+856 Koulutuksen assosiaatioita 230211

+856 Koulutuksen assosiaatioita

Sanasta kaksi

Tai kymmenen

 

Kahden päivän sanastoa paikallisen monikulttuuriyhdistyksen suomen kielen kurssilta. Opiskeluvälineinä Kela-kortti, satunnainen ilmoittautumislomake ja sanomalehti.

Sukunimi etunimi syntymäaika henkilötunnus Kela-kortti sairausvakuutuskortti hätänumero poliisi palokunta mitä missä soita kerro kuuntele älä lopeta ambulanssi osoite puhelinnumero sanomalehti uutiset kotimaa ulkomaat urheilu lehtikuva sarjakuva varoituskolmio onnettomuus tulipalo varkaus eduskuntavaalit kunnallisvaalit äänestyslippu presidentti postinumero naimaton naimisissa avoliitossa eronnut leski tammikuu helmikuu kahdeskymmenesensimmäinen sää surullinen vihainen iloinen kiukkuinen hymy museo apteekki lääke lapsi lapsenlapsi mainos

Katalyytti kolmekymmentäviisi. Tillman. Kouluttaja – nykyisin näköjään välillä myös koulutettava. Nasevasanainen. Kovasti teki mieli sanoa että vähän velmu, mutta googletettuani tuon sanan löysin sille sen verran negatiivisiakin synonyymejä, että en sittenkään sano. Mutta sinne päin kuitenkin. Semmoista jykevää mieshuumoria ja asiaa rinta rinnan ja peräkanaa. Kielellisesti ja sisällöllisesti hyväksyvästi hymyillen nautittavaa. Aiheista ei näytä olevan puutetta.  

Thaimaassa kouluttajat joutuivat välillä kaikenmoisiin tilanteisiin, joku jopa opiskelijoiden koulutusretkellä maaseudun pienessä kylässä Tuhlaajapoika-näytelmän siaksi. Onneksi paikallisen kuvaajan käsi vapisi sen verran, että kuvasta kouluttajaa ei tunnista. Seuraavana vuonna rooliksi annettiinkin sitten päärooli, kuningas:

+855 Reilu 210211

+855 Reilu

Ei horju

Ei heilu

Ei etsi vain omaansa

 

En muistanutkaan, kuinka lumisiksi kolme lasta tulee hetkessä päästessään liukumäkeen ja lumihankeen. Omien enkelinkuvieni aika on jo takana. Onnelliset ne lapset, joiden isovanhemmat pystyvät niiden tekoon yhdessä heidän kanssaan… Minä vain palelin.

Kesääkin on muisteltu. Parhaita muistoja kuulemma oli onkiretki Papan kanssa aamulla kello viisi. Minä vain nukuin.

Mikä maailmassa sitten on tärkeää ja mikä ei? Millainen ihmisen pitäisi olla? Minun sanastossani kuulemma ihmisen arvokkain ominaisuus on reiluus? Entä sinun?

Katalyytti kolmekymmentäneljä. Mietin, kenet esittelisin reiluna bloggaajana . Totesin, että enimmäkseen käyn juuri sellaisilla reilujen ihmisten sivuilla. Yksi heistä on  Lepis kahdella blogillaanParallel lines ja Strechyard. Lepis on arvaamattoman paljon rohkaissut minua ylittämään rajoja. Yksi raja ylittyi, kun sain kutsun osallistua Galleria Selätykseen, jossa yhdessä muiden kanssa täydensimme toinen toisemme kuvia ja loimme taideteoksia.   Luulen, että en vieläkään osaisi liittää kuvia blogiini, jos tuota taivalta ei olisi tehty.  

Reiluus on tunnettua muuallakin kuin Suomessa: 

Thaimaa. Luterilaisen koulutuskeskuksen retki historialliseen Ayutthayaan

+854 Lämmintä pukkaa 190211

+854 Lämmintä pukkaa

Hiihtolomalla

kadulla ja kaupassa

ihan mukavaa.

 

”Lämpötila nousee viidestätoista kahteenkymmeneen asteeseen.” Niin sanoi säänainen televisiossa. Tuo lause on aiheuttanut ansaittua huomiota hiihtolomalaisissamme. Ai että nousee… 

Itse asiassa ulkona oli ihan mukavaa. Sain kauppaseuraa ystävällisistä nuorista naisista ja kehittelimme uusia palveluja: Ulkoilutetaan koiria, kissoja ja vanhuksia. Eikä karkkipäivän karkkiostoskaan noussut edes kiloon. Jäi neljä grammaa vajaaksi…

Katalyytti kolmekymmentäkolme. Maalaisen blogit esittelin jo pari vuotta sitten kirjoituksessani +369 Vanhan Maailman Maalainen seuraavasti.

Maalaisen blogit ovat olleet minulle virkistäviä karttoja, joiden perusteella on ollut mahdollista tajuta, kuinka paljon kaikenlaista mukavaa ja hyödyllistä netistä löytyykään. Maalainen on yksi Vanhan Maailman suurista nimistä, kauan mukana pyörinyt, joka kuitenkin edelleen jaksaa etsiä ja jakaa löytöjään. Kurkistakaa vaikka Oppitorille, jos haluatte leikkiä sanoilla ja käyttää niitä.

Talvesta on nautittu ennenkin. Neitosten ja nuoren miehen isä 1976. Lokalahti.

+853 Haikuja haikailemassa 180211

+853 Haikuja haikailemassa

vaiennut kaiku
lahoksi maatunut puu
nuotion hiillos

 

En osaa kirjoittaa haikuja enkä tankaa. Japaniksi luen niitä yhtä sujuvasti kuin suurin osa suomalaisista. Laskea osaan, joten tavujen määrä ei tuota ongelmia. Osaan laittaa peräkkäin viittä ja seitsemää tavua tarpeen mukaan. Asian vaatimaa pysähtymistä hetkeen en hallitse.

Mietin, miksi tuo tavuyritelmäni on juuri sellainen kuin on. Se ehkä sittenkin kertoo jotain aitoa minusta ja tästä päivästä.  Ei riitä, että puhe on vaiennut. Sen kaikukin alkaa olla jo hiljaa. Ei riitä, että puu on kaatunut. Se runkokin on jo lahonnut ja muuttumassa maaksi. Ei riitä, että tuli on sammunut. Sen hiilloskin alkaa jo himmetä. Tätäkö on vanheneminen? Haikailenko vai hyväksynkö?

Katalyytti kolmekymmentäkaksi. Lea-Raijan kotisivu  liittyy Thaimaan muistoihini ja nuoruuteen. Olimme Thaimaassa vuosia yhtä aikaa, eri kirkkokuntien työntekijöinä, mutta sydämen tasolla samaa työtä tekemässä. Rajoja ylittämällä löytyy myös sydämen sisaria. Se on usein toinen toisensa hiljaista hyväksymistä. Yhteisen koulumme rehtorin vieraillessa Bangkokissa olimme yhdessä hänen oppaanaan. Se oli riemukasta menoa.  Lähetystyön arki ja juhla välittyy lämpimästi hänen blogissaan. Lea-Raijan muistan henkilönä, joka hallitsi thaimaalaisen runokielen ja poljennon. Sitä en itse koskaan oppinut. Vieläköhän hän sitä harrastaa?

Thaimaa. Bangkok. Vieraita Hongkongista. Kuvassa myös  Anita Chan, joka ehti myöhemmin olla vuosikausia työtoverinamme Thaimaassa. Toivon tapaavani hänet tänä keväänä. Pöytämuistoistamme osaamme tarkentaa muistojemme aikataulua. Rehtorimmekin söi meillä juuri tässä asunnossa tämän pöydän ääressä.

+852 Kymmenen - kaksikymmentä - kolmekymmentä -neljäkymmentä 161211

+852 Kymmenen - kaksikymmentä - kolmekymmentä -neljäkymmentä

Kuin uni ja varjo

Värikäs varjo

 

Sirokolta nappasin meemin: ”Blogini kymmenen vuoden takaa.”  Tapani mukaan muunsin meemiä ja kirjoitin kuvitellut blogikirjoitukset 10/20/30/40 vuotta sitten.

Helmikuu 1971. Naantali. Saimme juuri kodin kuntoon. Sali on Kauhean Iso. Yhdessä nurkassa Lundian takana on Miehen iso työpöytä ja toisessa nurkassa ryijyn ja arkun vieressä minun työlipastoni  ja kaikki opiskelupaperit. Piano on yhdellä seinällä. Lipasto ja puusohva ovat yhdessä nurkassa ison keinutuolin kanssa ja  kirjahylly ja radiopöytä toisessa nurkassa. Keskellä ison ikkunan alla on kaksi pormestarituolia ja pyöreä pöytä.  Silti tuntuu, että tavaroita on vain siellä täällä. Sain valita tänne uudet tapetit, kun Mies oli vielä Kyproksella. Keittiön seinät pyysin maalamaan oranssiksi. Huomenna menen taas Helsinkiin fysiikan töihin.

Helmikuu 1981, Bangkok. Huhhuh. Muutto taas takana. Oli kyllä mukava päästä tuolta keskustasta tänne parin kilometrin päähän ja hiljaisen syrjäkujan varrelle. Makuuhuoneen ikkunan alla yötä päivää pörräävien autojen ääni on vaihtunut thaimaalaisen naapurin keittiön ääniin. Sieltä tulee muuten houkuttelevia tuoksuja tänne toiseen kerrokseen. Aamulähdöt täältä kauempaa ovat vähän vaikeita. Koulubussi tulee puoli seitsemältä. Viime kuussa oli kerran niin kylmä, että lasten oli pakko laittaa pitkähihainen t-paita aamulla päälle. Olemme aloittaneet kartoittaa uuden toimipisteen paikkaa. Siellä jossain se tuleva kirkko varmaan on.

Helmikuu 1991. Pori. Mies jäi opintovapaalle. Vaikka kunto on parantumassa vähän kerrassaan, matkatyö  on vielä liian raskasta. Saa nähdä, olisiko paluu Thaimaahan vielä joskus mahdollista. Nyt tilanne on kuitenkin hallinnassa. Syksyinen katastrofilähtö sieltä, Mies suoraan Suomessa leikkaukseen ja me muutkin sieltä perässä selviten, oli melkoinen voimankoetus, josta kestää toipua vielä kauan. Keskimmäisen kavereita on tulossa meille mökille hiihtolomalla. Mukava, kun noiden eri puolella Suomea olevien ystävien on mahdollista kokoontua täällä.

Helmikuu 2001. Pori. Vieläkin on hyvä mieli väitöstilaisuudesta ja karonkasta. Thaimaalainen ruoka maistui kaikille. Thaimaalaiset kynttilänjalat ja joulukoristeet loivat mukavan tunnelman ja ystävien tapaaminenkin oli hauskaa. Thaimaasta tulleita laatikoita on vielä purkamatta, vaikka sieltä tulosta on jo toista vuotta.

Katalyytti kolmekymmentä yksi. Pappilan elämää. Pappilan mummo  on kulkenut kanssa pitkän matkan. Nyt tapaamme täällä. Blogi osoittaa, kuinka monipuolinen, joutuisa, ahkera ja kätevä voi ihminen ollakaan. 

Esikoisen synnyttyä Naantalin salin lattiatilalle tuli käyttöä:

Naantali. Esikoisen ensimmäinen joulu. Joulupapereiden jälkeen oli aika alkaa leikkiä myös lahjoilla. Serkulta lahjaksi saatu Rekku Aapeli.

+851 Ystävänpäivä ja vapaaehtoistyönvuosi 140211

+851 Ystävänpäivä ja vapaaehtoistyön vuosi

Vapaasti

Vapain ehdoin

Vapaassa maailmassa

 

Ystävänpäivänä on hyvä puhua myös niistä ympärillämme olevista ihmisistä, joilla ei mene aina hyvin. Vapaaehtoistyön teemavuosi 2011 suuntasi katseen siihen, mitä kaikkea jo vapaaehtoisesti  tehtiin  ja mistä halukkaat saattoivat löytää itselleen mielekkään vapaaehtoistehtävän.

Kriittisiäkin puheenvuoroja löytyi:

”On selvää, että eläminen ja kanssakäyminen perustuu luonnolliseen vapaaehtoisuuteen ja yhteisöllisyyteen, ainakin jollain tavalla. En vain toivo, että yhteiskunnan tehtäviä ryhdytään ulkoistamaan vapaaehtoistöin tehtäviksi. Siinä on varmasti myös hyviä puolia, mutta runsaasti sudenkuoppia.” ”Lienee niin, että vapaaehtoistyössä köyhät auttavat toisia köyhiä yhteiskunnan katsellessa sivusta ja laskeskellen kuinka paljon rahaa säästyy. ” (Yki Räikkälä, Kotimaa24 blogi)

Toinen kriittinen puheenvuoro kohdistui käynnissä olevan Yhteisvastuukeräyksen mahdollisuuksiin auttaa yksinäisiä nuoria:

”Niissä ratkaisevissa nuoruuden kohdissa, joista valtateiden ja syrjäpolkujen päät yleensä lopulta erkanevat, ei ole oikeastaan kysymys rahasta tai rahalla saatavista asioista vaan siitä, toivottavatko tavalliset ihmiset nuoren ihmisen tervetulleeksi tavalliseen elämään, muiden joukkoon. Tervetulleeksi toivottaminen on ilmaista.” ”Onko nuorten yksinäisyys- ja syrjäytymisongelma ensinkään sellainen kysymys, että se voidaan ratkaista rahalla.” ”Nämä kampanjat eivät nimenomaan auta ihmisten kyynisyyteen, eivät vähäänkään. Nämä kampanjat eivät herätä ihmisiä. Ne nukuttavat.” (Kimmo Saastamoinen, Kotimaa24)

Oma kommenttini samalla blogialustalla:

”Minusta kampanjoiden tärkeä tehtävä on zoomata esiin yksityiskohtia, joita muuten ei huomaa. Olen blogimaailmassa alkanut antaa arvoa valokuvaajille, jotka löytävät tutuista paikoista aivan uusi näkökulmia. Näin koen tällaiset kampanjatkin. Tietysti vain niissä asioissa, joissa zoomaus minun mielestäni kohdistuu oikeisiin asioihin.”

Katalyytti kolmekymmentä.   Hallittua kaaosta on hauska nimi hauskalle ja monipuoliselle blogille. Vallaton mummeli on yksi niistä bloggaajista, joiden sydän on auennut vapaaehtoistyölle. Hän tietää myös tuollaisessa työssä vaanivista ongelmista.  Nekin on tärkeä tunnistaa. Minun mielestäni senioreiden netti- ja kännykkätaitojen tukeminen on yksi parhaista keinoista tukea nykyaikaista vanhuutta. Meillä muuten edelleenkin käytetään bioroskiksessa niitä sanomalehtipusseja, joiden teon opin tuosta blogista. 

Thaimaassa ystävänpäivänä annetaan kaikenlaisia pikkulahjoja. Thaimaan luterilaisen kirkon diakoniaprojektissa valmistettiin joskus kauniita koristeltuja saippuoita (!!):

+850 Vaka vanha vaikuttaja 131211

+850 Vaka vanha vaikuttaja

Osaanko?

Kohtaanko?

Ymmärränkö?

 

Pääsin taas rippikouluun. Se onkin tullut kerratuksi useita kertoja elämässäni. Aina se pistää pienelle paikalle, niin kuin hurskaasti joskus sanotaan. Osaanko? Kohtaanko? Ymmärränkö? Mitä viestin? Lisäänkö ennakkoluuloja vai vähennänkö niitä? Meneekö mikään perille? Jääkö mitään jäljelle? Muuttuuko mikään? Häviääkö mitään? Koskettaako mikään? Auttaako viestini tämän päivän arjessa? Entä tulevaisuudessa?

Onneksi omat luulot kaikkivoimaisuudestani  ja kaikkinaistaidoistani ovat hävinneet jo aikaa sitten. Ei näitä kohtaamisia muuten jaksaisikaan. Yrityskään ei aina ole hyvä kymmenen. Onnistuminen ei koskaan. Siihen on vain sopeuduttava. Mutta silti…

Katsoimme tunneilla myös Thaimaan lähetystyöstä kertovan videon Tyttö ja vanhus. Ennen katsomista etsittiin ryhmätöinä viisi sanaa aiheista slummi, miljoonakaupunki, kirkko, diakoniatyö ja lähetystyö. Videon katsomisen jälkeen pyysin ryhmiä lisäämään jokaiseen kohtaan yhden uuden sanan. Viimeiseen kohtaan viimeinen ryhmä lisäsi sanan ”huolenpito”.  Jotakin oli mennyt perille. 

Katalyytti kaksikymmentäyhdeksän.  Äijän blogeissaan leppoisasti kertomat tarinat ovat sisältäneet monenlaisia elämänviisauksia ja elämänkohtaloita.   Äijän koti- ja työpaikat ovat tuttuja myös omasta menneisyydestämme ja sen seudun murre ilahduttaa aina.  Huomaan kommentoineeni Äijälle rippikoulusta pari vuotta sitten:

”Rippikoululaiset ovat arvaamattomia, joka suhteessa. Jos heidän kohtaamisensa onnistuu (siis aina välillä...), se saa hyvän mielen aikaan varmaan kaikille. Nuoret ovat mukavimmillaan Todella Mukavia. (Ja hankalimmillaan jotain muuta...)”

Thaimaassa Raamatut kulkevat ihmisten mukana kirkkoon välillä tällaisissakin nuorisomuodin mukaisissa kansissa:

+849 Vahvojen ihmisten maa 110211

+849 Vahvojen ihmisten maa

Vahvuusko heikkoutta?

