torstai 31. elokuuta 2017

+1008 Martti Lindqvist, Auttajan varjo 091012

+1008 Martti Lindqvist, Auttajan varjo

Päällä kilpi
Sisältä konna

Joidenkin varjo osuu kauas. Jotkut varjot estävät valoa, jotkut taas antavat suojaa liialta paahteelta.

Kohtasin taas Martti Lindqvistin, tällä kertaa hänen kirjassaan Auttajan varjo – pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa. Tässä kirjassa Lindqvist ”rohkaisee auttajaa katsomaan itsessään ja työssään myös sen pimeää puolta, tunnistamaan oman persoonallisuuden ja roolin synnyttämät vaarat”. Kirjassa Lääkärin etiikka (2005) löytyy mm Lindqvistin artikkeli: ”Etiikan merkitys lääkärin työssä”.. Siinä hän esittää ratkaisutilanteisiin avuksi neljä kysymystä, neljä eri näkökulmaa:

”Mikä on toimintani motiivi?
Mihin ratkaisullani ensisijaisesti pyrin?
Millaiset toimintatavat ovat hyväksyttäviä tässä tilanteessa?
Mitä seurauksia ratkaisustani on?”

Nämä kysymykset ovat hyviä kaikkien pohdittavaksi, eivät vain lääkäreille.

Jo elokuussa 2008 kirjoitin blogiini kirjoituksen: +188  Kaikilla on lupa vanheta , jossa lainasin Martti Lindqvistiä: ”Jo edesmennyt Martti Lindqvist arvioi muutama vuosi sitten, että. saadakseen arvostusta ihmisten on oltava "itsenäisiä, tuottavia, omillaan selviytyviä ja koko ajan eteenpäin pyrkiviä".  Entä jos joku ei ole?”

Martti Lindqvist liittyy mielessäni Vivamoon jo vuodesta 1962. Martti oli yksi rippileirimme isoisista ja toimi myöhemmin Vivamon kesäisäntänäkin. Silloin olin itse siellä isoisena. Viimeisen kerran muistan jutelleeni kunnolla hänen kanssaan ylioppilaiden varjokirkolliskokouksen aikaan vuonna 1968. Olimme saman työryhmän jäseninä ja muistan, miten olin keittänyt tuolle pikkuporukalle kahvit ylioppilaskodissamme Logoksessa. Muistutin Martille, miten hän oli aikoinaan puhunut Vivamon kirkossa ja kertonut olevansa kuin kilpikonna, kilpi päällä, sisältä konna. Mietimme, miten eri suuntiin matkamme oli lähtenyt Vivamon ajoilta. Silloin emme tienneet vielä, kuinka pitkälle matkamme oikeasti ulottuivat. Marttihan kuoli Afrikassa.

1964. Vivamo. Elokuun rippikoululeiri. Hannu Purhonen, Heikki Jarkko, Markku Happonen, Martti Lindqvist, Reijo Kaarto ja Pekka Mattila

keskiviikko 30. elokuuta 2017

+1007 Vanhoillislestadiolaisuus ja minä 300912

+1007 Vanhoillislestadiolaisuus ja minä

En ole sellainen
Onneksi
Vai
?

Olen huomannut, että en läheskään aina sano asioita suoraan. Kysymysmerkit seuraavat toisiaan. Joitain ihmisiä tällainen kyseleminen ärsyttää suuresti. Kysyä saisi kuulemma vain silloin kun ei tiedä vastausta tai kun haluaa toiselta kannanottoa johonkin asiaan.  Mietin välillä, eivätkö ihmiset yleensä kysele itseltään mitään. Eivätkö he koskaan aseta omia mielipiteitään kyseenalaiseksi? Onkohan oma harmaa alueeni liian suuri mustavalkoisessa maailmassa? Taas lipsahti pari kysymystä. Hups.
Poikkesin kahvilla esikoislestadiolaisten uudessa rukoushuoneessa  avointen ovien päivänä. Siellä minut otettiin hyvin vastaan, vaikka olin siellä ensimmäistä kertaa. Minulla on hyvä yhteyksiä siihen joukkoon ja olen tehnyt erilaista hyvää yhteistyötä siihen joukkoon tunnustautuvien kanssa.

Vanhoillislestadiolaisissa, rauhanyhdistysläisissä rukoushuoneissa en ole käynyt kuin lähetysjuhlien symposiumeissa. En myöskään aio sinne muuten poiketa. Nykyisen välillä kiivaankin keskustelun keskellä haluan kuitenkin kertoa, että olen tehnyt erilaista hyvää yhteistyötä myös siihen joukkoon tunnustautuvien kanssa. Tässä eräs heistä kertova vanha kommenttini:

”Kun työkseni kiertelin seurakuntia lähetystyön nimissä, tapasin monenlaisia ihmisiä. Tiesin hyvin, että SRK:ssa vallitsevan opin takia minua ei pidetty sinänsä Jumalan valtakunnan jäsenenä. Päädyin käytännössä "laajentamaan" omia käsityksiäni ja pitämään tätä joukkoa kanssakristittynä riippumatta siitä, mitä he minusta ajattelivat. Se avasi uuden näkökulman, jopa ilon. "Oman Herransa edessä" meistä kaikki pysyvät pystyssä ja kaatuvat...

Olen saanut maallikkona saarnata jumalanpalveluksessa, jossa liturgina toimi vl-pappi. Sain vierailla hänen rippikoulussaan ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Toisessa seurakunnassa vl-pappi toimi lähetyspappina ja vei minua monenlaisiin tilaisuuksiin, jopa videoi oppituntini näyttääkseen sen sivukoulussa... Vl-kanttorit ovat tehneet yhteistyötä ja olleet yhdessä suunnittelemassa esim. jumalanpalveluksia "thaimaalaiseen tapaan". Vl-opettajat ovat kutsuneet minua oppitunneilleen...

Näitä esimerkkejä riittää myös nettimaailmassa, blogeissakin. Joidenkin kanssa olemme vaihdelleet jopa sähköpostia ja olemme päätyneet siihen perusasiaan, että Jumala yksin tietää, keitä taivaassa tavataan... :)

Tiedän, että minua on auttanut kansainvälinen kokemukseni, jossa olen tavannut todella eri tavoin ajattelevia kristittyjä - ja päätynyt siihen ei-kristityssä ympäristössä, että kerron ei-kristityille ei-uskontoallergisille kysyjille, joita kohtasin jatkuvasti, että erilaisuutemme johtuu siitä, että kaikki luemme samaa Kirjaa, mutta välillä pidämme joitain asioita enemmän arvossa kuin ne toiset....”

Katalyytti satakaksi, pitkästä aikaa. (Olen esittelyt blogissani epämääräisessä järjestyksessä blogeja, jotka ovat toimineet ajatusteni virikkeinä. Kutsun niitä katalyyteiksi.) Torvi-blogin kirjoittaja Samuel on yksi kunnioittamistani, rehellisistä, aidoista ja positiivisista rauhanyhdistysläisistä. Pari kommenttiani hänelle:

"Minä ainakin nyökkäilen monesti (hymyillen)tarinoita lukiessani. Monessa asiassa ajattelenkin samalla tavalla. Ihan erilaisesta elämäntilanteesta huolimatta."
"Saanhan tulla taas kerran sanomaan, että luen näitä - myös omaksi ilokseni ja omaksi rakennuksekseni."

Rippikoulun lähetystunnin rastimateriaaliani. Sitä käytettiin pakolaisäidin tekemän käsityön yhteydessä. Kuvassa osa tuosta käsityöstä:

tiistai 29. elokuuta 2017

+1006 Tasa-arvo - arvoituksellinen arvo 270912

+1006 Tasa-arvo - arvoituksellinen arvo

Suomi
Tuhansien arvojen maa

Onko tasa-arvo vain arvokysymys?  Seuraako siitä tekoja?  Seuraako tasa-arvosta enemmän veljeyttä kuin oman vapauden korostamista?

Tuon tännekin erään kommenttini Kotimaa24:n blogeista. Se kertoo tasa-arvosta arjessa:

"Tasa-arvo avioliitossa:  Se, joka kulloinkin ehtii/viitsii/jaksaa/pystyy, tekee huomaamattaan ja/tai tarkoituksella silloin ja tällöin sitä ja tätä, vaikka ei välttämättä aina niin haluaisikaan, kun jotkut hommat on kuitenkin joskus hoidettava. Joka tapauksessa hommat ei koskaan mene tasan, kun toinen on poissa verkosta milloin mistäkin syystä. On sairautta ja työmatkaa ja laiskuutta ja kyllästymistä ja riitoja ja sopuja suloisessa sekamelskassa. Yleensä se vuosien varrella tasoittuu kuitenkin. Ja yleensä ja usein saa tehdä myös niitä juttuja, joissa on parempi kuin toinen. Ja joissain asioissa toisen ärsytyskynnys on matalampi, jolloin hän joutuu/pääsee tekemään itselleen tärkeämpiä hommia enemmän kuin se toinen, jota juuri se tekemätön työ ei niin ärsytä jne.... "
 
Perusperiaatteena on ollut se, että kaikkien pitää edes yrittää tehdä kaikkea, jos mahdollista. Tyttöjen lähtiessä kotoa Mies varusti heidät työkalulaatikolla. On ollut kuulemma tarpeen.

1973. Naantali. Tasa-arvoa ja arkista arvokeskustelua

maanantai 28. elokuuta 2017

+1005 Mitä minulle kuuluu? 230912

+1005 Mitä minulle kuuluu?

