sunnuntai 19. marraskuuta 2017

+1088 "Kenen kertomukset saavat tilaa?" 250713

+1088 "Kenen kertomukset saavat tilaa?"

  • Kuuluuko?
  • Kulkeeko kuso?
Juttelin muutama vuosi sitten SuomiAreenalla kasvokkain Timo-Matti Haapiaisen kanssa, joka toimi tammikuun 2014 loppuun saakka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia- ja tulevaisuusselontekotyöryhmien sihteerinä. (Melkoinen yhdyssanahirviö taas kerran… )

”Kenen kertomukset saavat tilaa?” Tämä Timo-Matti Haapiaisen blogissa ollut kysymys jäi minua vaivaamaan. Kuuntelemmeko toistemme kertomuksia? Kuulemmeko toistemme viestin? Ymmärrämmekö? Haluammeko ymmärtää?

Olen blogannut jo yllättävän kauan. Olen saanut purkaa omia tuntojani ja ihmetellä ja ihailla toisten  ajatuksia. Olen yllättynytkin, yleensä positiivisesti. Mietin, kenen kertomukset jäävät elämään. Kuka on vaikuttanut minuun ja kehen minä olen pystynyt vaikuttamaan?  Tiedän olleeni saamapuolella koko ajan. Olenko osannut käyttää oikein lahjaksi saamaani?

Blogikirjoituksessani  +50 Kulkeeko kuso  kirjoitin näistäasioista. Siinä lainasin erästä viestiäni eräälle tunnustavalle ateistille .

”Minua taitaa ensisijaisesti ärsyttää se, kuinka vähällä tiedolla usein väitetään mitä ihmeellisimpiä asioita. Täytyy myöntää, että joskus alan epäillä joidenkin asiantuntemusta heidän omalla erityisalallaankin, niin kritiikittömästi näistä asioista joskus puhutaan.
Jos puhutaan ihmisten omista kokemuksista ja tunteista, silloin jokainen on oman itsensä ainoa oikea asiantuntija.

Siksi minuakin tällä toisella puolella eniten ehkä ärsyttää se, minkä hyvin ilmaisit: "Ei uskota ihmisen itsensä ajatuksiin, sanoihin eikä tunteisiin."

Tuntuu, että minua edelleen ärsyttävät nuo samat asiat.

Logos-kuoro Kalevan kirkossa.  Tässäkin kuvassa olisi monta kertomusta, henkilöitä omissa kertomuksissaan.

Logoskuoro%20Kalevan%20kirkossapieni-nor

lauantai 18. marraskuuta 2017

+1087 SuomiAreena, kasaritja kansanedustajat 170713

+1087 SuomiAreena, kasarit ja kansanedustajat

Vaalikarjan mehukkaat laitumet

On SuomiAreenaa. On Pori Jazzia. On Kirkkopuistossa Soi- tapahtumaa.

Kansanedustajat lauteilla: Kuuntelimme SuomiAreenalla Satakunnan vaalipiirin kansanedustajien kannanottoja ja keskinäistä sanailua.. Yksi keskittyi ajamaan kotikaupungistaan veturia muiden maankunnanosien junavaunuihin. Muilla näytti olevan laajempi näkemys, ehkä myös tasapuolisempi. Ei huono ollenkaan. Oletteko muuten muut nähneet vaalipiirinne kaikki kansanedustajat sopuisasti keskenään puhumassa yhteisen hyvän puolesta? Kävin lopuksi antamassa pikapalautteen, jossa kerroin pitäväni juuri tätä kaikkien edustajien kohtaamista kannatettavan ideana. Hyvä formaatti. Hyvin toteutettu. Satakunnan maakuntajohtaja vastasi perinteen jatkuvankin.

Kasarit. Joukko kahdeksankymmentälukulaisia nuoria kansanedustajia oli saanut haastaa mukaan edellistä poliitikkopolvea. Aiheet ja näkökulmat saivat monipuolisen käsittelyn neljän hengen pöytäkeskusteluissa. YYA-sopimuksen tehnyttä polvea ei mukana ollut, mutta sen purkanutta porukkaa löytyi. EU- äänestykseen ei nuorempi polvi ollut vielä päässyt mukaan, mutta käytäntöä EU:sta oli jo kaikilla.  Paasikivi vieraili useammassakin puheenvuorossa. Kävin taas lopuksi tilaisuuden jälkeen antamassa pikapalautteen porukoille:  Hyvä formaatti. Hyvin toteutettu. Sain uutisankkurilta ja pankinjohtajalta kiitoksen ja hymyn vastaani. Päiväni jatkui hymyillen.

Off-topic. Kesäkissa Rontti osoitti painavan vastalauseensa kesäpalvelusväkensä puolipäiväiseen poissaoloon hyppäämällä tietokonepöydälle ja laskeutumalla makuulle hiirikäden päälle. Sujui se niinkin. vasemmalla kädellä naputellen. Välillä puskimme päämme yhteen…

Kansanedustatajat%20lauteillapieni-norma
Kassari1pieni-normal.jpg
Kasari2pieni-normal.jpg

perjantai 17. marraskuuta 2017

+1086 Saunanhalkomaksiimi ja implikatuurit 080713

+1086 Saunahalkopinomaksiimi ja implikatuurit

Suusta suuta halkaisevia sanoja

Perheemme taitaa rakastaa sanoja. Lapsenlapsi Ykkönenkin niitä keräilee ja käyttää sopivissa tilanteissa. Joskus sanailimme porukalla puujalkavitsejä tomaateista. Huvinsa kullakin, mutta kun se näyttää periytyvän…

Satakunnan Kansan kielenhuoltokolumnissa Vesa Hirvonen, suomen kielen dosentti ja tietokirjailija, sanaili maksiimeista ja implikatuureista otsikolla Saunanhalkopinomaksiimi:

”Maksiimit ovat eräänlaisia keskustelun ja muunkin kielenkäytön kirjoittamattomia sääntöjä. Kun kielenkäytön osapuolet noudattavat niitä, voi hyvinkin käydä niin, että he ymmärtävät toisiaan! Merkityksetkin välittyvät, jopa puolesta sanasta ja rivien välistä.”

”Kielifilosofit puhuvat implikatuureista. Kielenkäyttäjä voi välittää toiselle monenlaisia epäsuoria merkityksiä. Aina ei tarvitse esimerkiksi käskeä tai kehottaa suoraan. Monesti riittää pieni vihje, jonka perusteella kuulija voi tehdä oikean päätelmän.”

Siitäkös taas innostuimme. Aasian kokemustemme kautta totuimme ymmärtämään asioita pikku sanoista tai sanomatta jättämisistä. Välillä ymmärsimme väärin, mutta lopulta pääsääntöisesti lähes oikein. Sen ainakin opin, että ”kierrellen” puhuttu oli ihan suoraa puhetta, joskus liiankin suoraa puhetta, kun käytettiin ”määrän maksiimia”, sitä, että kielenkäyttäjä kertoi asiasta sopivasti, ei liian vähän eikä liikaa. Kun minulle sanottiin, että ”tänään” minulla oli kaunis mekko päälläni, aloin heti miettiä, mitä ihmettä olin oikein ”eilen” päälleni laittanut…

Niin, tuo saunahalkopinomaksiimi. Siinä isäntä sanoi kesätorpparille, joka oli ahkerasti lämmittänyt lomasaunaa: ”Näyttää tuo halkopino jo vailtuneen,” Siitä torppari tiesi heti ryhtyä halkohommiin. Helppoa, eikös vain.

1967 Poikeljärvi. Oli niitä myrskyjä ennenkin. Polunraivauksessa ja halkohommissa. Vähän kyllä näytösluontoisesti…

1967%20Halkohommissa%20Poikelipieni-norm

torstai 16. marraskuuta 2017

+1085 Journalismi ja tiedotus, Kotimaa24 ja Suomen Kuvalehti 270613

+1085 Journalismi ja tiedotus, Kotimaa24 ja Suomen Kuvalehti

Tuulen tuvat tuulettuivat

Kuuluisuuteen voi näköjään nykyisinkin päästä kirjoittamalla mutulla ja kuulopuheella, varomalla faktatietojen tarkistusta ja sopeutumalla somen valtaan. Varpusparvi pyrähtää monelle taholle tuulien tuivertamana ja jättää jätöksensä moneen metsään. Niiden mukana leviävät roskapuidenkin siemenet. Otollista maata löytyy myös kaatopaikoilta. Toiset jätökset myrkyttävät maan, toiset lannoittavat uutta kasvua.