Siellä toisaalla kirjoitin tänään seuraavaa:

”On arvokasta olla vahva ja puhua ja kirjoittaa vahvoja sanoja. Mitä värikkäämpiä sanakäänteitä ja ilmauksia käytetään, sitä varmemmin läähätämme innosta. Suoraan sanoja saa arvostusta, sanoista loukkaantunut häpeän. Lainkuuliaisesti yritämme pysyä laillisuuden rajojen sisäpuolella. Jos siinä onnistutaan, mitkään seuraukset eivät koske meitä. Maine kasvaa, väliäkö kunniasta.

Rakastan sanoja ja nasevia sanontoja. Hymyilen ilkeilylle, kunhan se ei kohdistu minuun eikä läheisiini. Miksiköhän? Valinnoillani palkitsen pahinta pahista. Peittyykö asia sanataituruuden koristekuvioihin? Ei kai minua vain manipuloida näin?

Mistä ne koulukiusaajat ja työpaikkakiusaajat oikein syntyvät? Mistä syntyy perheväkivalta, toisen nujertaminen sanoin ja teoin. Kuinka moni kostaa sen, minkä kohteeksi itse on joutunut?

Onko meillä varaa tähän vahvuuteen? Heikompien sortamiseen? Heikoimpien sortumiseen?

Olisiko mahdollista purkaa tämä valmis kudelma ja alkaa kutoa uusia kuvioita. Meillä on käytettävissä vain tämä materiaali. Saisiko siitä paremman tuloksen?

Onneksi on olemassa muutakin. Käsi, joka ojentaa toiselle leivän kiven sijasta.  Suu, joka miettii, mitä sanoo.  Korvat, jotka kuuntelevat ja pitävät kuulemansa salassa. Sydän, johon mahtuu myös toisen ihmisen tuska.

Kuoren sileys voi piettää sielun piikikkyyden. Toisaalta, piikikkäänkin kuoren alla on sileä sydän.

Näitä asioita mietin myös lukiessani näitä blogeja. EI kai tämä vain ole vahvojen ihmisten valtakunta.”

Katalyytti kaksikymmentäkahdeksan. SusuPetal. Mietin, kenet uskaltaisin esitellä tämän kirjoituksen yhteydessä. Olen odottanut, milloin SusuPetalin blogit alkavat vaatia täällä paikkaansa. Nyt on varmaan niiden aika. SusuPetalin monitaituuruudesta ja monista blogeista tiedot löytyvät hänen kotisivultaan . SusuPetalista kerroin jo kirjoituksessani  +769 Tyttö rentoutuu ruohikolla 

Sinne toisaalle laitoin jo täällä ennenkin olleen kuvan pakolaisleiriltä 1979:

+848 Suomen ja thain välissä 090211

+848 Suomen ja thain välissä

Mai pen rai

Haetanneeko tuo mittää

 

Kokonainen päivä suomen ja thain välissä. Sata kilometriä sen jälkeenkin piti etenkin liikenneympyröissä muistuttaa itseään siitä, ettei missään vaiheessa saanut ajaa ojan puolella.  Se on kahdenpuolisissa liikenteissä ajokokemusta hankkineen perusnyrkkisääntö. Niin se vain menee. Aivoissa kerrokset muuten lomittuvat ja limittyvät ja tiedot sekoittuvat…

Olen monta kertaa ennenkin sanonut sen, että ihailen maahanmuuttajien suomen kielen opettajia. Tänään se mielipide taas vahvistui. Kun Suomesta nyt selvästi on tulossa monikulttuurisempi, tulkoon se näin hyvin valmistellen. Satsattakoon siihen reippaasti. Kyllä se sitten siitä…

Katalyytti kaksikymmentäseitsemän. Lohdun lohdun - blogin Herne on yksi monista blogimaailman ulkosuomalaisista.  Elämä liikuttaa ihmisiä niinkin päin. 

Vasemmanpuolisuutta elettiinkin Thaimaassa viisitoista vuotta, Kyproksella puoli vuotta ja Brittein saarillakin muutama kuukausi.  Ruotsissa ehdin viettää vain yhden vasemmanpuolisen yön…

Bangkokin vasemmanpuolisuutta vuonna 1979

+847 Luonnosta ja luonnon rauhasta 080211

+847 Luonnosta ja luonnon rauhasta

Ihokin muistaa

Uppo-Nallen mukaan elämä on likoa ja hikeä. Viisitoista vuotta se oli totta minunkin elämässäni. 

Ajoin tänään läpi tuiskun ja lumisohjon Vantaalta Poriin. Auroja tuli vastaan ja osan aikaan köröttelin sellaisten perässäkin. Maassa maan tavalla. Tietysti. Mikä ettei.

Oli kaunista. Puut huurteessa. Pellot valkoisina. Jäin taas kerran miettimään, mikä kaikkea olinkaan nähnyt blogeissa eri ihmisten silmin ja kuvakulmin.

Katalyytti kaksikymmentäkuusi,   Luonnon rauhaa – calm of nature  on  luontokuvablogi, jossa en ole edes vielä kommentoinut. Siellä jää helposti hiljaa. Katso ja koe. Kuvaajan olen kerran livenä kohdannut, ihan muissa merkeissä.

Vantaalla katselin eri maiden uutisia Egyptistä. France24 englanninkieliset uutiset oli uusi tuttavuus, yllättävän hyvä.

Marraskuu 1970. Kurkistellessani vanhoja Egyptin kuviamme löysin kuvan pikkunorsusta Kairon eläintarhassa.

+846 Ei vaan ennen 060211

+846 Ei vaan ennen

Ei perässä pysy

Ei vaan ennen

 - kuljettu pitkin katuja ja heiluteltu rikkinäisiä suksisauvoja.

- juteltu puhuvan kirjoituskoneen kanssa. .

- heiluteltu kaikenmaailman taikasauvoja, jotka saavat  valot häviämään tai ääniä ja kuvia tulemaan laatikosta.

- nähty niin paljon turvamiehiä joka paikassa johdot korvissaan. 

Kyllä ennen vaan oli kaikki niin hyvin.

Katalyytti kaksikymmentäviisi. Hennan Blogi Kaikenlaista mielen museoista on avannut näkökulmaa nykyisyydestä menneeseen ja menneestä nykyisyyteen. 

Löysin Hennan blogista vielä  vanhan kommenttini. Silloin oli puhuttu lapsiystävällisistä museoista:

"13.2.2008. Pari vuotta sitten Tukholmassa otettiin kolmeksi päiväksi Tukholma-kortti. Se houkutteli poikkeamaan monessa paikassa, joihin ei muuten olisi mennyt.
Sen kokemuksen jälkeen haluaisin viedä lapset ainakin Junibackeniin ja Tekniikan museoon, ehkä myös akvaarioon. Lapsia auttaa, jos on joku nappi, jota painaa... ;)
Omista lapsista (muinoin) muistan Lontoon tekniikan museon ja eläintieteen museon. Etenkin dinosaurukset olivat pop. Sieltä ostettu piikikäs muovinen kova dinosaurus oli kauan unileluna!!
Meidän lapset aikanaan kyllä raahattiin moneen mukaan.
Ja vaikka Heureka ei ole museo sinänsä, niin se on ykköspaikka lapsille.
Turussa Käsityöläismuseo työnäytösten aikaan oli myös hyvä.
Lähetysmuseossa Helsingissä on ainakin ollut pieni touhunurkkaus lapsille. (hattuja yms)
Joskus mietin, miten etukäteen voisi elävöittää museokäyntiä. Entä, jos kokoaisi vaikka kuvia ja tekisi sitten salapoliisitehtävän. "Mistä löytyy tämän kuvan esine?" Sitten jälkeenpäin voisi jutella vaikka esineen käyttötarkoituksesta ja etsiä kirjoista (ja vaikka netistä) lisäkuvia jnejne
Ja sitten pääasia. Ei liian pitkään museossa. Aikuisesta voi tuntua turhalta lyhyt keikka, mutta jos siitä jää hyvä olo, se jo riittää. Aikuinen ei voi myöskään päättää, mikä missäkin on kivaa. Joskus ne on vaikka vain portaat......
Tulipa pitkä. Innostuin. Kiitos.” 

Joitain valokuvia oman suvun muistoista kulkeutui evakkomatkojen mukana. Tässä ovat mummoni, tätini, enoni ja edessä äitini pitsipöksyissään1910-luvulla.(Kuva Jalmari Lankinen)

+845 "Rakkauskäärii hihansa ja toimii" 051211

+845 "Rakkaus käärii hihansa ja toimii"

Kuulevat korvat

Karttuisa käsi

 

Jyväskyläläinen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin Jorma Pollarin aamuhartaudessa palautettiin mieleen Runebergin Saarijärven Paavo.  Paavo ymmärsi, että ”on tässä nyt mahdollisuus itselläkin tehdä yhtä ja toista kärsivän lähimmäisen hyväksi”.  Ei siinä ihmeitä tarvita, kun vain ”rakkaus käärii hihansa ja toimii”.

Katalyytti kaksikymmentäneljä.  Näissä ajatuksissa tulee ehdottomasti mieleen Catariina blogissaan Angorina. Blogiemme kautta huomasimme olevamme kotoisin samasta kaupungista. Löytyi myös yhteisiä tuttuja ja yhteistä menneisyyttä.

Catariina. Itse hän esittelee itsensä näin: ”Äitinä, sijaisäitinä, mummina ja käsityöyrittäjänä”.  Sitä kaikkea löytyy blogista. Elämänkokemusta. Elämänviisautta. Monipuolista luovuutta. Monenlaisia taitoja. Catariina sai jo kolme vuotta sitten minutkin kirjoittamaan näin:

”Elämässä on laatua silloin, kun illalla voi tyytyväisenä, huolettomana ja kiitollisena mennä nukkumaan.
Aamuvirkuille se varmaan voi olla sitäkin, että tyytyväisenä, huolettomana ja kiitollisena alkaa uuden päivän.”

Hihoja kääritään monessa paikassa, myös Thaimaan luterilaisen kirkon päiväkodissa.

 

1986. Thaimaa.Bangkok. Leikkituokio Banaanipuun päiväkodin kattotasanteella. Kuva päiväkodin kuva-arkistosta.

+844 Bloggaus geokätköilynä 040211

+844 Bloggaus geokätköilynä

Veni vidi vici

Bingo

 

Suvun alenevassa polvessa harrastetaan geokätköilyä. Kesällä minäkin pääsin kerran mukaan. Näköesteeksi. Seisomaan vaivihkaa kätkön edessä keskellä kaupunkia sulautuen katukuvaan. Olemaan mukakiinnostunut jostain muusta kuin siitä, mitä selkäni takana touhuttiin.

Geokätköilyssä etsitään geokätköjä, joita joku toinen on piilottanut. Piilottajan tehtävänä on pitää huolta kätköstään.  Kätkön tiedot ilmoitetaan kätkökuvauksessa, joka julkaistaan kätköilyn nettisivuilla. Kullakin kätköllä on siellä oma kätkökuvaus. Kätkön etsimiseen voidaan käyttää hakulaitetta, muta se ei ole välttämätöntä.  Peruskätkön paikkatiedot löytyvät suoraan nettisivuilta.  Multikätkö löytyy usein välipisteiden kautta. Maisemakätköllä käynti osoitetaan suorittamalla tehtävä. 

Bloggaaminenkin on geokätköilyä. Kierrämme nettiä etsimässä aarteita. Joskus löydämme ne suoraan, joskus taas linkkien ja hakulaitteiden avulla. Vierailumme voimme osoittaa halutessamme kommentoimalla. Aarteen arvo on sen piilottamisessa ja löytämisessä. Prosessi avaa uusia näkymiä vanhoihin tuttuihin paikkoihin. Joihinkin uusiin paikkoihin ei tulisi lähdetyksi ilman kätköilyä. Kätköily avartaa. Se siirtää meidät katsomaan asioita uusista koordinaateista käsin.

Katalyytti kaksikymmentäkolme  Lapiolla hiekkaa on  kätköilylöytö, aikoinaan linkkien avulla löydetty. Sirokon kautta katson maailmaa aivan uudesta näkökulmasta, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. On upeaa saada matkata uudessa maassa turvallisen suomalaisen kulttuuritulkin kanssa. Tunnen suorastaan fyysisesti siirtyneeni Välimeren etelärannalle, josta käsin kaikki muutkin etäisyydet on laskettava uudestaan. Vanhat ennakkoluulot ovat lentäneet Saharan hiekkatuuliin. Näinä päivinä huomaan seuraavani päivän uutisia myös Algeriasta käsin.

Seuraan uutisia myös Egyptistä Tahririn aukiolta käsin:

Marraskuu 1970. Kairo. Tahririn aukio. Egyptiläinen museo. papyrus.

+843 Neljätoista ja puoli tapaa - uudelleenlämmitettynä 030211

+843 Neljätoista ja puoli tapaa - uudelleenlämmitettynä

Elämä

Sanojen ja tekojen  tuunauskeskus

 

Sain puhua taas aiheesta "Lähetystyö. Neljätoista ja puoli tapaa toimia. " Sen aiheen sain kaksikymmentä vuotta sitten silloisilta opiskelijoilta. Nyt kutsujina olivat kaksikymmentä vuotta nuoremmat. 

Silloin aikoinaan annoin alitajunnan virrata ja kerroin ensimmäiset neljätoista ja puoli mieleen tullutta tapausta. Nyt puhuimme ihan muusta. Tässä nämä vanhat, niiden herättämät kysymykset ja niistä syntyneet elämänohjeet. 

”1. Traktaatti/esite/lehtinen. Miten ja milloin annan toiselle esitteen? 

- Ota yhteyksiä ihmisiin.

2. Kalalammikko. Mitä tarvitaan kalalammikon perustamiseen? 

- Hae tietoa.

3. Vankilakäynti. Mitä sanot maan oikeuskäsityksestä?

- Vaikuta oikeudenmukaisuuden puolesta.

4. Vitamiinilusikallinen. Mitä merkitystä on terveydenhoidolla?

- Levitä tietoa.

5. Thaimaalainen soitin. Miten kristinusko soveltuu thaikulttuuriin?

- Ole avoin muille kulttuureille.

6. Augsburgin tunnustus.  Millaista teologiaa/luterilaisuutta viemme mukanamme?

- Opiskele Raamattua.

7. Kotikäynti.  Miten kuuntelet ihmistä?

 - Etsi yksinäiset.

8. Sairas ihminen ja rukous. Mitä rukous merkitsee?

- Rukoile.

9. Valokuva-albumien katsominen. Miten kiinnostunut olet ihmisistä?

- Älä lannistu.

10. Sipulin leikkaaminen. Suostutko oppimaan uutta?

- Ole ennakkoluuloton.

11. Värikynien teroitus. Mikä on oikea tapa auttaa lapsia?

- Opi taitoja.

12. Monistaminen. Mikä merkitys on työn eri osa-alueilla?

- Suostu tekemään vähäisiäkin töitä.

13. Velkojen koroista keskusteleminen. Miten hoidat rahasi oikeudenmukaisesti?

- Mieti rahankäyttöäsi.

14. Sika ja kuningas näytelmien rooleina. Miten opit nauramaan itselleen?

 - Älä ota elämää liian vakavasti.

!4½ Nukkuminen. Älä vaadi liikaa itseltäsi.

- On lupa laskea kustannukset.”

 

Katalyytti kaksikymmentäkaksi on käsityöblogi Hetkiä Heimolasta. Sen kirjoittaja Seijap on yksi kahdenkymmenen vuoden takaisista kutsujista. Tämän blogin kautta olen päässyt kurkistamaan blogimaailman runsaaseen käsityökulttuuriin. Samalla olen voinut seurata  perheen elämää ja tutustua seurakuntatyön moninaisuuteen. Käyn aina välillä ihailemassa toisten taitoja, vaikka omat taidot eivät kovin kummoiset olekaan. Onneksi olen vain poikkeus sukupolvien ketjussa…

  

Aikoinaan saimme lähtölahjaksi Thaimaasta kirkon lastentarhalta taulun, jossa oli monenlaista käsityötä, punottua pahvia, virkattua lankaa, liimattua pintaa, muovikehystä, tekokukkia, monistettuja raamatunlauseita jne. Se kulki usein mukanani vieraillessani päiväkodeissa tuomassa terveisiä Thaimaan lapsilta:

+842 Märehtimisen sietämätön keveys 010211

+842 Märehtimisen sietämätön keveys

Kyllä se siitä sulaa

Aikanaan

 

Viikonlopun nettipaasto teki hyvää.  Onneksi pää on hutera ja tuuli käy sen läpi eikä pelkästään ylitse. Sinne ne hyvät lauseet liukenivat, raikkaaseen talvimyrskyyn.

Viikonlopun aikana luin kirjan Sodan haavoittama lapsuus. (toim. Anne Kuorsalo, Iris Saloranta). Siinä sodan eri tavoin kohdanneet lapset kertoivat omaa tarinaansa. Joitain heistä olin tavannut henkilökohtaisesti, jotkut taas tiesin julkisuudesta. Sotaorpoja. Evakkoja. Sotalapsia. Internoituja. Partisaanien uhreja. Maahanmuuttaneita. Kirjassa käytettiin termiä sodan tunneperintö. Sen monet sodan jälkeen syntyneetkin tietävät käytännössä.

Ihan ikiomaakin minulle kirjasta löytyi. Siellä puhuttiin muistelemisesta:

”Moni masentuu vanhana, mutta ei välttämättä raskaista muistoista vaan siksi, ettei muistele. Vanhuuteen erikoistunut professori Sirkka-Liisa Kivelä onkin todennut, että muisteleminen torjuu depressiota. Aikuinen minä selittää, järjestää, ymmärtää ja kontrolloi. Lapsi tuntee ja kokee.”

Sain taas uuden luvan märehtiä muistoissani.

Katalyytti kaksikymmentäyksi.  Lastun blogi muistuttaa siitä, miten aikuinen todella voi selittää, järjestää ja ymmärtää sitä,  minkä lapsena on tuntenut ja kokenut.

Lastu. Savolainen parhaimmillaan. Sujuva myös suomenkielisenä. Kanssamuistelija. Ikätoveri. Aina valmiina uusiin haasteisiin. Monen bloggaajan sydämen sisar. Minunkin.

Luterilaisen koulutuskeskuksen retki Thaimaan vanhaan pääkaupunkiin, Ayutthayaan, samalta matkalta kuin edellisenkin kirjoituksen kuva.

+841 Kauneus katsojan silmissä ja kuuntelijan korvissa 280111

+841 Kauneus katsojan silmissä ja kuuntelijan korvissa

Näitkö katsomasi?

Kuulitko kuuntelemasi?

Piditkö siitä?

 

Kauneus on tunnetusti katsojan silmissä. Kukin kulttuuri ja kukin sukupolvi määrittelee sitä omalla tavallaan. Jotkut kauneusihanteet näyttävät pysyvän muuttumattomina ajasta toiseen ja kulttuurista toiseen. Musiikkikin on kuuntelijan korvissa. Maailmanmatkaaja sen huomaa, ainakin jos pysyy poissa turistirysistä. Kerro, mitä haluat katsoa ja kuulla, niin kerron, millainen olet. Vai? Tyhmyytensä voi näyttää esittelemällä vääränlaisen suosikkinsa vääränlaisessa seurassa. Näin voi halutessaan osoittaa myös ylemmyytensä. ”Mut mikä se on, se kyldyyri.” Sitä kulttuurintutkijat työkseen miettivät.

Katalyytti kaksikymmentä liittyy niihin blogeihin, joiden ajatteleminen tuntuu haikealta. Turkulainen Pena oli ensimmäinen valokuvaaja, jonka töitä aloin seurata. Nyt suurin osa niistä kuvista on poissa. Katsojien mielessä. 

Penalandia. Turun sillat. Turun patsaat. Aurajoen panoraamat. Turun kirkkojen pystypanoraamat. Turun mäet. Turun julkiset rakennukset. Turussa asuvatkin löysivät uusia asioita kaupungistaan näiden kuvien avulla. Kerroin Penan blogista pari vuotta sitten. Nyt kirjoituksen linkit eivät enää toimi. Haikeaa.

”Aloittaessani blogiani viime vuoden elokuun alussa kiertelin katsomassa, mitä kaikkea blogeista löytyisikään. Olin selaillut lähinnä blogikirjoituksia, mutta silloin kiinnostuin samana päivänä alkaneesta blogista Turku 365, jossa aiottiin näyttää päivittäinen kuva Turusta vuoden ajan.

Juutuin heti uuden blogin toiseen kuvaan, jossa näytettiin portaita. Kuva täytti oman koneen pienen näytön ja sitä ylös alas vierittäessäni tunsin itsekin kiipeäväni noita portaita. Palasin tuohon kuvaan yhä uudestaan. Minun teki mieli kommentoida, mutta blogimaailman newbienä en rohjennut. Kommentteja antaessaan olisi tarvinnut antaa sähköpostiosoitteensa ja pelkäsin, missä se näkyisi... Siihen aikaan mieluummin kommentoinkin sähköpostilla. Myöhemmin rohkeuden kasvaessa kävin sitten tuota kuvaa kommentoimassakin.

Toisen kuvan yhteydessä, vieritellessäni taas kirkon tornin kuvaa ylös alas luin, että kyseessä olivat pystypanoraamakuvat. Tietokoneen ruutu antaa näihin kuviin vielä oman säväyksensä.”

Olen etsiskellyt vanhoja valokuvia Thaimaahan lähettäväksi. Sama haikeus kohtaa niissäkin kuvissa:

Thaimaa. Bang Pa In. Luterilaisen koulutuskeskuksen retki yli kaksikymmentä vuotta sitten.

+840 Kaikki muistojemme lehdet eivät olevielä kuolleet 260111

+840 Kaikki muistojemme lehdet eivät ole vielä kuolleet

Tuuli vei

Jälki säilyi 

 

On ollut itsellekin virkistävää miettiä niitä ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet omaan elämään. Heitä on lukemattomia. Jotain heidän jäljistään on vielä tunnistettavissa. Niin pieni osa elämää kuin tämä blogimaailma on ollutkin, silläkin on ollut vaikutuksensa. Mitä kaikkea onkaan tapahtunut siinä muussa osassa elämää… 

Katalyytikseni yhdeksäntoista nimitän joitain seuraamiani blogihahmoja, jotka ovat nyt poistuneet verkosta tai sitten siirtyneet salasanan taakse. Vapulis, Paju, Kotikuusi, IP, Olematon, Miina…..  Joitain silloisia kommenttejani olen laittanut muistiin. 

”Tulla katsotuksi rakkauden koskettamin silmin... Silloin vanhatkin haavat tulevat hoidetuiksi. Jos haluaa oppia itse katsomaan rakkauden koskettamin silmin, on suostuttava siihen, että rakkaus koskettaa... ” 

”Muistan ennenkin vaihtaneeni kanssasi ajatuksia siitä, milloin on Nyt... Silloin päädyimme muistaakseni ymmärtämään sen, että äskeistä ”Nyt - hetkeä” ei enää tässä ”Nyt – hetkessä” ole. Sittenkin, jokainen NYT on olemassa. Ei huolta edellisestä, ei huolta seuraavasta. Nykyinen NYT ei siis ole "olematon". Se ON. Sitä ei voi eikä tarvitse teoretisoida. Olematon on jotain muuta. Minusta olemattomuudessa on paljon teoriaa. Elämä ON, vaikka siitä ei mitään ymmärtäisi. Lapsikin ON. Minä opin lapsesta, en teorioista.” 

”Toinen valitsee jotain sisimmästään ja antaa toiselle kuvan tai kirjoituksen kokoisen aukon, josta voi kurkistaa hetkeksi sisälle. Hetki yhteistä kokemusta. Sitten voi taas lähteä eteenpäin, jatkamaan ajatusta uuteen suuntaan, hivenen uutta myös itsestään löytäneenä. ”

”Itse asiassa, ajelehtiminen on nautinnollista. Ja vaikka päämäärä olisikin jossain, horisontin takana, sinnekin on mahdollista ajelehtia rauhallisesti, hötkyilemättä, vaatimatta itseltään liikoja. Antaa tuulen hoitaa...”

”Kyllä se tietää mausteiden kielen joka ymmärtää kaikkien mielen.”

”Avoimin sydämin kun kulkee, niin huomaa juuri tuon: Toisinkin asiat voi kokea, mutta se on vain piristävää eikä yhtään pelottavaa.”

Osa piiloutuneista on tullut takaisin, ehkä vähän muuntuneita, usein jotain oppineina. Heitäkin on ollut mukava kohdata. Kunhan heidät on ensin tunnistanut…

Vaikuttajayksilö vuosien takaa. Isoveljen penkkarit  ja ylpeä pikkusisko:

+839 Mies naisen silmin240111

+839 Mies naisen silmin

Voissa paistettunakin

Mies on mies 

 

Valitan.  Rajoitan näkökulmani vain  hyvin suppeaan osa-alueeseen. En pyri antamaan miehistä mitään kokonaiskäsitystä. En siihen pystyisikään. Tällaista kirjoitin erääseen blogiin, jossa mietittiin miehen osallistumista kristillisiin rientoihin.

”-Mies haluaa olla usein siellä, missä ainakin näkee toisen miehen. Yksi varma vakiokävijä rohkaisee muitakin. Harva mies yleensä haluaa olla se ainoa mies naisjoukossa.

-Mies haluaa puhua ja kuulla asiaa. Kaikenmaailman koukerot ovat ihan hyviä, jos ne loogisesti liittyvät johonkin järkevään.

-Mies haluaa uskoa omalla tavallaan ja omassa vauhdissaan. Ei ainakaan naisen käskystä.(Aika monella on mielessä irvikuva naputtavasta äidistä tai naisopettajasta.)

-Mies (pikkupojasta ja rippikoululaisesta alkaen) kestää reilua naista ja reilua miestä ja haluaa itse määritellä, kuka on sellainen. Reilu nainen ja mies saavat puhua uskonasioistakin, jos se on rehellisistä puhetta - mielellään myös jollain tavalla omakohtaista ja järkevää (miehen määritelmän mukaan).

 -Mies on allerginen alentuvalle puheelle ja käytökselle.

-Mies ei uskalla olla epävarma. Tutustuminen uuteen tilanteeseen (vaikkapa jumalanpalvelukseen) pitää saada suorittaa rauhassa.

Näitä minulta tulisi... Suurimman vaikutuksen mies on tehnyt minuun, kun nuorena YK-papin vaimona (tyttökoulun kasvattina) sain hyvää kohtelua porukoilta. Mikään teeskentely ei tullut kysymykseen. Suurin yllätys silloin oli jumalanpalveluksiin ja ehtoolliselle osallistuvien miesten määrä. Oli miehistä tulla mukaan. Siellä ei lässytetty.” 

 

Varmuuden vuoksi vahvistus. Miehet ovat kivoja. Sellaisina kuin ovat. Kaikki omanlaatuisiaan. 

Katalyytti kahdeksantoista. Tuon YK-vaiheen takia hän olkoon Iisi. 

Iisin hirnuntaa arjessa. Eri aikaan kanssamme samassa kaupungissa, Nikosiassa, perheineen asunut mies.  Siilien ystävä. Kulkurin hovihankkija .  Reilu. ( Lapsemme tietävät, että ”reilu” on paras arvostelu, jonka suustani päästän.) Sellainen tuntu on tullut.

Suomalaisen YK-pataljoonan jumalanpalveluspaikkana Nikosiassa toimi anglikaaninen St. Paul’s Cathedral.

1970. Kypros. Nikosia. Paavalin kirkko ja minä.

+838 Harmittaa haalistua 230111

+838 Harmittaa haalistua

Vanhan kuvan vitsaus

Harmittava haaleus

 

Jossain vaiheessa jokainen kana huomaa, että munasta on tullut viisaampi kuin hän itse on. Ei siinä auta kovinkaan kotkotus. 

Katalyytti seitsemäntoista. Blogimaailmassa olen tavannut sukupolveni ihmisiä, jotka näyttävät oppivan jatkuvasti uutta ja ovat valmiita meitä muitakin neuvomaan. Tänään ajattelen Marjattah: n blogeja, jotka houkuttelevat ylittämään rajoja ja kokeilemaan uutta. Älköön se into meissä koskaan laimentuko.

Varamussalo on monimuotoinen blogi. Luovuutta. Intoa. Taidetta. Taitoa. Puutarhaa.  Blogissa löytyy myös paljon nuorena opittua sekä kokemuksen kautta koulittua elämänviisautta.  

Minut tuntien voi arvata, että Marjattah:n norsut ovat erityissuosiossani:

Luminorsut (lumiveistokset). Puutarhanorsut (poltetut savityöt). Kolmen kuninkaan päivän norsut (grafiikanlehti).

Kaikki norsumme eivät mahtuneet joulukalenteriimme. Yksi niistä on lapsenlapselta saatu lahjanorsu:

+837 Julkista pohdiskelua 210111

+837 Julkista pohdiskelua

Toinen tuijotti tulehen

lieden puita liikutteli

Minä ruutua tuijotin

näppäimiä naputtelin…

 

Oli hauska katsoa televisiosta kahden nuoren vastauksia kysymykseen, oliko televisio heille tärkeä. Toinen tunnisti tuon tärkeyden, mutta toinen sanoi, että ei se televisio niin tärkeä ollut...kaiken oleellisen näki netistä…

Kuulin pitkästä aikaa parhaan määritelmän blogeista: Ne ovat ”julkista pohdiskelua”.

Katalyytti kuusitoista on toiminut oikeastaan itse katalyyttinä lähtiessäni etsimään näitä katalyyttejäni, minuun vaikuttaneita blogeja. Olen seurannut mielenkiinnolla Villa Ottilian ja sen väen elämää blogissa Suomalaisena Virossa.  Tuossa blogissa oli katsaus menneeseen vuoteen ja siinä retoriset kysymykset:  ”Mitä jäi siitä käteen? Tai mieleen?”  Mietin silloin, mitä minulle oli jäänyt mieleen juuri siitä blogista.  Se johti miettimään muidenkin blogien henkilökohtaista merkitystä minulle. Siis kiitos, Tiina!

Suomalaisena Virossa.  

Latte ja Rummukainen. Latte on Villa Ottilian koira ja Rummukainen on hänen kaverinsa. Välillä he leikkivät yhdessä.  Aina asia ei ole ollut niin. Rummukaisen liikuttava tarina on yksi kauneimmista koiratarinoista ikinä.

Huvikumpu. Talo, joka oikeasti tuo mieleen lapsuuden mielikuvan oikeasta Pepin Huvikummusta. Talo on parhaillaan miettimässä, mitä siitä isona tulee. Ihmiset pyrkivät auttamaan tuossa mietinnässä. Katsokaa ainakin kuvat. 

Nigulisten kirkko  ja Kuolemantanssi. Olin itsekin Tallinnassa vaikutettu Nigulisten kirkon Kuolemantanssista. Se näkyy näissä kuvissa.

Narva ja kuohuava joki. Rakastan kuohuavia jokia ja virtaavaa vettä. Sitä  näkyi Narvassa.  

Muissakin maissa vedet virtaavat:

1986. Thaimaa. Khao Yain luonnonpuiston vesiputous ja kaksi vedenneitoa

+836 Kukin märehtii tyylillään 200111

+836 Kukin märehtii tyylillään

Yhteys luomakuntaan

Märehtivä lehmä - Märehtivä ihminen

 

Olen rakastanut lapsena lehmiä – tai siis ainakin lehmäämme Alkua.  Muistan siitä ajasta vain välähdyksiä – ja sen tunteen, kun Alku olikin toisessa navetassa, myytynä tuttavaperheelle. Alku ilmeisesti aikoinaan vietti talvensa täyshoidossa Koiviston kartanon navetassa siellä ensimmäisen kotini naapurissa. Sieltä haettiin talvella maito, tarinan mukaan:

Isoveli lähti jouluaattona hakemaan maitoa. Yllättävästi kyllä Joulupukki sattui tulemaan juuri silloin. Minä siinä harmittelemaan sitä, että nyt Isoveli ei näe Joulupukkia. Joulupukki siinä vastaamaan, että ei sillä ollut niin väliä: ”Kyllä joulupukki Isoveljen matkalla tappaa.” Minä siinä kauhistelemaan ja sanomaan: ”Ei Isoaveljeä saa tappaa.”

Evakkokarjalaa puhunut Joulupukki oli tahtomattaan saanut pikkusiskonsa kauhun valtaan. Tapaaminen ja tappaminen kun nyt sentään tavallisella suomella eivät toisiinsa sotkeennu, ei ainakaan pitäisi. Kuulemma asiasta päästiin sopuun. Itse en tuota tapahtumaa muista ja Joulupukkikin säilytti luottamukseni. Kaikesta huolimatta.

Olen miettinyt, miksi me ihan järkevät ihmiset emme suostu puhumaan ja kirjoittamaan niin, että asiamme menisi perille niin kuin tarkoitamme. Samalla olen miettinyt sitä, miksi me ihan järkevät ihmiset emme suostu ymmärtämään toisen ihmisen toisenlaista sanastoa ja toisenlaisia käsitteitä. Jos emme ymmärrä, miksi emme tee tarkentavia kysymyksiä. Olemmeko laiskistuneet vai onko asia aina ollut niin ja tulee aina olemaan niin? Täytyy silti sanoa, että täällä blogimaailmassa olen usein kokenut sellaista hyväksymistä ja halua ymmärtää, että se on tehnyt myös minut aseettomaksi tai ainakin vähentänyt halujani käyttää aseitani. Kaikki blogitodellisuus ei ole tällaista, senkin tiedän ja olen senkin kokenut.

Katalyytti viisitoista. On katalyyttejä, jotka pysyvät, ja on niitä jotka tulevat ja menevät. Nekin vaikuttavat aikansa. Joku asia jää kaivertamaan ja siihen palataan ehkä joskus myöhemmin. Olen edelleen sitä mieltä, että on arvokasta ajatella. Niin kauan kuin voi. Onko myös arvokasta muistella? Siitä asiasta olen vaihtanut kommentteja myös Hymyilevän eläkeläisen kanssa näinä päivinä. Saako ihminen märehtiä muistojaan?

Hymyilevä eläkeläinen.  Eläkeläinen nimimerkkinsä mukaisesti. Hymyn määrää ja sen erilaisia alalajeja olen oppinut Hymyn maassa kauan elettyäni olemaan ihmettelemättä. Blogi, jossa käsitellään myös entisen kotiseutumme nykyistä ilmapiiriä, asioita ja henkilöitä. Nasevaa sanontaa. Voimakkaita mielipiteitä.  Minäkin olen saanut osani. Myös rohkaisua leikkimään ja käyttämään omia tietoja ja taitoja.

”Suvaitsevaisuutta ja ennakkoluulottomuutta hyvä mm!”

”Ihmettelenkin, kuinka mokomasta asiasta jokainen eläkkeelle lähtijä haluaa kertoa itse asiassa samat jutut: haluaa märehtiä menneitä.”

”Vanhoissa muijissa on tietoa, taitoa ja vielä jopa halua leikkiäkin!”

Opin näissä keskusteluissa ymmärtämään omaa märehtimistäni. Näen silmissäni sen sisäisen lehmäni, joka välillä vielä vanhanakin kirmaisee kedoilla uutta ruohoa etsimässä ja syömässä. Kaikki vanhakaan ei ole vielä edennyt sisäisen lehmäni koko kiertokulun läpi. Pötsi on täyttynyt puoliksi pureskelluilla paloilla. Välillä on aika pureksia palat hienoiksi, siis märehtiä, jotta ne kulkisivat eteenpäin. Märehtiminen tapahtuu levossa, nautiskellen…

Ihan oma kysymyksensä on se, mistä tuutista blogikirjoitukseni tulevat. Toivon mukaan ainakin osa niistä on menneisyydestä saadun ravinnon hyötykäyttöä. Mutta varmaan sitä toistakin.

Tähän on ihan pakko laittaa uudestaan kuva joulukalenterin lehmästä. Se kun kuvaa niin tätä märehtimisen onnea. Ja näkyyhän siinä myös sisäinen elefanttini:

+835 ”Artikkelin lähteenä on käytetty Wikipediaa.”

Hieman pelottaa

Yhä enemmän näkyy merkkejä siitä, että tiedonhaku on alkanut siirtyä hakukoneille. Wiki- ja Hikipediat ovat tulleet alkuperäisen tiedon tilalle ja niihin uskotaan. Olemme siirtyneet taas aikaan, jolloin annamme tuntemattoman tahon valita lähteemme ja siivilöidä tietomme. Vuotava Wikikin vuotaa pienen ryhmän valitsemia tietoja. Mahdetaanko meitä siis taas manipuloida? Pois se meistä. Vai?

Pohdin erään papin blogissa vähän vastaavia asioita. Siellä puhuttiin kirjojen lukemisesta ja luettavien kirjojen valitsemisesta. Kuka valitsee puolestamme?

” Mietin sitä, kuinka paljon sähköinen media ja sen laajuus ovat muuttaneet käsitystä sanoista, lauseista, kirjoituksista ja niiden sisällöstä.  Siellä kirjoitukset tulevat ja menevät - muuttuvat pian vanhanaikaisiksi. Sanotaan, että vanhoihin ei ole syytä edes puuttua. Uutta tulee aina tilalle. Julkaistu on jo usein sinänsä menneisyyttä. Sen kirjoittajakin haluaa joskus sen unohtaa. Hakukoneet hieman muuttavat tilannetta. Joku siis jossain arkistoi, mitä kirjoitamme. Sieltä löytyy kaikennäköistä irrallista tietoa monesta meistä, myös blogiemme kautta. 

Kirjat pysyvät sellaisena kuin ne ovat. Kieliasua voidaan joskus erityistilanteessa muuttaa, mutta sitä tapahtuu harvoin ja kaikki eivät sitä hyväksykään. Kirjailija ei vastaa meidän kommentteihimme. Kirjaa lukemalla suostuu siis jämähtämään seuraamaan kirjoittajan ajatuksia. 

Uusin löytöni on siinä, että tämä kaikki varmasti vaikuttaa myös Raamatun asemaan. Papit eivät voi vastata meidän muiden tavoin, että olen lukenut sen jo... Te joudutte palaamaan vanhaan tekstiin aina uudestaan (ja toivon mukaan soveltamaan sitä nykyaikaan)."

Katalyytti Neljätoista.  Löysin blogit vasta todella myöhään. En tiennyt tällaista maailmaa olevan olemassakaan. Ensimmäisiä löytämiäni blogeja oli Kirjailijan häiriöklinikka. 

Kirsti Ellilä. Kirjailija. Kanssatipu. Ensimmäisten blogikurkistelujeni kohde. Mahtava blogisti. Keskustelujen herättäjä.  Löysin tietokoneestamme pari hänelle aikoinaan lähettämääni sähköpostia. Niistä huomaa, että hän toimi katalyyttinä jo ennen omaa blogiani. 

”4.6.2007. Porin Tipulaa googlaamalla löysin sivuillesi. Sinuun tutustuin aikaisemmin Tipulan pizzakirjassa. Vaikka en (vielä?) itse bloggaile vaikka surffailen... niin käyn aina silloin tällöin lukemassa blogisi. Koen rehelliseksi siis ilmoittautua.

 Meillä on ollut ihan selvästi eri Tipula ja varmaan eri Porikin, eri seurakuntanuoruus eri vuosikymmenellä ja eri tulos siitäkin, mutta mielenkiinnolla olen sinuun tutustunut blogissasi."

"2.8.2007. Eilen avasin vihdoin oman blogin. Katsotaan, miten etenen siellä vai etenenkö. Nyt on ollut vain hyvä selvitellä tätä elämänvaihetta myös näin.”

 Meillä on aina luettu. Joka iässä.

1983. Lukutuokio

+834 Lähtölaskenta ja Merete Mazzarella 170111

+834 Lähtölaskenta ja Merete Mazzarella

Yhteinen kuvakieli

Yhteiset tunnelmat

 

Katalyytti Kolmetoista. Löysin eilen illalla uuden katalyytin, sellaisen joka antoi hyvää mieltä, rapsutti esille vanhoja ajatuksia ja herätti uusia.  Aloin lukea kirjastosta lainaamaani Merete Mazzarellan kirjaa Matkalla puoleen hintaan. Sieltä se löytyi.  Kirjan esittelyssä sanotaan: ” Matkalla puoleen hintaan sisältää kirjoittajan havaintoja vuoden ajalta ennen eläkkeelle siirtymistä ja sen jälkeen.”  Yes. Sehän tuli lähelle.

”Se alkaa jo ennen kuin alkaakaan, sillä se alkaa lähtölaskennalla.” Näin aloitti Mazzarella varsinaiset mietteensä. Tulipa tuttu olo. Tämän blogini ensimmäinen nimi oli Lähtölaskenta ja se alkoi 153 päivää ennen eläkkeelle jäämistä. Nollapisteen jälkeen alkoi elämä Lähtölaskennan jälkeen.

Merete Mazzarella. Blogi, jolla oli oma elämänkulkunsa, alku ja loppu.  Se on osaltaan läsnä myös tuossa kirjassa Matkalla puoleen hintaan. Kurkistin sitä, laitoin kirjanmerkkeihin ja luen sitä jossain vaiheessa vähän kerrallaan. Kirjaankin aion tutustua hitaasti. Annan sen vaikuttaa.

Mazzarella on toiminut jo ennenkin katalyyttinäni. Siitä todisteeksi eräs kommenttini:

”Minulla on ongelma, johon en ole löytänyt vastausta kirjoista enkä netistä. Muistelen nimittäin, että joskus jossain lainattiin Merete Mazzarellan lausetta :"Vi tanter behövs." Pelkään, että olen nähnyt unta. Eipä silti haittaa, tuo lause on auttanut minua monessa elämäntilanteessa kuitenkin :) En ole varma, voiko tuota lausetta enää kuitenkaan laajentaa lauseeksi: "Vi gummor behövs." Tai: "Vi käringar behövs." Se taitaa olla jo liiallista uhkarohkeutta...” 

Jossakin vaiheessa tälläkin blogilla on loppu. Ennemmin tai myöhemmin. Elämä on.

1930-luku. Heinjoen kirkonkylän opettajakunta. En tiedä, olivatko vanhempani tuossa vaiheessa jo naimisissa. Huvittavaa on se, että myöhemmin tutustuin molempien muiden naisopettajien sisarusten jälkeläisiin tietämättä pitkään, että meillä oli tällainen historiallinen yhteys. Rapsuttakaa muutkin ystävienne pintaa. Ette tiedä, mitä sieltä löytyy.

+833 Kaanaan kielen matemaattinen murre 160111

+833 Kaanaan kielen matemaattinen murre 

Sanoisin

Jos osaisin

-Sanon sittenkin

 

Katalyytti Kaksitoista. Ei suinkaan tarvitse olla samaa mieltä toisen kanssa voidakseen toimia toisen katalyyttinä. Netin vapaa-ajattelijat ja ateistit ovat monesti virkistäneet aivotoimintojani.  Yksi heistä on Tuomo ”Squirrel" Hämäläinen, monimuotoista blogiaan vilkkaasti kirjoittava nuori mies. 

Swash/buckling. Aihevalikoimaltaan runsas. Etusivulla hyvä sisällysluettelo, josta napauttamalla pääsee kutakin aihetta käsitteleviin kirjoituksiin.  Aina välillä käyn siellä etsimässä uutta näkökulmaa jumiutuneisiin mielipiteisiini.  Olen uskaltautunut jopa joskus kommentoimaan ja saanut ihan kohteliaita vastauksia.  Kuten lähipiirini tietää, nörttiys ei ole minulle negatiivinen asia. Eivätkä monimuotoiset ajatukset. Kommenttejani, joissa ei välttämättä ole niin paljon järkeä kuin ehkä näyttää…:

”Matemaattisesti voisin kuvata asiaa niin, että normaalisti eletään reaalilukujen maailmassa, mutta usko puhuu myös imaginaariluvuista."

”Palaan vielä tuohon imaginaarisuuteen. Realistille riittää, että väitteet toteutuvat reaalimaailmassa. Häntä ei kiinnosta, mitä tapahtuu imaginaarimaailmassa. Realisti sanoo, että negatiivisella luvulla ei ole neliöjuurta, koska sitä ei ole hänen maailmassaan...”

” Muistan, miten matematiikan professorini varoitti vetämästä  johtopäätöksiä matematiikan malleista elävään elämään. En ole häntä täysin totellut :) Tiedän kyllä, että matematiikka on vain tapa pyöritellä käsitteitä eikä pysty tallentamaan tai mallintamaan maailmaa täydellisesti.”

Olisinpa osannut sanoa sen kaiken paremmin jo silloin, kauan sitten. Se siitä gradusta:

+832 Minun Etelä-Afrikkani 150111

+832 Minun Etelä-Afrikkani

Minunko?

Aluksi täytyy tunnustaa, että minulla ei ole Etelä-Afrikkaa eikä Etelä-Afrikalla minua. En ole koskaan siellä käynyt enkä usko siellä koskaan käyväni. 

Etelä-Afrikka on kuitenkin kiinnostanut minua. Se on selvää niille, jotka yleensäkin muutama vuosikymmen sitten seurasivat politiikkaa ja poliittista historiaa. Suomalaisen lähetystyönkin takia Etelä-Afrikan toimet nykyisen Namibian alueen ihmisiä kohtaan pitivät kiinnostusta yllä. Minulle henkilökohtaisestikin tutut mustat olivat kotimaassaan syrjittyä ja alistettua väestöosaa. En ole ollut neutraali.

Osuin kerran Helsingin taidemuseoon.  Löysin Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka- näyttelyn. Esittely kertoi sen sanoin: ”Teokset luotaavat henkilökohtaisia tuntoja tai kommentoivat ympäröivää todellisuutta rajusti ja runollisesti, joskus myös huumorin tai satiirin keinoin.” Siellä oli minunkin Etelä-Afrikkani.  Rosoinen. Monimuotoinen. Ilkkuva. Vaativa. Puhutteleva. Kiersin näyttelyn omassa tahdissani omassa järjestyksessäni. Viimeksi katsoin häkkiä. jossa oli paljon punaisia työhanskoja. Tajusin, että häkitettyjä ihmisiä on vielä paljon, kaikkialla.

Katalyytti Yksitoista. Sokea Kana oli jo ensimmäisen blogisyksyni bongauksia. Aloitimme suurin piirtein samaan aikaan. Siitä se alkoi. Ja on onneksi jatkunut tähän asti. Minun onnekseni.  Vierailullani Taidemuseossa muistelin häntä, jonka blogin kautta olen päässyt vierailemaan myös monissa taidetapahtumissa.

Jyvällä – mietteitä makasiiniltani. Jossain muualla listasin hyvien kirjoittajien hyviä puolia. Huomaan, että suuri osa niistä samoista asioista pätee täälläkin. Kieli. Huumori. Sisältö. Aiheiden monipuolisuus. Tasapuolisuus. Lisäksi matkat erilaisiin taide-elämyksiin ja menneeseen aikaan. Kun hyvä kirjoittaja kertoo kokemastaan, se on juhlaa… Sokealle Kanalle kommentoin jo yli kolme vuotta sitten:

”Muistosi tuntuivat mukavilta. Juuri noin. Lukemisen ilo. Kirjoittamisen ilo. Intertekstuaalisuuden ilo. Keksimisen ilo. Mitä siitä, jos joku oli jotakin jo ennen sanonut. Nyt sanoimme me.”

Namibialaisista minulla on useita henkilökohtaisia muistoja. Lähetyskirkon parvekkeelta syksyllä 1978 otetussa kuvassa piispa Auala on puhumassa tulkkinaan silloinen lähetysjohtaja Alpo Hukka. Piispa Auala on juuri vähän aikaa aikaisemmin kuullut Ambomaalla tapahtuneesta pommi-iskusta. Se tuntui tuona iltana:

+831 Keitä en kestä kuunnella? 110111

+831 Keitä en kestä kuunnella?

Ärsyttävää

Ällöä

Älytöntä

 

Kirjoitin äsken tällaista sinne toisaalle:

”Yllättävän usein pienellä raapaisulla pinnan alta löytyy ennakkoluuloja, uskomatonta yleistystä ja mukatietämistä. Omankin pinnan alta.

Välillä jaksan pyrkiä siihen, että edes mietin, mistä omat ennakkoluuloni nousevat.  Toisten ennakkoluulot luulen tunnistavani helpommin. Heh.

Joitain sääntöjä olen kehitellyt viime aikojen julkisten keskustelujen ymmärtämiseksi.

Jotkut puhujat saattavat muistuttaa omaa tai naapurin naputtavaa äitiä tai rehtoria, jotkut toiset taas tuovat mieleen oman tai naapurin autoritatiivisen isän, joka ei siedä vastaansanomista. 

Jotkut toimittajat tuovat mieleen koulukiusaavan, viattomaksi itsensä tuntevan luokkatoverin tai juuri ensimmäisen kirosanansa oppineen pikkupojan, joka haluaa käyttää oppimaansa sanaa joka tilanteessa.

Joku saattaa muistuttaa opettajaa, joka ei puutu verbaaliseen koulukiusaamiseen, kun se kohdistuu vain johonkin ryhmään eikä kehenkään erityisesti. Eikä ketään edes potkita. Ei ainakaan päähän.

Toistaiseksi ainakaan blogit eivät vielä ole ääniblogeja.  Kenenkään ääni ei täällä siis voi ärsyttää. Kirjoitukset kyllä välillä ärsyttävät.  Joskus on hauskaakin tulla ärsytetyksi. Silloin ainakin herää.

Miten oppisin selittämään kaiken parhain päin?”

Katalyyytti Kymppi. Olen löytänyt todella paljon blogeja, jotka eivät ole koskaan minua ärsyttäneet. Niissä vastaanottokin on ollut aina hyvä. Hyvää mieltäkin voi levittää. Maailmaa voi parantaa pienilläkin panoksilla. On monta tapaa tehdä se. Morgan tekee sitä parillakin blogilla.

Hamalainen. Morganismi.   Löysin nämä blogit heti blogiurani alussa. ja esittelin ne blogissani silloin kerran näin:

- Hamalaisen/Morganin blogit ovat kuin salapoliisitehtäviä tai ristisanaa. Ne voi lukaista puolihuolimattomasti, mutta kun niihin pysähtyy, niistä löytyy uskomattoman paljon monikerroksellisuutta. Niiden tajuaminen tuottaa mainioita ahaa- elämyksiä..

- Blogit  tuntuvat vertaistuelta. Sinne voi kommentoida rauhassa, eikä tarvitse pelätä näyttävänsä tyhmemmältä kuin on. Siellä on lupa olla myös tyhmä.

- Blogit antavat uusia näkökulmia tavallisiinkin asioihin.

- Blogit kertovat aina vain uudistuvasta luovuudesta. Kaikkea voi tapahtua ja kokeilla.

- Blogit ovat inhimillisiä. Jokin sisällä myöntyy niiden tunnelmiin. ”Itseään voi peilata toisen kasvoista.”

Aikoinaan Morganin sivut löydettyäni  palasin omiin nuoruuden ajan päiväkirjamerkintöihini. Sieltäkin löytyi kaikenlaista:

+830 Maltikon mietteitä 100111

+830 Maltikon mietteitä

Uudet sanat

Uudet kuviot?

 

Osallistuin peliin, kielipeliin. Ilkka Wiio kysyi blogissaan Kohtuukko, maltikko vai joku muu ?, millä nimellä pitäisi kutsua maltillisuuteen, diplomatiaan, rauhallisuuteen, harkitsevaisuuteen tai kohtuullisuuteen pyrkivää kristittyä? 

Jäin miettimään sanaa maltikko. Se tuntui hyvältä. Jos maltikko saa tuuliviirinä kääntyä puolelta toiselle, kun siitä ohi sujahtelee syytöksiä laidalta toiselle, voisin hyvin olla sellainen. Jos sen lisäksi saa yhtyä silloin tällöin vuoron perään kummankin laidan mielipiteisiin, niin vielä parempi. Silloin ei haittaa, vaikka saisi välillä nuolista osumiakin.

Katalyytti Ysi. On yllättävän vaikea nimetä ketään toista maltikoksi. Jospa se vaikka loukkaisikin häntä. Jospa hän haluisikin olla ihan jotain muuta. En tiedä edes, onko maltikkous negatiivista vai positiivista. En siis uskalla nimitellä toista maltikoksi. Sanon vain, että Puujalka on mielestäni maltillisuuteen, diplomatiaan, rauhallisuuteen, harkitsevaisuuteen ja kohtuullisuuteen pyrkivä bloggaava pappi.

Puujalka. Tutustuin Puujalkaan livenä vieraillessani aikoinani eräällä rippikoululeirillä. Löysin hänen bloginsa jo ennen kuin itse aloitin omaa blogiani. Kävin katsomassa hänen saarnojaan valmistellessani omia puheitani. Hän kuului ensimmäisiin, joille kerroin blogini aloittamisesta  ja häneltä sain ensimmäisen kommenttini. Eikös tämä jo kerro jotain.

Thaimaalaista lapsityön materiaalia: