Someinen ongelma:
Julkinen riita vai yksityinen ystävällisyys
Törmäsin minulle uuteen tilanteeseen. Se on toisaalta tietysti virkistävääkin, mutta toisaalta hankalaa.
Olin luullut olevani jo lähes oikeaoppinen somelainen alkaen 90- luvun lopun irkkailusta sekä lähes sujuvasta tiedonhausta, päätyen tämän ensimmäisen oman blogini aloittamiseen elokuussa 2007. Vaikka nettiin onkin tullut uusia keskustelualustoja ja yhteydenottomahdollisuuksia, olin ajatellut että nettietiketti olisi pysynyt lähes ennallaan.
Aluksi tein lähtölaskentaa eläkkeelle jäämistä varten Vuodatuksessa viiden kuukauden ajan luullen voivani sinä aikana tyhjentää mieleni, kokemukseni ja sieluni vapaaksi pääsyä varten. Toisin kävi. Jäin koukkuun ja huomasin, että lähtölaskennan jälkeenkin oli elämää. Siispä jatkoin tätä bloggaamista vanhaan malliin, vain blogin nimeä muuttaen. Vähän kerrassaan aloin liittää myös kuvia mukaan. Kotimaa24:ssä uudella blogialustalla ehdin kirjoitella parisenkymmentä blogia, ennen kuin siellä siirryttiin valikoituihin bloggaajiin, joihin minä en kuulunut. Aktiivisesti sielläkin kommentoin, kunnes lopetin viime kesänä siellä omat kommenttini. Olen Kotimaa24:n hajottua seurannut suhteellisen aktiivisesti myös sen perillisiä, erilaisia uusia syntyneitä keskusteluryhmiä, joissa monet vanhat blogitutut edelleen kirjoittavat ja kommentoivat. Itse en niille kentille ole tunnuksia hakenut. Monien kanssa vaihdan sähköposteja vielä silloin tällöin epäsäännöllisesti. Joillekin lähetän joulukirjeitämmekin.
Nyt se uusi tilanne. Lähetin tapani mukaan sähköpostilla perinteisiä joulukirjeitämme joillekin sellaisille, joiden kanssa olin aina välillä kommentoinut blogeissakin, joskus sähköposteillakin. Kerroin seuraavani edelleen joitain keskusteluja ja kerroin omia mietteitäni niistä. Sain yhden yllättävän vastauksen ihmiseltä, jonka kanssa olin keskustellut eri blogeisssa ja jonka kanssa olimme ennenkin vaihtaneet kymmeniä sähköposteja. Minua syytettiin väärästä ystävällisyydestä ja hyökkäväisyydestä, koska olin kirjoittanut kirjeeni yksityiskirjeenä enkä ollut osallistunut vastaaviin blogikeskusteluihin. Olin ”esittänyt "ystävällistä" ihmiselle, jonka kanssa kommunikaatio ei ole koskaan onnistunut”. Olin syyllistynyt ”rajojen ylittämiseen”. Ymmärsin, että jos olisin kirjoittanut samoista asioista julkisessa keskustelussa, käyttämällä rajumpaa kieltä, se olisi ollut oikein, toisin kuin tällainen kahdenvälinen keskustelu ”ikään kuin olisimme jotenkin läheisissä väleissä”.
Olen joskus aikaisemminkin kieltämättä miettinyt, millaista on se vihapuhe, jota ihmiset ovat saaneet sähköpostiinsa. Onko todella niin, että ihmisten kanssa saa kirjoitella julkisesti, hyvien tapojen rajoja hipoen, mutta ei sähköpostitse, ”ystävällisyyttä teeskennellen”. Voi olla. Olen nyt someinvalidi. Toivun siitä kyllä. Googlaamalla huomasin, että ”teeskennelty ystävällisyys” näyttää olevan yksi tämän aikakauden halveksittuja asenteita. Muistelen, että ennen sitä taidettiin nimittää kohteliaisuudeksi. Vai piirretäänkö tässäkin veteen sitä kuuluisaa viivaa.
6.12.1994. Uudenkaupungin Sanomat. Kuva kirjoituksesta: ”MM naisten aamukahvilla. Nainen on samanlainen kaiken erilaisuuden keskellä.” ”Bangkokissa pitkään työskennellyt MM esitteli seurakunnan aamukahvitilaisuuteen osallistuneille naisille kuusi thailaista ystäväänsä.” Tässä ehkä teeskenneltiin oikealla tavalla…
Julkinen riita vai yksityinen ystävällisyys
Törmäsin minulle uuteen tilanteeseen. Se on toisaalta tietysti virkistävääkin, mutta toisaalta hankalaa.
