+615 Kohtaamisia 110210

+615 Kohtaamisia

Minä sinulle
Sinä minulle  

Huomaan käyttäväni paljon sanaa kohtaaminen. Koen sen tavallista tapaamista syvällisemmäksi. Toinen ihminen otetaan silloin vastaan vakavammin. Pysähdytään toisen takia. Vanhemmiten olen tullut kyynisemmäksi, enkä enää usko jatkuvaan sielujen sympatiaan. Hetkelliseen kohtaamiseen kyllä uskon.

Kohtaaminen on myös pelottavaa. Tuntuu helpommalta piiloutua. Suuressa kaupungissa pääsee piiloon muiden joukkoon. Maaseudulla erottuu joukosta, tahtoo sitä sitten tai ei. Muistan määritelmän: Poikien joukossa tyttöjen joukko tyhjä. Väärään joukkoon joutunut ahdistuu.  Ei ole helppo olla erilainen, erityinen.

Ulkomaanvuosina erilaiset kohtaamiset olivat huippuhetkiä.  Kaiken erilaisuuden keskellä löytyikin yhteinen ymmärrys jostain tärkeästä, ihmisen osasta. 

Nepal 1980. Kohtaaminen

+614 Vesimeloni 100210

+614 Vesimeloni

Mehukas  ja maukas

Kaunis koriste katsella

 

Kauneus on katsojan silmissä, maku syöjän suussa. Vieläkin jokainen vesimeloni muistuttaa minua menneistä ajoista. Arbuusina sitä vielä söin Kyproksella, omalla terassilla, syljeskellen siemeniä pensaikkoon. Täängmoona sain sen thaimaalaisissa ravintoloissa kauniisti viipaloituna jälkiruokana. Opin myös koputtelemaan sitä ostellessani hedelmiä hedelmämyyjien koreista, aivan niin kuin olisin siitä jotain muka ymmärtänyt.

Hedelmämyyjä oli tietysti mukana lasten kuvasarjassakin, vaikka juuri vesimelonia ei myyjän koriin tällä kertaa piirretty:

Kirjoitukseni +487 Hedelmiä ja hedelmäkoristeita viittasi YouTubessa olevaan mangokoristeen tekoon. Seuraava video näyttää vesimeloneita.

+613 Vanha-avuton 090210

+613 Vanha-avuton

Uusavuton

Keskiavuton

Vanha-avuton

 

Uusavuton ei vielä tiedä, miltä vanha-avuttomuus tuntuu. Kaikki aikanaan. Hymiöllä.

Jäin miettimään rohkeutta ja varovaisuutta.  Pros and cons. Hyvät ja huono puolet. Silleen tai sitten tolleen.

Joskus on viisautta olla tyhmä oikeaan aikaan oikeassa paikassa.  Joskus on myös viisautta olla vaiti monella kielellä ja vaieta silloinkin, kun osaisi sanoa jotain. Kaikkia nappeja ei tarvitse painaa.

Aina ei tarvitse varoa, vaikka myöhemmin sitä katuisikin. Jos osaa uida, veneen kaatuminenkaan ei haittaa. Kaikki napit eivät laukaise ydinaseita.

Ulkomailla asuessaan ei ollut vain uusavuton tai vanha-avuton, vaan myös yleisavuton. Avuttomuuteenkin tottui. Siksi tämä vanha-avuttomuuskin kai pääsääntöisesti minua vain huvittaa. Ei kyllä ihan aina.

Aina en ole ollut avuton. Tällaisella LITEACElla ja monilla muilla autoilla porhaltelin (välillä madellen) pitkin Bangkokin ruuhkaisia katuja vuosikausia. Nyt en enää uskaltaisi.

+612 B ICE 080210

+612 B ICE

Ihan

Cuulia

Elämää

 

ICE. Viikonloppu Tallinnassa. Matka jäisen meren yli.  Mukava matka.

ICE. Muutamia vuosia sitten menimme talvella laivalla Riikaan. Jäät olivat ahtautuneet Suomenlahden eteläosaan ja Riianlahteen.  Edellinen laivavuoro ei ollut päässyt perille. Laiva oli joutunut kääntymään takaisin kesken matkaa. Matkalla näimme monia jäihin pysähtyneitä laivoja.  Me ehdimme pariksi tunniksi Riikaan, ennen kuin täytyi palata takaisin. Tuo matkan jälkeen tajusin, kuinka erilaista voikaan olla meren jääpeite eri kohdissa. Mielenkiintoisinta oli seurata curling-kivien ja frisbeen muotoisia pyöreitä jääpaloja, jotka välillä sinkoilivat pitkin kirkasta jään pintaa.

ICE . Tunniste ICE (In Case of Emergency) on hyvä merkitä omaan kännykkäänsä. Todistetusti (ja omasta kokemuksesta) siitä on hyötyä vähemmänkin vaarallisissa tilanteissa. Kauppaan unohdettu kännykkä löysi omistajansa nopeasti tuon tunnisteen avulla.

ICE. Helsingissä on todistetusti ollut ennenkin lunta ja jäätä. Talvella 1978 silloisen asuinhuoneemme monet pyöreät ikkunat loistivat kauniisti lumisessa maisemassa. Seuraavaan lumiseen talveen meillä kestikin sitten viisi vuotta.

1978. Helsinki, Tähtitorninkatu, Lähetystalo.

+612 A Ruokailun perussääntöjä 040210

+612 A Ruokailun perussääntöjä

Hyvää ja maukasta

Oikeaan aikaan

Yhdessä toisten kanssa

 

Mietin äsken, mainitsinko  kahtena viime päivänä tapaamieni thaimaalaisten kanssa kertaakaan ruokaa. Varsinaisista ruoka-annoksista tai raaka-aineista emme puhuneet, mutta yhden ruokaan liittyvän kulttuurishokin poikasen sentään kuulin

Olin suomen kielen kurssinsa alkavien tulkkina pari tuntia juuri keskipäivän aikaan. Lounastaukoa ei pidetty välillä. Kun tunnit loppuivat, aivan ensimmäinen kysymys oli,  oliko ruokatauko vahingossa jäänyt pois lukujärjestyksestä. Kun vielä seuraava taukokin ilmoitettiin kahvitaukona, hämmästys vain jatkui. Eikö koulussa ollutkaan ruoka-aikaa?  Asia selvisi sillä, että kyseinen kahvitauko oli kunnon lounastauon mittainen, joten kaikki kyllä ehtivät halutessaan syömäänkin.

Lasten kuvasarjassamme oli, tietysti, kuvia myös syömisestä:

Ystävänpäivänä kirkossa syötiin yhdessä jumalanpalveluksen jälkeen. Tuolit siirrettiin syrjään ja matot levitettiin lattialla. Ruoka maistui seinälle kiinnitettyjen sydänten alla.

+611 Googlevoting ja lähetystyö 030210

+611 Googlevoting ja lähetystyö

Enemmistö oikeassa?

Vähemmistö väärässä?

Kuka ratkaisee?

 

Kuopukselta olen oppinut googlevotingin. Jos en ole varma jostain asiasta, käännyn hakuohjelman puoleen. Oletan, että enemmistö on oikeassa. Aina en siihen kyllä usko.

Edellisessä tietokoneessamme olleen Wordin sanakirjaversio tuotti usein tahatontakin hupia.  Kun ensimmäistä kertaa kirjoitin sanaa lähetystyöntekijä, se ei sitä tunnistanut, vaan tarjosi tilalle sanaa lähetystyöntelijä. Hetken hymyn jälkeen otin tuon sanan käyttöön. Kerroin siitä ihmisille, jotka olivat osallisena lähetystyöhön täällä kotimaassa.  Onhan se selvästi työntelyä…

Uuden tietokoneemme uusi Word ei ole yhtä hauska kumppani kuin tuo vanha. Sille kelpaavat sekä lähetystyöntekijä että lähetystyöntelijä. Jään kyllä kysymään, mikä se lähetystyöntelijä on Wordin mielestä. Tuskin ainakaan sama kuin minun mielestäni. Google kieltäytyy kokonaan tuota sanaa tuntemasta.

Lähetystyöntelijät työntelemässä lähetystyöntekijöitä. Joensuun lähetysjuhlat 1979

+610 HOPS ja kehityskeskustelut 020210

+610 HOPS ja kehityskeskustelut

Suunnittelemallako oppii?

Keskustelemallako kehittyy?

 

Olen sitä mieltä, että nyt pitäisi entistäkin enemmän panostaa maahanmuuttajien suomen kielen taitoon. Läheskään kaikki eivät pääse tarpeeksi nopeasti kieltä opiskelemaan. Sen verran tunnen kielenopettajia, että suuresti luotan heidän opetuskykyynsä ja opetushaluunsa. Samoin luotan oppilaiden oppimiskykyyn ja opiskeluhaluun.

HOPS, henkilökohtainen opintosuunnitelma, tuli minulle varsinaisesti tutuksi vasta tulkkina. Omat kehityskeskusteluni olen kyllä aikoinani käynyt ja niissäkin saanut myös ilmaista omat koulutushalunikin, joten aihepiiri ei sentään ole ihan uusi. Uskon myös jatkuvaan itsensä kouluttamiseen. Työssään täytyy saada uusiutua.

Silti kysyn, pitääkö aina jaksaa olla hyödyksi?  Onko” jokainen hyödytön hetkistäs” todella ”hukkaan tuhlattu leiviskäs”?

Tiedän kokemuksesta, mitä on alkaa opiskella uutta kieltä kirjaimista alkaen. Siinä sitä HOPSia oli riittämiin. Vieläkin se jatkuu.

Union Language School, Bangkok. 1979

+609 Itätullin päiväkoti ja Tarinateatteri 010210

+609 Itätullin päiväkoti ja Tarinateatteri

Kierrätetyt muistot

Uudestaan ja taas uudestaan

 

Tänään Porin kaupunginvaltuusto päättää entisen lastentarhani myynnistä. Siksi Satakunnan Kansassa on kuva teoksesta Välähdyksiä lastentarhain 50-vuotiselta toimiajalta. Kuvassa lasten keskellä on ainakin lasten rakas Saima-täti, johtajatar Saima Kyhä.

Halusin antaa lahjan Saima-tädille hänen syntymäpäivänään. Olin oppinut juuri virkkaamaan ja päätin virkata pannulapun. Tuskaista se oli, koska pienikin patalappu oli lapsen käsissä suuri yritys. Syntymäpäivä lähestyi ja virkkaus oli vielä kesken. Pienenä pikkuvanhana hurskaana olin käskyni oppinut. Meillä siihen aikaan pyhitettiin lepopäivä vanhaan malliin eikä käsitöitäkään yleensä tehty sunnuntaisin. Minulle tuli ongelmaksi lopettaa tuo käsityö pyhäpäivänä. Muistan, miten äitini hymyili minulle ja sanoi, että kyllä sunnuntaisinkin voi tehdä sitä, mitä ”kristillinen rakkaus ja välttämätön tarve” vaativat. Pannulappu tuli valmiiksi ja kävin pudottamassa sen Saima-tädin postiluukusta.

Tarinateatteri on luonteelta improvisaatioteatteria. Siinä yleisön tarinoista muodostuu spontaaneja näytelmiä.  Olen nähnyt näyttelijöiden käyttävän myös joitain varusteita, huiveja ja soittimia.

Olin työtehtävissä osavastuullisena mukana koulutuspäivässä, jossa käytettiin Tarinateatteria.  Näyttelijät esittelivät yleisölle tapansa mukaan tarinateatterin työtavan ja pyysivät ihmisiä muistelemaan elämästään jotain käskyihin liittyvää. Kun yleisö ei heti lämmennyt, ehdotin aiheeksi tuon lapsuuteni pannulappumuiston. Se näyteltiinkin.  Sain antaa myös palautetta siitä, oliko teatteri osannut esittää asian oikein.

Pari vuotta myöhemmin, toisessa koulutustilaisuudessa oli toisen tarinateatterin vuoro. Silloin keskusteltiin siitä, oliko jollain kokemusta teatterin toiminnasta. Kerroin oman kokemukseni. Tarinateatteri halusikin näytellä tuon kokemukseni ja siitä syntyneet tunteeni. Se esitys osui kohdalleen vieläkin paremmin kuin alkuperäinen esitys.

Omat lapset ovat joutuneet tottumaan monenlaiseen päiväkotiin ja kouluun. Tässä Keskimmäinen Selly Oakissa Birminghamissa vuonna 1979:

+608 Hymyileekö poliisi? 300110

+608 Hymyileekö poliisi?

Jos vastaan tulee tuktukki Niin missä olenkaan

Ja poliisikin hymyili Siis missä olenkaan

Kas norsu tuossa tallustaa Se bussin kohta ohittaa

Siis missä olenkaan .

Se paikka on Bangkok Khrap

(mukaelma Pia Perkiön sanoista)

 

Käytin työssäni paljon Pia Perkiön sanoittamaa ja Jaakko Löytyn säveltämää laulua Missä olenkaan. Se on monipuolinen ja maailmankuvaa avartava laulu, jossa Serengetin savannin leijonat ja Saharan aavikon kamelit saavat seuraa Amazonin viidakon papukaijoista.

Suurkaupungeissa liikenneongelmat vaikuttavat suuresti ihmisten arkeen. On tilanteita, missä rahallakaan ei pääse. Hurjalta tuntuu ajaa autoa, kun vieressä on monin verroin kalliimpia kulkuneuvoja. Toisaalta, toisella puolella saattaa samaan aikaan olla autoja, joissa pienet kolaroinnit eivät enää tunnu. Kummankaan naapurin kanssa ei ole hyvä joutua kilpasille. Ei kyllä edessä olevan norsunkaan kanssa…

Poliisien ulkoasu vaihtelee maasta toiseen. Tässä thaimaalaisia versioita:

Poliisien toiminta on ollut taas suurennuslasien alla. Tunnen paljon poliiseja, joista ei löydy naarmuja suurellakaan suurennoksella. Sen toivon jatkuvan. Ihmisten on voitava luottaa siihen, että apu on lähellä, kun sitä tarvitaan.

+607 Ongelmia vai haasteita 290110

+607 Ongelmia vai haasteita?

Voitettu haaste

Ratkaistu ongelma

 

En muista, missä vaiheessa ongelmista alettiin puhua haasteina. Haaste kai haastaa yrittämään, ongelma luovuttamaan. Liekö tuo aivopesua, vaikutustoimintaa vai psykologiaa?

Thaimaassa opimme ratkaisemaan ongelmia. Se oli pakko, sillä aika ei hoitanut kaikkea. Kultaista keskitietäkin oli joskus pakko oppia kulkemaan. Mikäs siinä.

Lastenopetukseen tarkoitettu kuvasarja oli miltei valmis. Tarina oli jo käännetty thaiksi ja muokattu Thaimaahan sopivaksi. Viidestäkymmenestä kuvasta neljäkymmentäyhdeksän oli jo valmista. Viimeinen kuva puuttui. Tarinaan tarvittiin kuva papista. Ongelmaksi (vai haasteeksi) muodostui se, että syntyvään luterilaiseen kirkkoon ei vielä ollut vihitty yhtään thaimaalaista pappia eikä papin paikallista asua ollut vielä päätetty. Millainen tulisi olemaan thaimaalaisen luterilaisen papin asu? Vaatimaton, paikalliseen säähän sopiva paita vai juhlavampi ja perinteisempi alba, joka tulisi olemaan varmasti kuuma asu?

Päätös haluttiin siirtää tulevalle kirkolle. Ei ollut ulkomaalaisten asia tehdä kirkolle kuuluvia ratkaisuja. Sovittiin, että kuvasarjaan piirretään papille kaksi asua. Ne siis piirrettiin.

Thaimaan luterilaisessa kirkossa käytetään nykyisin juhlavaa perinteistä papin asua. Ratkaisu syntyi aikanaan.

+606 CentralPlaza, BePop ja bepop 290110

+606 CentralPlaza, BePOP ja bebop

 Muotoja

Värejä

Musiikkia

Pappilan mummolta sain tehtävän etsiä neljännen kuvakansioni neljännen kuvan.

Viimeisinä Thaimaan viikkoina 1999 otimme kuvia työmatkaltamme. Halusimme muistella, millaisissa paikoissa vietimme ruuhkassa aikaamme autossa istuessamme. Tämän tavaratalon edessä liikenne pysähtyi usein:

Porissa oli kymmentä vuotta aikaisemmin, 1989,  valmistunut uusi moderni rakennus, BePOP.  Siitä Pori-tieto kertoo näin:  ”Bepopissa on lukuisia erikoisuuksia ja yksityiskohtia, muun muassa pyöreitä ikkunoita ja suuria lasipintoja sekä pilareita mitä erilaisemmin värein.”  Ja jatkaa: ” Kolossissa on väriä ja muotoa enemmän kuin kymmenessä torin ympäristön talossa yhteensä. ” Juuri se rakennus tuli mieleen tuota bangkokilaista tavarataloa tuijotellessani. Bangkokin BePOP. Modernia nostalgiaa. Yes.

BePOPin nimeen on kuulemma vaikuttanut Pori Jazz ja bebop. Se taas toi mieleen Kari Rydmanin blogikirjoituksen: Miksi musiikki on 200 vuotta jäljessä arkkitehtuurista? Tuon kirjoituksen kuvat  ja musiikkivertaukset kertovat erilaista kulttuurihistoriaa. Minut se sai äsken kuuntelemaan  Charlie  Parkeria ja Miles Davisia.

Ihan toinen tarina on se, miten työmatkamme loppupuolella ajoimme läpi likaisten ja haisevien slummialueiden.  Sekin oli yksi meidän totuutemme Bangkokista.

+605 Helmi? 270110

+605 Helmi?

Helmenkalastusta

Raakunkuoria kasoittain rannalla

 

Minua pyydettiin liittymään Kirjoittajan helminauhaan:

Valikoi kirjoituksiesi joukosta onnistunut teksti, josta olet syystäkin ylpeä. Teksti voi olla esimerkiksi runo, novelli tai katkelma romaanista.

Luonnehdi valitsemaasi tekstiä yleisluontoisesti. (haiku, eläinsatu, dialogi, maisemakuvaus jne.)

 

Viidennen luokan äidinkielenopettajamme oli lähettänyt kouluaineeni koulujenväliseen kirjoituskilpailuun. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun näin jotain tuotostani painettuna. Voitosta herui viisi markkaa. Vieläkin (tai vaikka että taas) asun saman kadun varrella. Talot tuntuvat pienentyneen, puiston puut kasvaneen, minä olen vanhentunut. Katu on edelleen samanlainen.

Kiertokatu

Kiertokatu on todella nimensä mukainen. Se on aivan hevosenkengän muotoinen, harvinaisen sekava katu, joka kiemurtelee korkeiden talorivien välitse.

Vieraspaikkakuntalainen saa toisenkin kerran haroa tukkaansa ennen kuin täällä Porin ”arava-alueella” oikeaan paikkaan löytää.

Kun me kymmenisen vuotta siten muutimme ensimmäisiin ”aravataloihin”, seisoivat ne orpoina keskellä peltoa, ja sinne johti vain pari vanhaa hevostietä. Kiertokatu oli silloin vasta paperilla.

Kiertokatu on kasvanut yhdessä minun kanssani. Olin nelivuotias tänne muuttaessamme. Muistan vielä hämärästi, kun naapuritaloja rakennettiin. Talvella rapattaessa jouduttiin yöllä kuivattamaan se, mikä päivällä oli saatu valmiiksi. Pienen lapsen mieleen jäivät tummat hahmot, jotka liikuskelivat tulen loimussa.

Taloja oli vähän. Siihen aikaan saattoi vieras kysyä keltä tahansa – varsinkin meiltä lapsilta -, mistä talosta mahtoi tuttava löytyä, ja melkoisella varmuudella osattiin vastaus antaa.

Lastentarhaan mentäessä ei ollut pelkoa vastaan tulevista autoista. Polkuja pitkin sinne taaperrettiin. Tuskin pikkuista näkyikään, niin korkeat olivat heinät polun varsilla.

Nykyisten korkeiden kivimuurien pohjakaivannoissa saimme talvisin toisetkin housuntakamukset puhki äitien suureksi harmiksi. Siellä olivatkin sellaiset liukumäet. joita nykyajan porilaislapsi ei näe kuin unissaan.

Samoihin aikoihin alettiin itse Kiertokatua muodostaa. Juuri kun olimme kotiutuneet uusille leikkipaikoille, parhaimmat niistä hävitettiin ja rakennusjätteistä suurella vaivalla valmistamamme korsut hajotettiin armotta.

Ikää karttui niin minulle kuin tälle kaupunginosallekin. Taloja nousi toinen toisensa jälkeen. Katukin alkoi näyttää kadulta.

Silloin tuli se aika, jolloin katu hevosenkengän muotoisena kiersi korkeiden talojen lomitse Keskuspuistoa, jonne oli tehty puistokäytäviä ja istutettu puita ja pensaita.

Niin, silloin tuli kadun kestopäällystyksen vuoro. Se on oma lukunsa. Naurettiinkin välillä, että Kiertokatua ei koskaan voi ajaa päästä päähän, aina se kuitenkin jostain on korjauksen alainen.

Ensinnäkin monen pitkän odotuksen vuoden kuluttua päällystystyöt aloitettiin. 

Mahdollisimman pieni osa tehtiin kerralla, mutta koko ajan oli kielletyn ajosuunnan merkki kadun molemmissa päissä ja lisäksi vielä parilla sivukadullakin.

Tulihan se päällystys viimein valmiiksi. Mutta pian huomattiin, että olikin tehty turhaa työtä. Viemäriputket piti vaihtaa, ja niin hieno, juuri valmiiksi saatu päällystys revittiin auki.

Koko talven katu sai olla soratienä. Kauhea kolina ja lemu vain levisi ympäristöön viemäripumpun ansioista.

Seuraavan kesänä päällystystyö sitten vihdoin viimein saatiin valmiiksi ja niin tuli rauha tälle puolelle kaupunkia.

Kaikki tämä kohina sai ihmiset tarkoin karttamaan tätä seutua, mutta kun he uskaltavat lähteä tänne päin löytöretkelle, tulevat he löytämään hyvin viihtyisän paikan kiemuraisesta kadustamme huolimatta.

Sillä Kiertokatu on hevosenkengän muotoinen ja hevosenkenkä tuottaa onnea.

Ja se kuva:

+604 Monenlaista matkaa ja matkaseuraa 270110

+604 Monenlaista matkaa ja matkaseuraa

Viihdyitkö matkalla?

Pääsitkö perille?

 

Onnellinen on se, joka on päässyt sinne, minne on halunnutkin päästä. Päämäärä on tärkeä, mutta matka saattaa joskus olla perille pääsyäkin tärkeämpi. Monella matkalla on monenlaista matkaseuraa. Toisten kanssa on mukavampi matkustaa kuin toisten.  Aina ei voi matkaseuraansa valita.

Juhlat on juhlittu. Väitös on väitelty. Tavoite on tavoitettu.  Karonkkansa kiitospuheen väittelijä päätti tyttärensä arvioon isänsä väitöskirjasta (lue edellinen postaus).

 

Päämäärään pyrkiessä täytyi voittaa monenlaisia pelkoja. Sitäkö ennusti kouluprojektin kuva, Creative Effects, Thaimaa 1987?

+603 Mitäkö kuuluu? 230110

+603 Mitäkö kuuluu?

Kuuluu sitä sun tätä

Siellä sun täällä

Kirjoittajan luvalla seuraava tiedeuutinen perheen talviuutisista:

Yhteenveto iskän väitöskirjasta. Väitöskirja kertoo (luultavasti)salamista ja koneista jotka tutkii niitä ja kuinka ne toimivat. Se on täynnä pitkiä ja vaikeita sanoja kuten vaikka Measurements,Acknowledgements ja Abbreviations. Se on pikkuruista ja todella epäselvää tekstiä täynnä, joten siitä ei saa mitään selvää. Tässä lainaus siitä:

"Bla bla balblaa blaa,blaablaa blaa.baablaa blaablablaa bla blaaa blllaa,bla pälä plää bala blaa blaa blaa.Päläpälä blä päläplääplä plää=Blaah£plä. Bala blapäläpläblaa Pälpälä.Blaah päläpläää bääpälän PLÄLÄÄH{blaablääh=TYLSÄÄ."

Toinen tiedetoimittaja kertoi seuraavaa:

Minä haluaisin hankkia aikuisena itselleni jonkun hämähäkin, mutta sen takia minä en viitsi, koska sitten kun se kuolisi, niin minä kuitenkin surisin sitä. Ja muutenkin hämähäkin hoitaminen on rankkaa ja hankalaa, koska ne syövät hyönteisiä, sirkkoja ja jauhomatoja. Kaikki hämähäkit ovat söpöjä. Myös pienet, vaikka niitä ei melkein edes näe. Hämähäkit elävät ehkä pitkään, ehkä ei. Ne elävät ainakinaika pitkään ellei niitä liiskaa.

Kolmas tarvitsi isänsä apua kirjoittamiseen:

Minä olen nähnyt Rontin monta kertaa. Mä teen kivoja juttuja kun tapaan sen. Alan tuijottaa ja silittää sitä. Rontti käy kakalla omalla paikalla. Kun se menee kakkajuttuunsa, sen peppu on ihan yli laidan. Siellä kakkapaikassa on sellaista jolla se pystyy peittämään kakan, en tiedä mitä se oikein on. Rontti tykkää syödä kissanruokaa. Se ei voi syödä karkkia.

Tuleva tutkija tekemässä kenttätutkimusta. Silloin ennen.

+602 En läpäise lukumuistitestiä 220110

+602 En läpäise lukumuistitestiä

Näkömuisti

Kuulomuisti

Lukumuisti?

Luulomuisti?

 

Nykyisin en useinkaan muista lukemieni kirjojen kirjoittajia enkä kirjojen nimiä. Kirjojen henkilöidenkin nimien muistaminen on ihan mahdotonta. Juonikin on vähän niin ja näin. Kauniita lauseita, lauserakenteita ja sanoja saatan muistaa. Riittäähän se, joohan?

Sokea kana  haastoi minut jo kauan sitten kirjatestiin: Tunnustan lukeneeni.

1. Mikä kirja itketti?

H. C. Andersenin Tulitikkutyttö kuuluu minulla samaan sarjaan kuin elokuva Elefanttimies. Kumpikin on niin surullinen, että en tahtoisi lukea tuota tarinaa enkä katsoa tuota elokuvaa enää koskaan, vaikka niistä suuresti pidinkin.

 2. Mikä nauratti?

Sarjassa Ei Noille Oikein Pitäisi Nauraa voisin esitellä montakin teosta. Esikoisen tapana lahjoa vanhempiaan on usein ollut juuri tuollaisten kirjojen lahjoittaminen. Hyllyltä löysin ”Naisen kanssa- työkirjan”, jonka Mies sai pojaltaan joskus lahjaksi…

 3. Mikä oksetti?

Ajattelin ensin, että meiltä ei varmaan löydy yhtään oksettavaa kirjaa. Sitten mietin, mitä kirjoja minulta pienenä sensuroitiin.  Suomen Vapaussota kuvissa II vuodelta 1934 ei ollut kuulemma lapsille soveliasta katsottavaa. Tietysti sitäkin kurkistelin. Nykyajan lapsi näkee samanlaista hävitystä joka päivä uutisissa.

4. Mihin kirjan henkilöön samaistuit?

Tässä iässä on turha samaistua enää kovin nuoreen ihmiseen, vaikka se oma nuori ihmiseni tuolla sisällä jyllääkin. Olkoon nyt vaikka neiti Marple.  Lontoon Vahakabinetissa näin Agatha Christien vahakuvan. Sellaiseksi kuvittelen Marplenkin, vähän hössähtänyt ulkoa päin ja Täyttä Terästä sisältä päin.

5. Minkä kirjan jätit kesken?

Kirjan kesken jättäminen on minulle aika uusi ilmiö. Olen niitä, jotka ovat sitkeästi kahlanneet läpi huononkin kirjan. En varmaan sana sanalta, mutta kuitenkin, lannistumatta. Kun nyt selailen hyllyämme, tajuan, että enää en aloitakaan sellaisia kirjoja, joita en luule jaksavani lukea loppuun. En siis anna kirjalle edes mahdollisuutta vakuuttaa minua. Kai tässä on paras vain katsoa se juuri nyt kesken lukemista oleva kirjaston kirja: Annina Holmberg: Kaiku. En usko, että se jää kesken. Hyvä kirja.

6.  Minkä toivoisit jättäneesi kesken?

Yksi älyttömimmistä nykyisistä trendeistä on yksityiskohtaisten rikostutkimusten tulo dekkareihin ja televisiosarjoihin. Silti, pöydällä on taas yksi lapsilta lainattu Patricia Cornwell. Ne kaikki oikeastaan olisi pitänyt jättää lukematta tai kesken, mutta silti ahmin ne aina loppuun, kun vain käsiini saan. Tuo Kay Scarpetta. Blääh. Kuvottavaa.

7. Minkä luit uudestaan?

Kun on kiire vessaan ja juuri Se Kulloinenkin Kirja on piilossa, hyllystä tarttuu käteen Mikä Vain. Yleensäkin luen kirjoja toistuvasti. Vaikka kirja ei muutu, minä muutun. Vakavasti ottaen. Kai se tuo Raamattu on ollut vuosien varrella se useimmin luettu kuitenkin.

8. Minkä luit, mutta et kehtaa kertoa (paitsi nyt näin kahden kesken)?

Nyyhkyromantiikkaa vähän häpeän. Hyllystä löytyy jossain joku englanninkielinen Barbara Cartland, jostain kirpputorilta käteen jäänyt.  Suomenkielisiä Hömpän Helmiä luen kyllä ihan julkisestikin.

9. Mitä suosittelet?

Pekka Hiltunen: Henkimaailman juttuja

10. Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä (Esim. onko joku ihminen jossain joskus todella lukenut Alastalon salin alusta loppuun, josta kaiketi sopii olla ylpeä)?

Topelius: Välskärin kertomukset. Olen lukenut sen useita kertoja. Olen luettanut sen lapsillenikin. Hekin ovat ylpeitä, koska ovat jaksaneet lukea sen läpi. Toisaalta, monet ennakkoluuloni ovat peräisin Topeliukselta. On kulunut yhden elämän verran aikaa oppia niistä ulos.

Näin sanoi aikoinaan Esikoinen, 5 v.

+601 Riutuuko raukka tuskissansa edelleen? 210110

+ 601 Riutuuko raukka tuskissansa edelleen?

Muuttuuko ihmisen hätä?

Ja mihin suuntaan?

 

Kannattaa katsoa aina osatotuuksien taakse. Jos jossakin on totuuden siemen, kasvaako siitä aina kuitenkaan totuuden puuta. Jos kasvaa, niin hyvä on.

Pidin työssäni kunnia-asiana olla surkuttelematta ja värittämättä ihmisen hätää. Halusin kertoa siitä, mitä voimme tehdä yhdessä ihmisten kanssa, ei heidän puolestaan.  Huomaan olleeni aikani lapsi. Varoinko vääriä värejä?

Sukupolvessani oli trendi surkutella vain sitä hätää, jonka kulloinenkin väärä politiikka oli saanut aikaan. Monen oli mahdotonta ymmärtää, että ensimmäiset suomalaiset kehitystyöntekijät, lähetystyöntekijät, olivat kulkeneet maailmalla jo kauan aikaisemmin.  Mummojen kutomilla sukilla. Ei niitä sukkia jalassaan pitäen, ei niitä kuumaan tropiikkiin vieden, vaan toimien varsin modernisti: Joku teki, toinen osti, kolmas lähti, neljäs sai avun. Katkeamaton ketju.

Eilen illalla kävin tutussa seurakunnassa, Merikarvialla, lähetyksen lauluillassa. Vein sinne mukanani vanhoja laulumonisteita. Lauloimme niistä myös vanhan laulun Musta Saara. Muistan ajan, kun se laulu oli Punainen Vaate monelle, joka näki siinä vain rasismia ja alistamista.  Kuinka sokeita olimmekaan oman sukupolvemme Valkoisille Valheille. 

Hengellisiä Lauluja ja Wirsiä I-II (1900), laulu 185

+600 Perisynti, piispanvaalit ja median räksytys 190110

+600 Perisynti , piispanvaalit ja median räksytys

Ymmärtäväinen ja hyvä?

Virheetön ja puhdas?

Mediakelpoinen?

 

Jos me kerran olemme pohjimmiltamme hyviä, miksi tarvitsemme niin paljon valvontaa. Jos emme koskaan aja omaa etuamme, miksi median pitää räksyttää.  Jos osaamme varoa virheitä, eikö silloin riittäisi se, että vain omat koirat purevat, silloin tällöin ja pienin hampain.  Ketä vastaan tarvitaan vahtikoiria? Miksi tarvitaan poliisia? Ainako vain Niitä Muita vastaan… Onko pahuuskin ulkoistettu?

Arkkipiispa Paarman muotoilema ajatus meissä kaikissa olevasta potentiaalisesta pahuudesta kuvaa hyvin omaakin ajatteluani.

Pääsin mukaan Thaimaan kirkon ensimmäiseen kirkolliskokoukseen 1994. Siellä valittiin kirkolle ensimmäinen piispa, Banjob Kusawadee.   Ulkomaalaiset eivät saaneet äänestää. Emme olisi tahtoneetkaan.

  

Thaimaa, huhtikuu 1994. Huono kuva, hieno tilanne. Thaimaan ensimmäinen luterilainen piispa on juuri valittu. Äänestystulokset näkyvät vielä taululla. Luterilaisen Maailmanliiton edustaja kiirehtii ensimmäisenä onnittelemaan.

+599 Harakka, Hannu-Pekka Laiho ja Haiti 180110

+599 Harakka, Hannu-Pekka Laiho ja Haiti

Hoot

Onpa nyt noita Hoita

 

Tämän aamuni Henkilöt olivat Timo Harakka ja Hannu-Pekka Laiho.  Harakan kolumni Satakunnan Kansassa ja Hannu-Pekka Laihon haastattelu radiossa herättivät minussa ajatuksia. Se on jo paljon. Ainakin  aamulla.

Satakunnan Kansan kolumnit ovat olleet lähes poikkeuksetta mielenkiintoisia, hyvin kirjoittuja ja hauskoja aamun avauksia. Kirjoittajien skaalakin on tarpeeksi laaja ja monella kirjoittajalla on joku linkki tänne maakuntaan. 

Harakka jakoi kolumnissaan ´Oletko hazard vai halme?´ suomalaiset kahteen leiriin, joilla on vastakkaiset identiteetit. "Toinen on Kaupunki, toinen on Suomi. Se ei perustu niinkään paikkaan, Helsinkiin, Poriin tai maaseutuun; se on mielentila.” 

Totesin, että viisitoista vuotta Suomea suuremmassa suurkaupungissa ei ole tehnyt minua kaupunkilaiseksi. Olen Suomalainen.

Hannu-Pekka Laiho, Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtaja, jota yleensä kuulee juuri katastrofien aikana, kertoi omaan rauhalliseen tapaansa Haitin tilanteesta. Siellä tehdään, mitä voidaan eikä lamaannuta siitä, mitä ei voida.

Haitin katastrofiapu opetti eilen minulle jotain sellaista, joka minun olisi pitänyt ymmärtää jo aikaisemmin. Kun naputin etusormellani noita muutamaa puhelimen numeroa, joiden avulla sain annetuksi pienen apuni tuohon tilanteeseen, tajusin, että ne naputukset liittivät minut välittömästi noiden kaukaisten ihmisten elämään.  Osallistumalla voi kokea osallisuutta. Samaa osallisuutta tiedän niiden ihmisten kokevan, jotka rukoilevat toisten ihmisten puolesta.

Hannu-Pekka Laihoon meillä on pieni osallisuus. Hän oli toinen niistä toimittajista, jotka tekivät meistä ensimmäiset lehtijutut muuttaessamme Lokalahdelle. Niin kauan sitten.

Lokalahti 1973. Lokakuun ensi lumi.

+598 Kolumnistit ja hovinarrit 170110

+598 Kolumnistit ja hovinarrit

Viekkaudella ja vääryydellä?

Suoruudella ja oikeudella?

 

Kolumnisteilla on oikeus käyttää kovaa ja kärkevää kieltä. Niin ainakin, jos heiltä sitä kysyy, ja miksipä emme kysyisi. Ovatko kolumnistit siis nykyajan hovinarreja, poliittisia vitsailijoita, hallitsijoiden ovelia neuvonantajia, väärän valtikan kantajia?

Olen  miettinyt, mikä tässä kaikessa minua mättää ja miksi. Myönnän, että rakastan räväkkää kieltä ja älykästä ilkeilyä. Ainakin, jos se kohdistuu toisiin ihmisiin. Ittestä ei oo niin väliä juu. Ja sieltä syvältä se tulee: ”Selitämme kaiken parhain päin.” Perusluterilainen putkikristillinen alitajunta muistuttaa kahdeksannen käskyn selityksestä:

”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.”

Ihan toinen juttu on se, mitä opin idässä asuessani kuolleista ja kuolleiden kostosta. Siihen en usko, vaikka sitä oppia suuri osa maailman ihmismiljardeista seuraakin.

Nepal, Katmandu 1980. Polttohautaus

+597 Haiti Halme Hazard 160110

+597 Haiti Halme Hazard

Oikeat mittasuhteet

Kuolemillekin

 

Kuolemantuomio on kai sitten helpompi lausua kuolleelle kuin elävälle. Kritiikki on kai sitten pakko kohdistaa liian positiivisiin viesteihin.  Jokainen syylä ja epämuodostuma on kai sitten pakko huomata. Möhkäleistä puhumattakaan. Vasta inhorealismi ilmoittaa kai sitten totuuden.

Media kysyy, kuka vallan saa, jos kansa sen vallan ottaa. Kansa olkoon pullikoimatta. Ja hiljaa. Paitsi mediakansa. Kansa kysyy, kuka vallan on medialle antanut. Peilinsä unohtaen.  Ja onhan meillä laki ja oikeus. Ja pykälät. Ja viisaat.

Tällä viikolla katselin tallentamani ohjelman tsunamista.  Jostain syystä se järkytti minua nyt enemmän kuin aikanaan. Silloin samaistuin auttajiin, jotka eivät lamaantuneet katastrofinkaan keskellä. Tunsin heitä henkilökohtaisesti. Nyt olin ulkopuolinen, joka katsoi omassa kodissaan outojen ihmisten surua. Nyt selvästi samaistuin suruun.

Onko ansaittua kuolemaa? On, meille kaikille. Silti me elämme. Saamme elää. Saamme uskoa tulevaisuuteen. Oikeissa mittasuhteissa.

Thaimaa 1999. Jos tsunamin jälkeen näytin tätä kuvaa kouluissa, minulta usein kysyttiin, olinko ollut Siellä Silloin.

+596 Lumen koteja ja talvimökkejä 150110

+596 Lumen koteja ja talvimökkejä

Sataa, mutta ei ropise

Lentää, mutta ei saastuta

En tiedä, onko tässä puistossa koskaan ollut näin kaunista. Onko Suomessakaan koskaan ollut näin kaunista? Ei ainakaan usein eikä ainakaan täällä rannikolla. Kamerat ovat rapsahdelleet. ( Niin, tuota, rapsahtelevatko digikamerat?) Bittejä on säilötty ja umpioitu. Aah ja Oih ovat tulleet taas aktiivisanastoon. Vahinko, että tropiikin vuodet ovat opettaneet arastelemaan kylmyyttä. Rohkeus taistella sitä vastaan on karissut. Mitä menetänkään!

On mukavaa, että lumi on päättänyt rakentaa talvimökkinsä tänne Poriinkin.

Annapurna, Nepal, 1980. Skannauksen harjoittelua. Kuva otettu ystäväperheen pihalla Pokharassa.  Tuosta vierailusta ja ystäväperheestä  kerroin kirjoituksessani Kuva Annapurnasta .

+595 Vääränlainen kansa 140110

+595 Vääränlainen kansa

Väärä ihminen

Oikeat asiat?

Oikea ihminen

Väärät asiat?

 

Saako väärä ihminen ehdottaa oikeita asioita? Entä voiko oikea ihminen ehdottaa vääriä asioita?

Miltä tuntuisi olla aina väärä ihminen ja väärässä paikassa?  Luulen, että se kokemus olisi todella raskas. Onneksi harva kuitenkaan sellainen on, vaikka monesta välillä niin tuntuu. On tärkeää olla edes joskus edes jollekin se oikea ihminen oikeassa paikassa.  Vaikka sitten ehdottaisi välillä ihan vääriä asioita.

Väärät kannattajat pilaavat oikeiden ihmisten maineen. Ainakin poliittisessa maailmassa.  Varmaan myös erilaisten maailmankatsomusten maailmassa. Kirkkokansakin on väärä ja uskoo väärällä tavalla. Väärät katselijat pyytävät nähdä vääriä ohjelmia. Väärät asiakkaat pyytävät myymälöissä vääränlaisia tuotteita. Kaikkeen näihin asioihin löydän hyvin pikaisesti todisteita.  Joka päivä. Joka lehdessä. Televisiossa.  Keskustelupalstoilla. Blogeissa. Tekstiviesteissä. Keskusteluissa. Se Imago. Se Tärkeä Imago.

Me kaikki kuulumme tähän kansaan.  Kaikki olemme myös tämän maailman kansalaisia. Kenelle me kelpaamme? Soivatko kellot kaikille?

Lavia 1970. Neljäkymmentä vuotta sitten oli yhtä kaunis talvisää kuin nytkin.  Todiste siitä, että silloin en palellut.

+594 Valituskuoron jäsen 130110

+594 Valituskuoron jäsen?

Monta mutkaa

Elämän matkalla

Monta kuoppaakin

 

Valittaminen on taidetta, kun sen oikein osaa. Taitelijoiden Tellervo Kalleisen and Oliver Kochta-Kalleisen oivalluksesta maailmaan on syntynyt useita Valituskuoroja. YouTubessa esiintyy vallan mainio Helsingin Valituskuoro, Helsinki Complaint Choir.

”On se niin väärin”. Ja on se niin oikein valittaa oikein.

Kaikki maailman kuorot eivät valita. Kuva Thaimaan luterilaisen kirkon suurkuoron esityksestä kirkon syntyjuhlassa 1994. Siellä joukossa minäkin.

+593 Pimeä,kylmä ja sumuinen yö 120110

+593 Pimeä, kylmä ja sumuinen yö

Sumujen saari

Sumujen silta

Sumuinen aamu

Sumuiset muistot 

 

Sumujen saarelle en ole koskaan päässyt. Sen kauneutta olen ihaillut vain kuvissa. Sumussa olen kyllä usein elänyt. Monellakin tavalla. Monessakin paikassa. Tänään sumu on tuossa ikkunan takana. Tuttuna  ja turvallisena.

Sumujen sillalla olen käyhnyt. Tai ainakin niillä paikoin.  Vanhat sillat hävitetään ja rakennetaan uudestaan, mutta samat joet on edelleen ylitettävä, samat esteet voitettava. Niin vähän lopulta muuttuu tässä maailmassa.

Bangkok, 13.1.1981 ”Kuka sitä olisi arvannut, kuinka ihanaa on hytistä kylmissään. Tunnen itseni ihan suomalaiseksi äidiksi lähettäessäni lapsia pimeään ja kylmään yöhön.”

Sama almanakka kertoo, että tuonakin päivänä päivän korkein lämpötila oli+ 28 ja matalin yölämpötila +16 astetta. Kaikki on suhteellista, todella. Suomalaisuuskin.

1970. Kypros. Saaren sumu.

+592 110110 - ykkösiä ja nollia oikeassa järjestyksessä 110110

+592 110110 - ykkösiä ja nollia oikeassa järjestyksessä

Ei aina tarvitse olla Ykkönen

Muinaisista ajoista muistan sen, milloin Helsingin yliopistossa fysiikan työt olivat tulleet tietokoneiden esiastevaiheeseen. Se tietokoneen esiaste oli silloisen fysiikan laitoksen yläkerran huoneessa, jos oikein muistan. Siinä naputeltiin nollaa ja ykköstä ja saatiin vastaukseksi nollaa ja ykköstä. Tuskin siinä muuta sitten tehtiinkään.

”Sataa jo toista päivää. Tulvavesi nousee viemäreistä ihmisten koteihin, ei onneksi meidän viidenteen kerrokseemme. Lasten koulu on ollut nämä päivät suljettu tulvan takia. Lähden toimistoon kopioimaan näitä juttuja ja yritän saada kaiken tänään postiin. Saa nähdä onnistuuko. Viime tulvassa lähdin toimistomatkalle ajamaan autoa ylävirtaa, mikä yleensä on turvallisempaa kuin myötävirta, joka vie usein syvemmälle. Kaasujalkaa koko ajan painamalla selvisin pinnalla puikkelehtimassa sammuneiden autojen ohi, mutta reittini oli väärä. Virta vain syveni. Onneksi matkan varrella olevan slummin asukkaat neuvoivat kääntymään uudelle reitille. Tänään yritän uutta kiertoreittiä.”

Useimmat käyttämäni tietokoneet on jo romutettu, vanhentuneina. Käyttämäni ohjelmatkin ovat vanhentuneet. Joistakin ohjelmista on sentään vielä tehty uusia versioita, mutta harva niistä uusista versioista enää osaisi tekstejäni lukea. Kirjoittamani kirjeet on pääsääntöisesti hävitetty ja unohdettu, joku ehkä jossain vielä arkistoitu. Ehkä. Tai sitten ei.

+591 Mie en muista mittää 100110

+591 Mie en muista mittää

Muistat sie?

Jäin miettimään, miltä tuntuu, kun kaikki muistot ovat oikeasti kadonneet aivojen mustaan aukkoon, josta niitä ei enää saa kaivetuksi ulos. Toistaiseksi muistot tulevat esiin vielä aivojen hakuohjelmien avulla. Sisäinen Googleni. Muistojeni lauseiden paperiversioita:

2000 ”Auttamisessakin on oltava tarkka. Auttaminen ei saa olla alistamista.” (Satakunnan Kansa)

2001 ”Lähetystyötä tehdään siksi, että Jumalan ylistys kaikuisi kaikkialla, kaikilla kielillä, kaikenlaisin soittimin, kaikenlaisin rytmein ja kaikenlaisin sävelmin.” (Herännäisjuhlat Jämijärvellä)

 2002 ”Erilaiset ruokailutottumukset sekoittuvat, ja se on tietysti kaikkien etu, kun vaihtelu kasvaa. Suomestakin saa nykyään melkein mitä vain raaka-aineita ihan tavallisistakin ruokakaupoista.”( Satakunnan Kansa)

2003 ”Suomen valtion budjetti ei riitä koko maailman ongelmien ratkaisemiseen. Siksi sellaiset työmuodot ovat mielekkäitä, joissa ihmiset pääsevät jaloilleen ja pystyvät vaikka itsekin auttamaan taas muita avun tarpeessa olevia.” (Satakunnan Kansa)

2004 ”On se kohellus ja hässäkkä jollakin tavalla valloittavaakin. Huumorintajun piti vähän muuttua. Ohjenuoranamme oli: ”Jos et voi vastustaa heitä, mene mukaan.” Kyllä me kuitenkin mietimme myös sitä, miten hartautta voitaisiin ohjelmassa lisätä.” (Tuore joulupuun lehvä)

2005 ”Kun thaimaalainen kääntyy kristinuskoon ja hävittää kotoaan henkien talon, hänen sukulaisensa ja ystävänsä kiinnostuvat siitä, miten kristityn tämän jälkeen käy.” (Arkki)

2006 ”Hymyileekö siis hymyn maan lapsi vai itkettääkö häntäkin joskus.” (Lapsen oikeuksien päivä, Pori)

2007 ”Meidän tehtävämme on lisätä suomalaisten suvaitsevaisuutta, meitäkin on kohdeltu hyvin. Esimerkiksi buddhalaisessa Thaimaassa on oikein laissa, että toisten uskontoja ei saa pilkata.”( Satakunnan Kansa)

2008 ”Aikaisemmin luulin tietäväni, kumpi osapuoli on köyhän puolella. Enää en tiedä. Mielenosoittajat haluavat muutosta, mutta on jäänyt epäselväksi, mikä se muutos oikein on.” (Satakunnan Kansa)

2009 ”Tämä lähetystyöntekijöiden saarnasunnuntai on osa Suomen kirkon lähetystyön 150-vuotisjuhlallisuuksia. Tuon 150 vuotta olemme kirkkona halunneet olla mukana maailmalla viemässä evankeliumia Jeesuksesta niille, jotka eivät häntä tunne. Lähetystyöhön on aina kuulunut myös ihmisten auttaminen. Sana ei ole ollut vain suun puheissa, vaan sydän on käskenyt tekemään myös käytännön työtä.. Tähän ketjuun meitä jokaista tänäänkin kutsutaan. Jumala kutsuu juuri sinua.” (Saarna Säkylän kirkossa)

Eipä tiennyt pikku tyttönen, mihin kaikkeen joutui elämässään.

+590 Auttamisen logiikka ja logistiikka 090110

590 Auttamisen logiikka ja logistiikka

Kalat vedestä

Kankkulan kaivoon

 

Mikä voimavara! Mikä mahdollisuus! Maailman voi muuttaa monella tavalla. Kateudella se käy varsin yksinkertaisesti ja helposti. Ei sinullekaan, jos ei minullekaan. Tasa-arvoisuus. Tasapäisyys. Tasainen tyhmyys.

Tunnustan olevani suomalainen peruskateellinen jurnuttaja. Vain suurella tahdonvoimalla iloitsen iloitsevan kanssa, jos hänellä menee paremmin kuin minulla. Tai jos hän osaa jonkun asian paremmin kuin minä. Tai jos hän on sosiaalisempi kuin minä. Tai kauniimpi ja rohkeampi. Kadehdin myös ihmistä, joka ei ole kateellinen. Sisäinen naputtajani viestii minulle, että sellainen ihminen on onnellisempi kuin minä. Hänen onnellisuuttaan on siis syytä kadehtia.

Jonkun pitäisi tehdä jotain. Onneksi joku aina tekee. Silmät auki myös siihen suuntaan. Joku voi myös viedä kalat vesiin ja nostaa kaivoon pudonneet kuivalle maalle. Kateudella se ei käy. Tekemällä käy. Yhteistyöllä. Siellä ja täällä.

Maailmalla  pääongelmana ei ole vääränlainen logistiikka, vaan se, onko kuljetettavaa.

+589 Suuri seikkailu 080110

+589 Suuri seikkailu

Itse kullakin

Päivä päivältä

Uusi suuri seikkailu

 

En millään olisi uskonut, että jossain kolossa tuolla sisälläni vaanii suuri seikkailija. On vaatinut melkoisia ponnistuksia, ennen kuin se on kulloinkin herännyt. Silloinkin se on yleensä hämännyt ja väittänyt, että olen vain kuvitellut sen olemassaolon. Suuri seikkailijani on siis laiska ja aloitekyvytön. Mutta se on siellä, todistettavasti. Ja hyvä niin. Meillä on sen kanssa ollut välillä tosi mukavaa.

Rontin suuri seikkailija herää yleensä öisin ja sillä on hauskaa Rontin kanssa. Meillä muilla ei ole ehkä aina yhtä mukavaa. Eilen illalla kasasimme ylimääräisiä patjoja, kieltämättä vähän epävarmalle laatikkopohjalle. Niiden päälle levitin miltei kuivia lakanoita loppukuivatukseen pesukoneesta otettujen lakanoiden tieltä. Suuri seikkailija oli yöllä villinnyt Rontin villiksi kiipijäkissaksi. Mikään haaste ei tiettävästi ole liian vähäinen kiipijäsankarille. Hups ja muksista, huippu oli saavutettu nopeasti ja patjakasa lakanoineen levitetty lattialle sopivaksi luolastoksi, jossa oli mukava jatkaa seikkailuaan. Kun saavuin huoneeseen, sankari oli piilossa kaapissa.

Pari päivää sitten kerrostalomme siivooja soitti ovikelloa ja kertoi, että Rontti oli livahtanut naapuriin. Siellä se oli mennyt ovenraosta sisään ja hypännyt sängyssä nukkujan viereen nukkumaan. Mukava herätys, vai?

Skannasin vanhan kuvan thaimaalaisesta kissasta erään kirkkomme piha-aidalla/piha-aidassa. Kuva on otettu kirkon joulujuhlissa iltayöllä. Tuosta kuvasta kerron yleensä sen, että jotenkin samalta tuntui lähetystyöntyöntekijän elämä Thaimaassa. Väliin oltiin liiankin ahtaassa kolossa, mutta sielläkin yleensä elää möllötettiin onnellisena…

+588 Mökinmummojen kaltainen poikkeusapaus 070110

+588 Mökinmummojen kaltainen poikkeustapaus

Vähemmistö

Enemmistön poikkeustapaus

 

Tämän aamun sanomalehden etusivulla Valtiokonttorin maksuliikepäällikkö Keijo Kettunen kertoo, miten valtio (valtioparka?) joutuu edelleen lähettämään paperilaskuja "mökinmummojen kaltaisille poikkeustapauksille".  Joskus aina mietin, millaisessa maailmassa päättäjät elävät. Kuuluvatko he kaikki tuohon suomalaiseen vähemmistöön, joka asuu pääkaupunkiseudulla ja laskee laskuoppinsa väärin luullen olevansa se suuri enemmistö? 

 "Thaimaassa Bangkokin laita-alueella asuu täti J. Hän on muuttanut aikanaan suurkaupunkiin maaseudulta paremman elämän toivossa. Nyt hän saa elantonsa tavaroista, joita muut heittävät pois. Häntä voidaan kutsua roskisdyykkariksi tai yksityisen kierrätyskeskuksen omistajaksi. Päivittäin hän kiertää slummikotinsa lähiseutua kärryllään ja kerää tavaroita, joita hän sitten myy edelleen. Hänellä on hyvä verkosto. Joskus hän pystyy myös ostamaan vanhoja tavaroita, koska hän tietää, missä niistä saa myydessä paremman hinnan. Hänen silmänsä ovat tarkkoja huomaamaan käyttökelpoista tavaraa, nauloja, kodinkoneita, astioita, vaatteita, kankaita, lautoja, vanhoja lehtiä, kirjoja ja puhelinluetteloita. Nämä tavarat hän lajittelee ja etsii niille ostajan. Hän on hyvin taitava ja osaa ammattinsa. Rahaakin hän saa elämiseensä riittävästi, kun vain jaksaa ahkerasti kiertää alueellaan.

Muutama vuosi sitten täti J tuli kirkolle. Hän ei tiennyt, mitä kirkko tarkoittaa. Pihalla näkyi ihmisiä ja hän taas kerran kysyi tarpeettomia tavaroita myydäkseen ne eteenpäin. Kirkon pihalla olleet ihmiset pyysivät hänet syömään kanssaan. Siinä hän sitten ihmetteli, missä hän oikein oli. Ihmiset kertoivat, että tämä oli kirkko, jossa puhuttiin Jumalasta ja Jeesuksesta. Oli sunnuntai ja oltiin tavan mukaan jumalanpalveluksen jälkeen syömässä yhteistä ateriaa. Täti alkoi kysellä lisää ja ihmiset vastailivat hänelle. Hän kertoi elämänsä ongelmista ja kysyi, voiko kirkon Jumala auttaa häntä niissäkin. Moni kertoi saaneensa avun myös arkielämänsä kiperiin kysymyksii

Täti J alkoi käydä kirkolla useammin. Lopulta hänkin halusi tulla kristityksi ja muutaman kuukauden kuluttua hänet kastettiin. Hän alkoi viettää sunnuntainsa kirkolla ja ihmetteli, miten rahat riittivät sittenkin, vaikka keskeytti työnsä yhdeksi päiväksi viikossa. Hän sanoi, että Jumala auttoi häntä hänen alkoholiongelmassaan, joten rahaa jäi jopa säästöön. Kun sunnuntaisin edelleenkin syötiin yhteinen ateria yhdessä jumalanpalveluksen jälkeen, täti J alkoi myös osallistua ruuan valmistukseen ostamalla ison papaijan ja valmistamalla siitä maukasta papaijasalaattia.

Täti J alkoi miettiä slumminaapureitaan uudella tavalla. Eräänä sunnuntaina hän toi kirkolle mukaansa naapurin, joka oli sokeutumassa. Täti J toivoi, että Jumala voisi parantaa tämän naapurin, ja pyysi, että tämän puolesta rukoillaan yhdessä. Naapuri alkoi myös käydä kirkossa. Hänen silmänsä eivät parantuneet, mutta hänelle alettiin yhdessä etsiä uutta tulevaisuutta. Häntä autettiin rekisteröitymään oikeissa virastoissa ja hänelle etsittiin uudelleenkoulutusta. Uusi ammatti löytyi yhdessä etsien. Toistakin naapuriaan, vanhaa mummoa täti Jupin alkoi tuoda mukanaan kirkolle. Tälle naapurille hän kertoi aina välillä ostavansa maitoa, koska tällä ei ollut aina rahaa ostaa terveellistä ruokaa. Kirkolla täti J sai myös apua. Hän oli kadottanut jo vuosia sitten henkilöllisyyspaperinsa ja nyt se asia hoidettiin yhdessä kuntoon.

Täti J kiertää edelleen alueellaan. Hänelle tarjoutui mahdollisuus rakentaa slummiinsa oma pieni talo. Sen rakentamiseen hän itse etsi lautoja ja muuta materiaalia. Seurakunnasta hän sai rakentamiseen talkooapua, muutaman laudan ja talon neljä nurkkapylvästä. Kattopellit hän osti itse. Kun hän talon valmistuttua kutsui kirkolta vieraita, hän halusi yhdessä kaikkien ystävien kanssa kiittää Jumalaa kaikesta hyvästä, mitä hän oli kokenut. Silloin syötiin yhdessä tädin ostama iso vesimeloni.”

Kävin hakemassa Lähetysseuran Toyota LiteAcella nuo laudat ja nurkkapylväät yhdessä tädin kanssa.Laudat ulottuivat auton etuikkunasta takaovien kautta ulos asti. Kun talo oli valmis, vein sinne kirkon varaston rämät tuolit odottamaan vieraita. Silloin otin tädistä tämän kuvan.

+587 Voihan sen sanoa toisinkin, voihan... 060110

+587 Voihan sen sanoa toisinkin, voihan…

Toisenlaisesti

Monenlaisesti

Uudenlaisesti

Samanlaisesti

 

Olen joutunut käytännössä oppimaan elämän värioppia.  Totuin vuosikausia siihen, että lähes kaikki ajatusmallit piti kääntää vastakkaisiksi voidakseen selvitä arjessa.  Ymmärrän hyvin, että päävärillä ja vastavärillä ei ole mitään yhteistä.  Yhtä erilaiselta tuntui välillä elää vieraassa kulttuurissa. Ainoa keino oli uskoa, että oli olemassa elämän väriympyrä, jossa kaikki värit loksahtivat paikoilleen ja loivat harmonisen kokonaisuuden.

Vähän kerrassaan aloin tajuta, että tiukka värioppi olikin teoriaa. Käytännössä kaikki värit olivat sekoituksia toinen toisistaan. Kaikissa ihmisissä oleva ihmisyys ylitti kaiken teorian rajan. Erilaisuus oli rikkautta, vaikka se suunnattomasti välillä ärsytti – ja ärsyttää.

Käykää lukemassa, miten Demetrius sanoi sen toisin.  Siinä kertomuksessa kaikki värit loksahtivat oikeille paikoilleen.

Kuva pakolaisleiriltä Thaimaassa syksyllä 1979.

+586 Katekismuksia ja kakkuja 050110

+586 Katekismuksia ja kakkuja

Katekismuksen kaava:

Opi opettaaksesi

Opeta oppiaksesi

 

Thaimaassa tavoitteena oli perustaa luterilainen kirkko. Se tarvitsi oman tunnustuksensa. Lutherin Pieni Katekismus Thaimaassa tunnettiin jo aikaisemmin. Sen käännös tarkistettiin ja Lutherin Iso Katekismus sekä Augsburgin Tunnustus käännettiin työmme aikana.

Lutherin Iso Katekismus julkaistiin thaiksi joulukuussa 1985. Kutsuimme kirjan kääntäjän , rouva Staporn Na Thalang Gernandin meille kahville muiden käännökseen osallistujien kanssa. Olin ostanut kakun kahvipöytään. Rouva Staporn halusi, että kakusta otettaisiin kuva muistoksi. Huomaan, että thaimaalaiseen tapaan kahvina oli murukahvia ja kermana kermajauhetta. 

Päivän viisaus.  Hengen ja ruumiin ravinnossa tarvitaan välillä myös herkkuja.