Täydellisenä mutunani, varomalla faktatietojen tarkistusta, mutta sopeutumatta somen valtaan olen peruspessimistinä päätymässä muutamaan määritelmään. Sanavalinnat ovat omiani, koska en hallitse kyseistä asiasanastoa, tuskin muutakaan nykysanastoa:

Tiedotuksen tarkoituksena on tuottaa tulosta tiedottajataholle, journalismin tiedotusvälineen omistajalle.  Kilpailu ei lisää totuusarvoa. Puolitotuuksien tuottamasta haitasta ei vastaa kukaan.

Olin äänestysoikeuden haltijana ja sitä käyttäneenä mukana eräässä vuosikokouksessa. Se kokous hallitsi siihen aikaan kirkollista  keskustelua.

Tiedän Kotimaa-lehden toimittajan, joka oli läsnä tuossa kokouksessa. Hänen kanssaan olen puhunut puhelimessa pitkän tovin. Se oli hyvä puhelu, mutta varmisti sen mitä olin arvellutkin. Julkisuuteen oli päässyt ensimmäisenä uutisena puolitotuus ilman asiankuuluvaa tarkennusta siitä, mistä kokouksessa oli oikeastaan äänestetty. Asiasta tehtiin, aivan oikein, tarkentuneita myöhempiä uutisointeja, mutta huomasin, että tuo ensimmäinen puolitotuus oli siihen mennessä jo mennyt menojaan. Kaatopaikoillekin levinneenä.

Mistä Suomen Lähetysseuran vuosikokouksessa 2013 siis oikein äänestettiin?  Toiminta- ja taloussuunnitelmaa vuodelle 2014 käsiteltäessä esitettiin seuraava kannatettu lisäys suunnitelman kohtaan 3.1.1 (Ulkomainen toiminta. Keskeiset tavoitteet)

"Koska kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista jakaa voimakkaasti mielipiteitä kristittyjen kesken eri puolilla maailmaa ja koska Lähetysseura haluaa kunnioittaa yhteistyökirkkojen näkemyksiä, se pidättäytyy siunaamasta ja lähettämästä lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityneitä pareja."

Esitys hylättiin äänin 222-205. Tyhjää äänesti 32 kokousedustajaa.

Suomen Kuvalehti uutisoi asiasta näin:

Suvaitsevainen suunta. Kirkko ja Suomen Lähetysseura ottivat askeleen suvaitsevampaan suuntaan, kun Helsingin piispa Irja Askola, 60, siunasi rekisteröityneen parin lähetystyöhön Kamputseaan. Toinen miehistä vihittiin samalla papiksi. Suomen Lähetysseura joutui äänestämään asiasta. Miesparille antoi äänensä 222 edustajaa, 205 äänesti vastaan ja 32 äänesti tyhjää.

Jos oikein haluan nipottaa, niin sen ohella, että tuosta miesparista ei äänestyksessä puhuttu mitään, tuossa uutisessa myös kyseisen maan nimi oli kirjoitettu väärin. Se ei toisaalta ollut ihme muualla kuin arvokkaassa Suomen Kuvalehdessä, koska tuon kyseisen maan kaikenkieliset nimet ovat vaihdelleet viime vuosikymmeninä poliittisista tilanteista riippuen. Kamputseana se tunnettiin vuosina 1975- 1989, silloinkin kahdessa eri muodossa.

Toimintasuunnitelma%202014-normal.jpg

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

+1084 Johannes Kastajan heinäsirkat 220613

+1084 Johannes Kastajan heinäsirkat

  • Jouluna joulun ruokaa
  • Juhannuksena juhannuksen
Tuskin on juhannusta, jolloin en muistelisi heinäsirkkoja.  Joskus kerroin omista heinäsirkkakokemuksistani näin:

Öljyssä paistetut heinäsirkat maistuivat lähinnä - ööö ööljyltä. Muurahaisenmunakastiketta olen syönyt ja paahdettuja ampiaisentoukkia. Sääntönäni on ollut: Maista kerran, jotta toista kertaa ei enää tarvitse :)”

Eräänä juhannuksena muistelin blogissani myös  heinäsirkkoja:

”Thaimaalainen pappi saarnasi vuosia sitten Merikarvian seurakunnan juhannusjumalanpalveluksessa. Mies toimi tulkkina. Edellisenä iltana olimme olleet mukana kokkojuhlassa seurakunnan leirikeskuksessa.

Saarnateksti kertoi Johannes Kastajasta.  "Ja Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö; ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja metsähunaja." Pappi alkoi puheensa: "Minä en tiedä, minkä makuisia suomalaiset heinäsirkat ovat. Meillä Thaimaassa ne yleensä ovat karvaita. Johannes siis söi makeaa hunajaa ja karvasta heinäsirkkaa. Meidänkin elämämme on välillä makeaa ja välillä karvasta."

Tuskin se Johannes Kastaja pelkästään noita kahta ruokalajia erämaassa söi. Eiköhän hänkin lisännyt ruokavalioonsa myös ympäriltä löytyneitä yrttejä, lehtiä ja juuria. Niiden käyttö on edelleen maailmalla niin tavallista, että tuskin kukaan huomaisi niitä edes mainita. Riisipellolta kotiin saapuva maalaistalon emäntä on pystynyt aina Thaimaassa poimimaan matkallaan ilta-aterian vitamiinit ja kivennäisaineet…

Thaimaa. Koulutuskeskuksen retki. Muurahaisenmunia metsästämässä:
Th%20LITEMuurahaisenmunia-normal.jpg

tiistai 14. marraskuuta 2017

+1083 Vihapuhe ja leimakirves 170613

+1083 Vihapuhe ja leimakirves

Leimakirves leimaa terveenkin puun

Olen ymmälläni. Monet kertovat kohdanneensa itseensä ja ryhmäänsä kohdistunutta vihapuhetta. Toiset puolustavat heitä ja paheksuvat vihapuheen sanojaa ja vihaviestin lähettäjää. En siltikään vielä tarkkaan ymmärrä tuon termin sisältöä. Kaikki vihainen puhe ei ole vihapuhetta, mutta vihassa puhuttu sen sijaan on. Miten viha tunnistetaan? Tällaisia kommentteja olen kirjoitellut Kotimaa24:ssä.

” Vihapuheen tunnistus on vaikeaa, koska olen esim oppinut täällä, että seipäänniellyt hengellinen haisunäätä on aivan luvallinen termi toisinajattelijoista, kun sitä käyttää kirkollisen lehden toimittaja, joka tuskin haluaa ainakaan itse lukeutua kahjojen joukkoon. Toiset saavat sanoa paljon ja toiset eivät. Ei oo reiluu sanoi pojanpoika, kun häntä komennettiin. Mun mielestä ei mikään osapuoli missään saisi sanoa ääneen kaikkea sitä, mitä ajattelee pahassa sydämessään toisinajattelijoista...”

”Täällä sanotaan suoraan, että on kuulijan/lukijan vika, jos ei ymmärrä räväkkyyttä. Harvoin puhuja/kirjoittaja siirtyy kielessään toisen mukavuusalueelle. Mietin silloin, onko tarkoitus vain saada sanotuksi eikä tulla ymmärretyksi.”

”Yksi kirkon "ylätason"  ongelma on kommunikaatiokykyjen puute mukavuusalueemme ulkopuolella. Arvostan kyllä oppineisuutta, mutta tärkeimpänä pidän oppineiden kykyä kommunikoida kontekstuaalisesti.”

”Täällä joutuu ylittämään mukavuusalueensa rajat, joita ei tavallisesti edes tiedä olevan olemassa. Luulenpa, että aika moni kirjoittaja on tottunut oman yhteisönsä päähäntaputteluihin, peilisaleihin ja niiden näyttämiin kuviin. Sama pätee myös keskustelukulttuureihin ja/tai väittely- ja dialogimenetelmiin. Tällainen aika lailla ulkopuolinen huomaa helposti, että raja menee yleensä kirjoittajan ja/tai puhujan mukaan. Jostain kynästä tai suusta nyt ei kerta kaikkiaan voi tulla mitään järkevää tai oikeaa.”

Ihmisten välillä voi kulkea toisenlaisiakin viestejä. Kirjanmerkki Thaimaasta:
thaikirjanmerkki-normal.jpg

maanantai 13. marraskuuta 2017

+1082 Ammutko joutoaikanasi jäniksiä vai puuhailetko jotakin muuta "hyödytöntä"? 310513


+1082 Ammutko joutoaikanasi jäniksiä vai puuhailetko jotakin muuta ”hyödytöntä”?

Ylioppilaaksi ylioppineita?

Jälkeenpäin ihmettelee, miten elämässään on oikein kaikesta selvinnyt. Silmät aukenivat taas kerran, kun katselin digitaaliarkistosta omien ylioppilaskirjoitusteni kysymyksiä. Ajatella, kuusi hyvin läpäistyä koetta.  Kuusi ällää. Ei taitaisi onnistua tänään edes  samoilla vanhoilla tehtävillä. Katso, miten sinulle kävisi: Digitaaliarkisto. Ylioppilastutkinnon tehtävät 1874-1969.

Tällaista osattiin aikoinani kääntää ruotsiksi:

Ansion kannalta on jokseenkin samantekevää, ampuuko joutoaikanaan jäniksiä, kuunteleeko radiota vai puuhaileeko jotakin muuta ”hyödytöntä”.

En löytänyt enää, mihin kymmeneen reaalin kysymykseen  olin vastannut. Yhden muistan: Krimin sota. Sitä kysymystä muistelen aina käydessäni Ahvenanmaalla Bomarsundin linnoituksessa.

Ylioppilastutkinnon_koeteht%C3%A4v%C3%A4

Tämä teksti oli kirjoitusvuonnani osa sitä tekstiä, jonka suomenruotsalaiset joutuivat kääntämään äidinkielelleen ruotsiksi, mutta tuskin se kovin helppoa heillekään oli :)

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

+1081 Oronmylly 50 v 290513

+1081 Oronmylly 50 v 

  • Joskus kuuluu joukkoon
  • Joskus ei
Oronmyllyn leirikeskus Parikkalassa täytti 50 vuotta vuonna 2013. Mietin ja muistelin sitä silloin. Juhlanäytelmässä näytellyistä tosielämän henkilöistä ja heidän esittäjistään olin tavannut suurimman osan. Monen kanssa olin ollut erilaisilla leireillä tai työyhteyksissä. Heitä kaikkia muistan rakkaudella. Osaksi heidän takiaan olen se, mikä nyt olen.

Kesällä 1964 olin Oronmyllyllä kaksi viikkoa rippileirin isoisena. Matka Porista Parikkalaan oli pitkä. Matka aivan tuntemattomien pariin tuntui etukäteen vieläkin pidemmältä. Perille saavuttuani olin kuitenkin heti yksi joukosta. Murre, jota olin puhunut lähinnä vain vanhempieni ja heidän ystäviensä kanssa siirtyi käyttökieleksi. Mie oli tullutkin tuttujen luo. Ensimmäistä isona olemistaan ei unohda.

Kesällä 1969 Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtaja Mauri Tiilikainen oli tullut taas kerran yllättäen vierailemaan Sana-laivan iltatilaisuuteen.  Tuo laiva oli yksi hänen lempilapsistaan ja hän halusi tutustua sen arkeen. 

Aamulla hän oli jatkamassa matkaa Oronmyllyyn. Laiva oli siirtymässä uuteen paikkaan tuon päivän aikana ja Mauri Tiilikainen ehdotti minulle ja työtoverilleni, että poikkeaisimme hänen kanssaan Oronmyllyllä. Muistan, miten lähdimme niin aikaisin, että pysähdyimme matkalla kuuntelemaan radion aamuhartautta. Päivällä tapasimme tuttuja rippikoulunopettajia ja isoisia. 

Tärkeä muisto oli se, kun minä ja työtoverini kävelimme Oron metsissä Kalevi Lehtisen kanssa. Hän jutteli leiristään ja me laivakokemuksistamme. Siellä metsässä muistan kertoneeni Kaleville, että minun oli syytä pyytää eroa Kansan Raamattuseuran opiskelijatyön opiskelijahallituksen sihteerin työstä. Kesän aikana Mies oli tullut kuvioihin mukaan ja oli syytä ajatella joskus valmistumistakin. :)

Kun on saanut olla jossakin paikassa jonkun ryhmän kanssa jonkin aikaa, alkaa tuntea itsensä osaksi ryhmää ja kokee omistavansa ryhmänsä kanssa koko paikan. Kun seuraavan kerran palaa samalle paikalle, sen ovatkin vallanneet aivan toiset ihmiset, jotka taas vuorollaan saavat kokea omistavansa  paikan. Muistoja limittäin ja lomittain. Sellaista elämä on.

1964. Oronmyllyn kesäkuun rippikoululeirin johtajat ja isoiset. Pekka Rossi, Airi Lankinen,  Maija Myllö,  Eeva Pakarinen, minä, Tarja Hepola, Tuula Tuori, Pentti Holi, Reino Tikkinen. Oltiinpa silloin virallisen näköisiä.

1964%20ororimylly%20kes%C3%A4kuu%20ripar

lauantai 11. marraskuuta 2017

+1080 Kevätmasennus, kaamosmasennus, talvimasennus, vuodenaikamasennus260513

+1080 Kevätmasennus, kaamosmasennus, talvimasennus, vuodenaikamasennus

  • Saamaton joka säässä.
  • Järkikö ikijäässä?

Onko olemassa kevätmasennusta?  Hakuvastaus: On. Siitä käytetään myös nimeä vuodenaikamasennus, joka voidaan liittää kaikkiin vuodenaikoihin.  Onko kaamosmasennus vain suomalainen käsite? Kokeilin kääntäjää. Hakutuloksia: vinterdepression winter depression Winter-Depression Vinter Depresjon la dépression hivernale. Onko olemassa talvimasennusta ? Hakutulos : On. Kokeilin kääntäjää. Samat hakutulokset kuin kaamosmasennuksella. Mikä on kaamos ? Hakutulos:  Polaariyö.

Kuinka suuri osa ihmisistä kokee vuodenaikamasennusta ? Mikä vuodenaika masentaa eniten? Miksi kaamosmasennus tuntuu  vaikeammalta kuin talvimasennus ? Johtuuko se siitä, että talveen kuuluvat ainakin välillä myös öinen kirkas tähtitaivas ja kuun valossa loistavat hanget, mutta kaamos kuulostaa – ainakin meistä etelän ihmisistä - pelkästään synkältä. (Tiedän, että monelle pohjoiden ihmiselle asia ei ole näin yksipuolinen.)

Perusviisaus, joka kaikkien olisi aina hyvä muistaa kaikissa ihmissuhteissa: Toiset ovat erilaisia kuin toiset. Siinä se on.


1973 Kapelsskär ja kevätesikot. Mitä mahtoi tänä viikonloppuna näkyä saaristossa ?
1973%20Jakke%20Kapelsk%C3%A4rpieni-norma

perjantai 10. marraskuuta 2017

+1079 Alister McGrath ja vanhukset 190513

+1079 Alister McGrath ja vanhukset

Meiltä ja meidän krannista


Alister McGrath on Oxfordin yliopiston historiallisen teologian professori, jolla on  mm molekulaarisen biofysiikan tohtorin arvo. Yksi hänen kuuluisista kirjoistaan on Dawkinsin Jumala. Geenit, meemit ja elämän tarkoitus. Hänen esitelmästään Kuopion kirkkopäivillä 2013 kehittyi keskustelua Kotimaa24:ssä. Mielipiteet jakaantuivat siitä, aliarvioiko hän viisaita kuulijoitaan. Niin nuo viisaat kuulijat olivat kokeneet.  Yksi kommenteista oli Markku Virran kommentti.

”Juttelin tänään useammankin ihmisen kanssa. Teologit pitivät esitystä köykäisenä, vanhukset vaikeana ja maallikot hyvänä. Minusta tässä ei tullut mitään työtapaturmaa. Jotenkin tuntuu että kritiikki kohdistuu vääriin asioihin. Minusta lopputulema oli se, että on järkeä puhua Jumalasta.

Kirkkopäivillä kuulin paljon musiikkia joka esitettiin hengellisessä merkityksessä. Ongelma oli vain siinä, että kun hengellisyyden kohdetta ei identifioida, niin kaikki tai ei-mikään on hengellistä. Tämä on lyhyesti myös apologetiikan ongelma yleisesti. McGrath sentään yritti antaa Platoninille spesifisti kristillisen tulkinnan.”


Mikä olikaan, kun oli ihan pakko vähän vinoilla tuon kommentin jälkeen. Kai se sitten sen verran kirpaisi :)

”Markku jakoi kuulijajoukon kolmeen osaan, teologeihin, maallikoihin ja vanhuksiin... (Tekisi mieli vähän ilkeillen kysyä, menettääkö ihminen teologi/maallikkostatuksenkin vanhetessaan. En kuitenkaan kysy, koska pelkään vastausta ja yritän pysytellä vielä maallikkona niin kauan kuin mahdollista...)”

” Oliko teologivanhuksilla ja maallikkovanhuksilla ero? Oliko paikalla piispavanhuksiakin?”


1970. Vanhukset ja meri ennen vanhuutta. (Sisältää nyk. teologivanhuksen ja nyk. maallikkovanhuksen) Kuva Teppo Innola.
1970%20Kajakulma%20veneess%C3%A4pieni-no