Olin luullut olevani jo lähes oikeaoppinen somelainen alkaen 90- luvun lopun irkkailusta sekä lähes sujuvasta tiedonhausta, päätyen tämän ensimmäisen oman blogini aloittamiseen elokuussa 2007. Vaikka nettiin onkin tullut uusia keskustelualustoja ja yhteydenottomahdollisuuksia, olin ajatellut että nettietiketti olisi pysynyt lähes ennallaan.
Aluksi tein lähtölaskentaa eläkkeelle jäämistä varten Vuodatuksessa viiden kuukauden ajan luullen voivani sinä aikana tyhjentää mieleni, kokemukseni ja sieluni vapaaksi pääsyä varten. Toisin kävi. Jäin koukkuun ja huomasin, että lähtölaskennan jälkeenkin oli elämää. Siispä jatkoin tätä bloggaamista vanhaan malliin, vain blogin nimeä muuttaen. Vähän kerrassaan aloin liittää myös kuvia mukaan. Kotimaa24:ssä uudella blogialustalla ehdin kirjoitella parisenkymmentä blogia, ennen kuin siellä siirryttiin valikoituihin bloggaajiin, joihin minä en kuulunut. Aktiivisesti sielläkin kommentoin, kunnes lopetin viime kesänä siellä omat kommenttini. Olen Kotimaa24:n hajottua seurannut suhteellisen aktiivisesti myös sen perillisiä, erilaisia uusia syntyneitä keskusteluryhmiä, joissa monet vanhat blogitutut edelleen kirjoittavat ja kommentoivat. Itse en niille kentille ole tunnuksia hakenut. Monien kanssa vaihdan sähköposteja vielä silloin tällöin epäsäännöllisesti. Joillekin lähetän joulukirjeitämmekin.
Nyt se uusi tilanne. Lähetin tapani mukaan sähköpostilla perinteisiä joulukirjeitämme joillekin sellaisille, joiden kanssa olin aina välillä kommentoinut blogeissakin, joskus sähköposteillakin. Kerroin seuraavani edelleen joitain keskusteluja ja kerroin omia mietteitäni niistä. Sain yhden yllättävän vastauksen ihmiseltä, jonka kanssa olin keskustellut eri blogeisssa ja jonka kanssa olimme ennenkin vaihtaneet kymmeniä sähköposteja. Minua syytettiin väärästä ystävällisyydestä ja hyökkäväisyydestä, koska olin kirjoittanut kirjeeni yksityiskirjeenä enkä ollut osallistunut vastaaviin blogikeskusteluihin. Olin ”esittänyt "ystävällistä" ihmiselle, jonka kanssa kommunikaatio ei ole koskaan onnistunut”. Olin syyllistynyt ”rajojen ylittämiseen”. Ymmärsin, että jos olisin kirjoittanut samoista asioista julkisessa keskustelussa, käyttämällä rajumpaa kieltä, se olisi ollut oikein, toisin kuin tällainen kahdenvälinen keskustelu ”ikään kuin olisimme jotenkin läheisissä väleissä”.
Olen joskus aikaisemminkin kieltämättä miettinyt, millaista on se vihapuhe, jota ihmiset ovat saaneet sähköpostiinsa. Onko todella niin, että ihmisten kanssa saa kirjoitella julkisesti, hyvien tapojen rajoja hipoen, mutta ei sähköpostitse, ”ystävällisyyttä teeskennellen”. Voi olla. Olen nyt someinvalidi. Toivun siitä kyllä. Googlaamalla huomasin, että ”teeskennelty ystävällisyys” näyttää olevan yksi tämän aikakauden halveksittuja asenteita. Muistelen, että ennen sitä taidettiin nimittää kohteliaisuudeksi. Vai piirretäänkö tässäkin veteen sitä kuuluisaa viivaa.
6.12.1994. Uudenkaupungin Sanomat. Kuva kirjoituksesta: ”MM naisten aamukahvilla. Nainen on samanlainen kaiken erilaisuuden keskellä.” ”Bangkokissa pitkään työskennellyt MM esitteli seurakunnan aamukahvitilaisuuteen osallistuneille naisille kuusi thailaista ystäväänsä.” Tässä ehkä teeskenneltiin oikealla tavalla…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti