lauantai 20. syyskuuta 2014

62 Kolme kuukautta takana 311007

62 Kolme kuukautta takana


Takana kolme.
Edessä kaksi.
Tulinko yhtään
viisaammaksi?

Kolmas kuukausikeikka blogistaniassa hoidettu. Sukellus uusien ihmisten elämään aloitettu. Sukellusta omaan elämään jatkettu. Kirjoittaminen on tuntunut luontevalta tavalta pitää yllä ihmissuhteita. Niin monta vuotta läheisten ihmisten kanssa elettiin kirjeiden välityksellä. Huonosti niitäkin suhteita hoidettiin. Onneksi löytyi ihmisiä, jotka ymmärsivät sen, että poissa silmistä ei tarkoittanut poissa sydämestä. Kirjoittamattomat kirjeet eivät merkinneet unohdusta.

Blogistaniassa kuulen halutessani monista asioista nopeammin kuin tosielämässä. Joku tarve meillä on tällaiseen. Irrallisissa pätkäihmissuhteissa saa sanoa sen, minkä haluaa. Vastuu jää lukijalle. Hän päättää rauhassa, mitä lukee. Keskustelussa on vaikeampaa katkaista kanava kohteliaasti.

Blogiystävät osaavat yllättääkin, ihan oikeassakin maailmassa. Polga ja Vincent-kissa lähettivät tervehdyksensä ohessa käsinkudotut villatossut snail mailina. Mieluisaan käyttöön tulivat. Hyvä tuli kierrätetyksi taas edelleen, omalla tavallaan. Kortti Polgalta:
62%20Kortti%20Polgalta%20ja%20Vincentilt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti