytymään seurakunnallisissa piireissä. Se ei ollut mitenkään helppoa eikä yksinkertaista.

Ensimmäiset kokemukset sain Porin Herättäjäjuhlien 1962 talkoojoukoissa. Juoksin, minne käskettiin. Ja käskettiinhän minua. Seudun tuntevana ohjasin ihmisiä kotimajoituksiin kävellen tai istuen pikkubusseissa. Vein sitä mennessäni ja toin toista tullessani. Kolehtia keräsin penkkiriviltä toiselle ja sain ihmetellä kahisevien setelien määrää. Sain jopa istua muiden kerääjien kanssa laskemassa körttikansan runsasta lahjaa.

Kukaan ei sanonut, että Ratkaisukristitty ei kelvannut Kasvatuskristittyjen joukkoon.
Tänä kesänä olin taas talkoolaisena, nyt Porin Lähetysjuhlilla. Juoksin taas, minne käskettiin. Ja käskettiinhän minua. Ohjasin ihmisiä sinne tänne. Vein sitä taas mennessäni ja toin toista tullessani. Kolehtia keräsin taas penkkiriviltä toiselle. Nyt ei tarvinnut tai saanut enää itse rahoja laskea.

Kukaan ei taaskaan sanonut, että Ratkaisukristitty ei kuulunut Kasvatuskristittyjen joukkoon.

Enää en ole varma, ovatko monet vuodet the Ratkaisun jälkeen jo muuntaneet minut Ratkaisukristitystä Kasvatuskristityksi tai oliko the Ratkaisukin pohjimmiltaan the Kasvatuksen tulosta. Kumpaakaan nimeä en kuitenkaan häpeä. Tiedän, että ne molemmat ovat vain likiarvoa jostain suuremmasta, jota en hallitse eikä minun tarvitsekaan."

Katalyytti kahdeksankymmentäkaksi. Blogi Saastainen Huone on jo sulkeutunut. Se vaikutti aikoinaan osaksi blogini syntymiseenkin. Se oli paikka, jossa kristinuskoon pettyneet ilmaisivat omia tuntojaan ja jakoivat kokemuksiaan. Suuri osa keskustelusta oli asiallista, rehellistä ja varmaan kirjoittajilleen tärkeää.
Plus%20903%20Riikinkukkokortti.jpg
Thaimaa. Christian Hospital. Manorom. Chainat. Leprosy Department. Riikinkukkokortti