Mansikkamaalaisten
Vaapukkainen vappu
 
Olen ollut vapunaattoina mukana milloin missäkin, aina silloin tällöin myös suorittamassa erilaista ohjelmaa. Kerran vedin ryhmätehtävän eräissä simaseuroissa:

Jaoin läsnäolijoille vanhoja lähetyskalentereja, joissa jokaisena kuukautena esiteltiin jokin maa. Sivulla oli kuvia kyseisen maan ihmisistä ja joitain tietoja tuosta maasta. 

Jokaiselle annettiin tehtäväksi valita sellainen maa, joka jostain syystä kiinnosti. Lähdimme yhdessä miettimään, millainen olisi kotimme tuossa maassa, mitä siellä tekisimme, mitä söisimme, miten pukeutuisimme ja missä viettäisimme vapaa-aikamme. Millaisia ystäviä siellä saisimme? Olisimmeko esimiehiä vai alaisia? Olisiko meidän vaikea työskennellä sen maan ihmisten kanssa ja olisiko heidän vaikeaa tehdä työtä meidän kanssamme? Miten pitäisimme yhteyttä Suomeen? Kenen kanssa?

Jatkoimme työskentelyä. Samaan maahan mieltyneet siirtyivät samaan ryhmään, jossa ensin kerrottiin toinen toiselle, miksi tuo maa oli kiinnostanut. Toinen tehtävä olikin haasteellisempi. Millaista vapunaatto-ohjelmaa viettäisimme paikallisten ystäviemme kanssa tuossa maassa?

Ryhmätyöt ovat hauskoja, jos niitä ei ota liian vakavasti. Toisaalta, niiden avulla huomaamme, millaisia aukkoja meillä on tiedoissamme. 

Teetin vastaavan tehtävän joskus nuorten kanssa. Jäimme miettimään, mitä ihmettä missäkin maassa syötiin retkellä tai miten piti pukeutua eri tilanteissa? Mitä piti ottaa huomioon, jos joukossa oli erilaista uskontoa tunnustavia? Millaisia leikkejä oli mahdollista leikkiä yhdessä? Pitikö vanhemmat ihmiset ottaa huomioon jotenkin eri tavalla… Ei ollut vaikea tuon tehtävän jälkeen ymmärtää, miten uuteen maahan muuttajan piti etukäteen hankkia perustietoja tuosta maasta voidakseen alusta alkaen käyttäytyä oikein. Lähetystyöntekijän ennakkokoulutuskin tuli siinä sivussa selvitetyksi :)

Päivän kuvana voidaan kurkistaa, kuinka mukavaa oli helmikuussa  2012 Thaimaassa.(Kuva Anja Markkanen)
Anjankuvat%20Jaska%20ja%20kananmunapieni