Kuuluuko kuulua jotain?
Perkasin sieniä. Taas kerran.

Kuivurissa  kuivuivat  suppilovahverot.
Purkissa odottivat punikkitattikuutiot paistamista ja pakastamista.
Toisessa purkissa odottivat herkkutatin jalkasuikaleet leivitystä ja paistamista.
Sekasienet kiehuivat jo.  Ne suolattiin lasipurkkiin jääkaapissa.

Aikuistenoikeesti mietin myös ”Meidän kirkon” arvoja:  Pyhän kunnioitus, Vastuullisuus, Oikeudenmukaisuus ja Totuudellisuus. Niilläkin oli käyttöä, kun pääsi taas opettamaan nuoria aikuisia.

Ailalta sain mukavan tunnustuksen. Se lämmitti mieltä.  Rakastan  monia blogeja. Toivottavasti osaan sanoa sen vieraillessani niissä.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

+1004 Miksi lähetystyötä tehdään? 100912

+1004 Miksi lähetystyötä tehdään?

Miksi lähetystyötä tehdään?
Miksi vai Miksi ihmeessä?

Olen pyöritellyt mielessäni ja välillä puheissanikin monenlaisia sanoja. Olen valmistellut monenlaisia asioita, opiskellut niitä ja pyrkinyt niitä mielessäni luokittelemaan - ja ymmärtämään. Maailmassa on niin paljon sanoja – vai miten se olikaan… Tekoja taitaa olla vähemmän.

Onko teko oikein tekijän toiveen takia, tekijän tavoitteen takia vai teon seurausten takia?  Mikä on teon teettäjän rooli? Onko teko hyvä, jos se tehty hyvässä tarkoituksessa ja oikein motiivein? Entä, jos teon tekee vain velvollisuudesta?  Ovatko hyvän ihmisen kaikki teot hyviä?

Jos hyvästä tahdosta ja hyvistä tavoitteista huolimatta seuraukset ovat huonoja, onko syy tavoitteissa vai tekijässä. Kuka määrittelee hyvät seuraukset?  Riittääkö hyvän teon seuraukseksi oma mielihyvä tai oma etu, vai pitääkö aina ajatella muita? Onko teko silloin vasta oikein, kun seurauksena on mahdollisimman suuri hyöty mahdollisimman monille.

Mitä tehdä velvollisuuksien ristiriitatilanteissa? Milloin on parasta käyttää tilanne-etiikkaa?  Entä jos ihmisillä on eri arvot? Kenen arvoja toteutetaan? Kuinka paljon olen valmis joustamaan? Entä pitämään sovitut rajat?

Tällaista täältä nyt tulisi vaikka kuinka. Kiitos teille, jotka jaksoitte lukea tähän asti :) Joskus sentään osattiin elää ilman pohdintoja:

Juhannus 1969. Kajakulma, kuva Teppo Innola

lauantai 26. elokuuta 2017

+1003 Etiikkaa kolmenkymmenen vuoden takaa - entä kolmenkymmenen vuoden kuluttua 250812

+1003 Etiikkaa kolmenkymmenen vuoden takaa - entä kolmenkymmenen vuoden kuluttua


Etiikka:
Tavallisia ja tavattomia tapoja

 
Purin pohdintaani:

Etiikka on oppi tavoista, ei sen ihmeempää. Siinä pohditaan, mikä asiat olisivat mistäkin syystä vältettäviä, mitkä tavoiteltavia. Helppoahan siis eettinen elämä onkin. Vai? Entä kun lisäämme sanan Miksi.

Arvo on sitä, mitä koetaan arvokkaaksi. Entä kun lisäämme sanan Miksi.

Normi on sitä, että joku on vastannut kysymykseen Miksi ja tehnyt siitä käytännön johtopäätöksiä. Se joku on halunnut muidenkin seuraavan omia valintojaan käytännössä. Tee näin, Siksi.

 
Ihan aikuisten oikeesti en tiedä, kattavatko nuo edellä olevat määritelmäni elämän oikean ja väärän käytännön maailmaa. Näistä kuitenkin lähdin asioita pyörittelemään, pohtimaan ja antamaan muiden pohtia. Tavoitteenani oli tavoittaa jotain kristillisestä etiikasta, sen arvoista, normeista ja käytännöstä.

Valmistellessani näihin asioihin liittyvää koulutusta löysin kolmekymmntä vuotta vanhasta lukion uskontokirjasta paljon pohdittavaa. Mitä pidettiinkään oikeana ja vääränä siihen aikaan? Entä miten on kolmenkymmenen vuoden kuluttua?

Seuraava taulukko, Lääketieteen eettisiä ongelmia: suomalaisten asiantuntijoiden ennusteita,  on kirjasta Kristillinen elämä ja ajattelu, Lukion kurssi 4, Raimo Harjula, Pentti Päiväsalo ja Esko Saarinen, kirjasarjasta Elävä uskonto, vuodelta 1983.  Se pyrki silloin suuntaamaan tulevaisuuteen, tähän päivään:

12 Lähettänyt: mm

perjantai 25. elokuuta 2017

+1002 Rehellisyys ja reiluus 180812

+1002 Rehellisyys ja reiluus

Siitä puhe mistä puuteko?

Pääsin pohtimaan elämää taas kerran uudesta näkökulmasta: Arvot ja  Etiikka. Alitajuntani alkoi työskennellä asian parissa. Haasteet olivat hyväksi. Ja virkistykseksi. Samaan aikaan jouduin pohtimaan, miksi juuri epäily epärehellisyydestä onlituntunut harvinaisen pahalta. Jotain nuo tunnetilamme pyrkivät meille kertomaan.

Mietin, millaista ihmistä itse arvostan. Alkoi hymyilyttää, kun taas ärräillin. Suomalaiselle näköjään r-äänne on tärkeä hyvässä ja pahassa. Kaksi arvoa pompahti pinnalle: Rehellisyys ja reiluus. Siitäkö puhe, mistä puute itsellänikin?

Ajoimme kerran pitkin Kwai-joen rantatietä. Rannalla näkyi kauniita taloja ja portilla kyltti Hotel Hilton Erawan.  Nimi viittasi laatuun. Sitä löytyikin, vaikka ei aivan hotelliketjun ilmaisemasta suunnasta.
Yövyimme hotellin mökissä. Mökit, nuo ihastuttavat vaatimattomat mökit, sijaitsivat veden päällä kuin tukkilautoilla, joiden väliin oli siellä täällä laitettu pitkospuita. Huoneiden ovissa oli isoja rakoja, joiden kautta Kuopuksen huoneeseen yllättäen syöksyi lentomuurahaisparvi, jota Kuopus sitten puukengällään yritti poistaa  ja onnistuikin jossain määrin valojen sammuttua.

Mutta ne näkymät ja se hiljaisuus. Me ainoina yöpyjinä saimme erityispalvelua. Illallinen noiden ”tukkilauttojen” päälle tuodulla huojuvalla pöydällä. Hyvää thaimaalaista perusruokaa. Auringon kajon himmeneminen. Joessa uineet vesipuhvelit. Vastarannan kalastaja jokiveneessään. Lintujen äänet. Veden solina. Vuoret. Reilu diili.

Seuraavalla kerralla ohi ajaessamme hotelli oli vaihtanut nimensä. Etujen ristiriita?


1994. Thaimaa. Kanchanaburi. Hotelli Hilton Erawan

torstai 24. elokuuta 2017

+1001 Mökkiremontti on ohi 170812

+1001 Mökkiremontti on ohi

Sauna
Sisu ja
Suviehtoo

Kotimaa24:ssä eilisen trendi oli kertoa kuvin, ei kirjoittaa. Tässä se on:



Kuva Simo Nieminen

keskiviikko 23. elokuuta 2017

+1000 Kylläpä sinä osaat 120812

+1000 Kylläpä sinä osaat

Joku osaa

Joku osaa tehdä, joku rohkaista. Kumpaakin tarvitaan. Kouluvuoden alkaessa voi taas miettiä sitäkin, miten osaisi rohkaista nuorta polvea. Muistan, kuinka eräs nuori kerran sanoi: ”On helpompi olla rohkea, kun joku rohkaisee.”

Pia Perkiö, runoilijaystävämme, julkaisi 1982 kirjan ”Kylläpä sinä osaat.” Saimme sen Thaimaahan, jossa silloin asuimme. Eilen postiluukusta putosi Porin seudun kansalaisopiston uusi ohjelma, ”Sinä osaat”. Hyvä, kun joku rohkaisee. On helpompi olla rohkea. Vanhanakin.
 
Joku osasi myös tehdä minulle hauskan mökkiradion. Siinä on kaikki mahdollinen kaikenlaisilla ihmeellisillä kirjaimilla: SB, USB ja AUX. Kyllä minäkin vielä opin :)



(Kuva ja design Simo Nieminen)

tiistai 22. elokuuta 2017

+999 Kallo ja Kylmäpihlaja 100812

+999 Kallo ja Kylmäpihlaja

Kuvakuvakuvailua
 
Kuvitettua kesää ei tarvitse kuvitella. Yö Kylmäpihlajan majakalla. Määrätön määrä tyrnipensaita, kallioita, aaltoja ja yksi hylkeenraato. Elämän realismia.

 
Kylmäpihlajan majakan kesäilta kuvailtuna Kallon merikuvan avulla. (Kuva Simo Nieminen)

maanantai 21. elokuuta 2017

+998 Kaarle Kurki-Suonio, tieto ja usko 270712

+998 Kaarle Kurki-Suonio, tieto ja usko 

Kuvatontakin voi kumartaa

Kirjoitin blogikirjoituksen Kotimaa24 -blogiini. Tässä se on:

"Viimeisimmässä Kotimaa-lehdessä oli aukeaman verran juttua emeritusprofessori Kaarle Kurki-Suoniosta. Ingressissä hänestä kerrottiin näin: ”Emeritusprofessori Kaarle Kurki-Suonio on eri mieltä kuin luonnontieteilijöitten valtavirta. Hänen mukaansa tieteen tekeminen ei estä uskomasta Jumalaan.”

Olen tässäkin metsässä keskustellut monen kanssa, jotka kertovat päinvastaista: Usko ja tiede eivät voi mahtua samaan maailmankatsomukseen. Pattitilanne. Selitykset eivät useinkaan ylitä rajoja. Kurki-Suonio sanoo asiasta näin: ”Keskustelua dominoi teoria-usko. Siis usko siihen, että tieteen teoria kertoo meille lopullisen totuuden.”

Kirjoitin Kurki-Suoniosta aikaisemmin näin: ”Kävin fysiikan professori Kaarle Kurki-Suonion atomifysiikan luennoilla ja sain ilokseni kurssini kerralla suoritetuksi. Pidin hänen persoonallisesta opetustyylistään. Tentissä sai jopa pitää oppikirjaa mukanaan. Se oli siihen aikaan vallankumouksellisen ihmeellistä. Kirjassaan ”Tieto ja usko, Limes ry:n raamattupiirit, 1969, hän sanoo: " Ihminen ei näe sellaista totuutta, mitä hän ei halua nähdä. Hän voi vihata totuutta pelkästään sen tähden, ettei se ole hänen ennakkokäsityksensä mukainen, niin kuin hän vihaa jokaista, joka osoittaa hänen olevan väärässä." 

Kaarle Kurki-Suonion isän Ensio Kurki-Suonion runo oli aikoinaan minulle tärkeä. Siitä osa:

”Tule alle ristimme yhteisen,
oma ristisi myös ota salainen,
tule itkuunkin, tule pettymään meistä
ja Jumalan teistä.”

sunnuntai 20. elokuuta 2017

+997 Kuvatonta kulttuuria 020712

+997 Kuvatonta kulttuuria

Voiko kuvitellun kuvan kuvata?

Maailmamme on kuvallistettu. Puhuuko kuva todella enemmän kuin tuhat sanaa? Näyttääkö kuva aina totuuden menneisyydestä ja internetin live-lähetys aidon tapahtuman nykyisyydestä? Kuinka tulevaisuus kuvattaisiin? Kuvittelemallako?

Paraskin kuvattu hetki on heti historiaa. Aika ei pysähdy.  Kaikki meistä eivät näe tulevaisuutta. Se ainakin on selkeä tulevaisuuden kuva. Isäni ja appiukkoni. Kerran he ehtivät eläessään tavata. Siitä saatiin sentään valokuva. Nyt nuo kaksi miestä tapaavat toisensa vain lapsenlapsissaan…

Kuvien kumartaminen ei ole itsestään selvää joka tilanteessa, ei vertauskuvallisesti eikä todellisuudessa. Väärä käytös voi joissain tilanteissa viedä hengen, saattaa vankilaan tai siirtää yhteiskunnan ulkopuolelle. Monet joutuvat yhä edelleen miettimään näitä asioita elämässään. Ulkopuolisina meidän on usein mahdotonta ymmärtää näitä tilanteita tai auttaa ratkaisuissa. 

Kuunnella voimme ja keskustella. Rohkaista tekemään oikeita ratkaisuja, mitä ne sitten kulloinkin ovatkin.  Vaikkapa tällaisissa tilanteissa: Kuinka monta kertaa, kuinka syvään ja missä käsiä pitäen kristityn nuoren on syytä kumartaa buddhalaisen munkin edessä vertailevan uskontokasvatuksen tunnilla…

Konkreettisesti meillä väärän kuvan kumartaminen tai oikean kuvan edessä kumartamatta jättäminen ei saata vastuuseen lain edessä. Kuvaannollisesti tilanne ei ole aina niin selkeä. Saako massan mielipiteitä uhmata?

1969.Pori.  Kaksi tulevaa pappaa kahden tulevan mummon kanssa. Papat eivät lapsenlapsiaan koskaan tavanneet.
pPlus%20997%201969%20Pori%20anopit%20ja%

lauantai 19. elokuuta 2017

+996 Outo omanlainen, tunnetuttu, myötämuistoinen 220612

+996 Outo omanlainen, tunnetuttu, myötämuistoinen

Eletyn elämän ehtoota
Tuutulaulua tupakkarullaa
 
Tasan viisikymmentä vuotta. 17.6.1962 – 17.6.2012. Sama paikka. Vivamo. Särkyneen sydämen kirkko. Samat kasvot. Samat muistot – ja muistamattomuus. Sinun tähtesi annettu. Sinun tähtesi vuodatettu. Minunkin. 

Leppoisa ja rauhallinen ilmapiiri. Rehellinen ja avoin. Tuttuus syntyy menneestä, mutta myös siitä, että vieressä ja vastapäätä istuvalla kanssamuistelijalla on elämänkokemusta saman verran kuin itsellä. Ihan erilaiset elämäntarinat. Ihan samanlainen ihmisyys. Paljon ei itse asiassa muistella – vai eikö vain muisteta.  Pikemminkin eletään tätä päivää.  Kerrotaan, mitä kaikkea on tapahtunut, mitä mutkia on matkaan milloinkin tullut. Elämästä on muotoutunut juuri tällainen. Se riittää. Onko päivien arvo kasvamassa iän myötä?  

Jotain jaoimmekin. Siitä menneestä. Kuka olikaan ottanut reippaasti vastaan muuta joukkoa. Kuka olikaan ollut reipas ja rohkea puheenvuorossaan kirkossa. Kuka olikaan nostanut kättä ylös kenen vieressä. Kuka olikaan nukkunut isossa vinttihuoneessa, jota nykyiset paloviranomaiset eivät enää sellaisenaan hyväksyisi. Miten hyviä olivatkaan olleet opettajamme Jussi Kalmanlehto ja Kirsti Tuulonen (Ijäs).

Nuoruuden epävarmuus on ohitettu. Onkohan vanhuuden jääräpäisyys tullut tilalle. Tuo toinenkin on varmaan kokenut elämässään vaikeita juttuja. Siksi omastaan osaa ja uskaltaa jotain kertoa. Rauhassa ja omassa tahdissa. Olemme jo oppineet pitämään oman reviirimme ja paljastamaan vain sen, minkä todella haluamme jakaa.  Joka tapauksessa jo se jokin on nyt paljon ja arvokasta. Viereinen vieras alkaa muuttua tutuksi kuulijaksi. Elämä oli ja on.

Messussa liturgina toimi yksi meistä, minä suostuin saarnaajaksi, maallikkosellaiseksi. Teksti kertoi kutsusta. Tämänkin kerroin:

”Entä jos kutsua ei ole kuulunut tai sitä ei ole huomannut tai siihen ei ole osannut tai halunnut vastata. Siitä eräs kertomus:
Olimme taas kerran lähdössä Thaimaasta Suomeen työkautemme loppuessa. Alakerran naapuri, suomalainen helluntailainen lähetystyöntekijä tuli hyvästelemään meitä. Hän kertoi tarinan vanhasta saarnaajasta, joka oli kutsumassa ihmisiä hengellisiin kokouksiin. Eräs kohdatuista sanoi: ”En minä nyt voi tulla. Jumala ei kutsu minua. Joskus nuorena Jumala minua kutsui, mutta ei enää.” Saarnaaja vastasi hänelle: ”Tule vain sillä vanhalla kutsulla. Tule vain sillä vanhalla kutsulla.”

17.6.2012. Vivamo. Kahdeksan riparilaista ja muutama avec.(Liisa Arajärvi, Juha Väliaho, Jaakko Mäkelä, Kari Meretniemi, Kaiku Mäenpää, Reijo Laakio, Timo Rämä, Anu Väliaho, Maija Mäkelä, Maija Meretniemi, Riitta Mäenpää, Riitta Laakio, Onneli Eranka)
Rippikoulutapaaminen 120612

perjantai 18. elokuuta 2017

+995 Kadonneiden jäljillä 180612

+995 Kadonneiden jäljillä

  • Soi löytävänsä
  • Joitain löysikin
Olen harrastanut salapoliisityötä ja etsinyt ihmisiä kaikista paikoista, joihin mielikuvitukseni on riittänyt ja muistini edes jotenkin yltänyt. Hakukoneet ovat pyörineet sekä tekstiviestit ja sähköpostit sinkoilleet.  Onneksi logiikkani on ollut suhteellisen sumea, ajatteluni  epälooginen ja huumorintajuni sopivan epämääräinen, joten olen voinut ohittaa normaalin käyttäytymisen rajat ja pyytää apua milloin kultakin milloin milläkin verukkeella. 

Useat 60-luvun Lohjan Vivamon rippikoululaiset, monet saman vuosikymmenen porilaiset seurakuntanuoret, 70-luvun Helsingin lähetyskurssilaiset ja monen vuosikymmenen Thaimaan lähettitoverit ovat käyneet yhteystietoineen myös minun myllyni läpi. Toiset ovat sitten jatkaneet. Olen minä vähän hyvä. Tai siis ihan vähän, mutta kuitenkin.

Katsoin jakson sarjasta Kadonneen jäljillä. Tapahtumapaikat olivat tuttuja, osa henkilöistäkin. Olimme yöpyneet Katmandussa saman ystävän samassa kodissa, jossa sarjan pieni tyttö oli aikoinaan asunut. Olimme tavanneet saman apulaistädin, joka nyt näkyi ohjelmassa. Samat maisemat. Samat tunnelmat. Sama parveke.

Osaanko olla katoamatta ystäviltäni? En taida osata. Tavatessaan pitäisi ainakin osata olla läsnä. Edes sitä.

1980. Nepal. Katmandu. Thaimaasta lomalle lennähtäneet tervetulokukkasin varustetut vieraat tutulla parvekkeella.

torstai 17. elokuuta 2017

´+994 Vastaa kun ei kysytä ja kun kysytään 110612

+994 Vastaa kun ei kysytä ja kun kysytään

  • Vastauksia löytyy.
  • Entä sopiva kysymys?
Muuntelin blogeissa roikkunutta ja pyörinyttä yhdentoista kysymyksen meemiä. Vastausintoni johtuu siitä, että nyt minulla olisi paljon valmiita vastauksia. Kysymyksiä vain puuttuu. Niitä siis lähden etsimään:

Karhulan Hovi Kotkassa toissayönä. Saimmekohan peruutuspaikan, kun niin viime tingassa onnistui yöpyminen  hulppeasssa kartanossa sopivaan hintaan? Mikä aamiainen! Aamiaisella kuulimme, että  kartano oli aikoinaan sen rakennuttajan lahja vaimolleen. Mikä romantiikka :) 
1. Kysymys edelliseen vastaukseen. Sirokko:  Jos sanon matkalaukku, mikä muisto nousee ensimmäisenä mieleesi?

Lähetysjuhlilla Haminassa eilen ja toissapäivänä oli tosi mukavaa. On upeaa aina välillä kadota suureen monituhantiseen joukkoon. Istua yhdessä. Kuunnella. Katsoa. Laulaa. Viime vuonna Porin juhlilla tapahtuma alkoi Porin ensimmäisellä flashmobilla. Siellä mekin vilahdimme. 
2. Kysymys edelliseen vastaukseen. Kaanon: Pidätkö massatapahtumista? 

Vanhat ystävät. En usko, että vuosikertalähetystyöntekijät välttämättä paranevat vanhetessaan. Uudet vuosikerrat näyttävät olevan samaa hyvää vanhaa laatua. Joka vuosi tänä samana viikonloppuna Suomessa olevat Suomen Lähetysseuran työssä Thaimaassa työskentelevät/työskennelleet lähetystyöntekijät pyrkivät tapamaan toisiaan Suomen Lähetysseuran lähetysjuhlilla lauantaina n kello 17.00 ”Lapiosalmikahvilassa” riippumatta siitä, missä kaupungissa ne kulloinkin vietetään. Näin on tapahtunut jo vuosikausia. Lapiosalmikahvilaa ei enää ole olemassa, mutta kaikkeahan voi aina totetuttaa soveltuvin osin. Niin tapahtui toissapäivänäkin Hamina Bastionissa. Meitä taisi olla lähes kolmekymmentä. Jihuu. 
3. Kysymys edelliseen vastaukseen. UnaViikonloppusi must-asia?

Nämä valoisat yöt. Lähdimme toissapäivän aamuna ajamaan kohti Haminaa klo 2.30. Se hiljaisuus. Se kauneus. Se valo!
4. Kysymys edelliseen vastaukseen. Tintti: Mikä on parasta kesässä?  

Yritän aina välillä puolustaa kaikenlaisia juttuja, joihin uskon, lähetystyötäkin. Puolustustaito ei kyllä ole kovin heppoinen ja keinot välillä kyseenalaisia :)
5. Kysymys edelliseen vastaukseen. Marja-Leena: Rohkenetko puolustaa kiusattuja ja kirjoittaa ihmisten perusoikeuksista, eläinsuojelusta, rauhantyöstä, terveydenhoidon parantamisesta (varsinkin mielenterveyden hoidosta )? Lasten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä suojella ja puolustaa myös vanhusten oikeutta turvalliseen elämään? Mitä muita tärkeitä asioita haluat tukea omilla teoillasi ja kirjoituksilla?

Yksi Thaimaahan paluumme tapahtui uudenvuodenyönä 1996. En muista, missä maassa kohtasimme tuon vuoden. Lentokoneessa olin innoissani, koska olin illalla juuri ennen lähtöä päässyt ensimmäistä kertaa Esikoisen opiskelijakämpässä nettiin. Jäin kiinni heti ensimmäisellä yrityksellä. Irti en ole enää päässytkään. Tuo silloinen opettajani on hänkin ystäviensä kanssa edelleen etsimässä vastauksiin kysymyksiä ja ratkaisuihin ongelmia.
6. Kysymys edelliseen vastaukseen. Marjatta: Ensimmäinen muistosi internetistä?

EK-ohjelmaa (Olla kuin Ellun kanat)
7. Kysymys edelliseen vastaukseen. SusuPetal: Onko sinulla suunnitelmia kesäksi?

Olen äkkipikainen, mutta onneksi myös pitkävihainen…
8. Kysymys edelliseen vastaukseen. Harakka :  Oletko pitkävihainen, mököttäjä, vai äkkitulistuja?

Lokalahden murre: Mää kattosi su flikkatas.
9. Kysymys edelliseen vastaukseen. Kiirepakolainen: Mikä kieli kuulostaa kauneimmalta?

Joo.
10. Kysymys edelliseen vastaukseen. Uuna. Oletko onnellinen?

Tuli sitä taikka tätä, elämättä älä jätä.
11. Kysymys edelliseen  vastaukseen. Pappilan mummo  Oletko seurallinen toisten kanssa viihtyjä vai nautitko enemmän yksinolosta?

1922 Siikainen. Suvun Mamman Katekismus. Saatu 10-vuotiaana. Sisältää sekä kysymykset että vastaukset...

keskiviikko 16. elokuuta 2017

+994 Vastaa kun ei kysytä ja kun kysytään 110612

+994 Vastaa kun ei kysytä ja kun kysytään

  • Vastauksia löytyy.
  • Entä sopiva kysymys?
Kapinalliseen tapaani muuntelen blogeissa pitkän aikaa roikkunutta ja pyörinyttä yhdentoista kysymyksen meemiä. Vastausintoni johtuu siitä, että nyt minulla olisi paljon valmiita vastauksia. Kysymyksiä vain puuttuu. Niitä siis lähden etsimään:
Karhulan Hovi Kotkassa toissayönä. Saimmekohan peruutuspaikan, kun niin viime tingassa onnistui yöpyminen  hulppeasssa kartanossa sopivaan hintaan? Mikä aamiainen! Aamiaisella kuulimme, että  kartano oli aikoinaan sen rakennuttajan lahja vaimolleen. Mikä romantiikka :) 
1. Kysymys edelliseen vastaukseen. Sirokko:  Jos sanon matkalaukku, mikä muisto nousee ensimmäisenä mieleesi?
Lähetysjuhlilla Haminassa eilen ja toissapäivänä oli tosi mukavaa. On upeaa aina välillä kadota suureen monituhantiseen joukkoon. Istua yhdessä. Kuunnella. Katsoa. Laulaa. Viime vuonna Porin juhlilla tapahtuma alkoi Porin ensimmäisellä flashmobilla. Siellä mekin vilahdimme. 
2. Kysymys edelliseen vastaukseen. Kaanon: Pidätkö massatapahtumista? 
Vanhat ystävät. En usko, että vuosikertalähetystyöntekijät välttämättä paranevat vanhetessaan. Uudet vuosikerrat näyttävät olevan samaa hyvää vanhaa laatua. Joka vuosi tänä samana viikonloppuna Suomessa olevat Suomen Lähetysseuran työssä Thaimaassa työskentelevät/työskennelleet lähetystyöntekijät pyrkivät tapamaan toisiaan Suomen Lähetysseuran lähetysjuhlilla lauantaina n kello 17.00 ”Lapiosalmikahvilassa” riippumatta siitä, missä kaupungissa ne kulloinkin vietetään. Näin on tapahtunut jo vuosikausia. Lapiosalmikahvilaa ei enää ole olemassa, mutta kaikkeahan voi aina totetuttaa soveltuvin osin. Niin tapahtui toissapäivänäkin Hamina Bastionissa. Meitä taisi olla lähes kolmekymmentä. Jihuu. 
3. Kysymys edelliseen vastaukseen. UnaViikonloppusi must-asia?
Nämä valoisat yöt. Lähdimme toissapäivän aamuna ajamaan kohti Haminaa klo 2.30. Se hiljaisuus. Se kauneus. Se valo!
4. Kysymys edelliseen vastaukseen. Tintti: Mikä on parasta kesässä?  
Yritän aina välillä puolustaa kaikenlaisia juttuja, joihin uskon, lähetystyötäkin. Puolustustaito ei kyllä ole kovin heppoinen ja keinot välillä kyseenalaisia :)
5. Kysymys edelliseen vastaukseen. Marja-Leena: Rohkenetko puolustaa kiusattuja ja kirjoittaa ihmisten perusoikeuksista, eläinsuojelusta, rauhantyöstä, terveydenhoidon parantamisesta (varsinkin mielenterveyden hoidosta )? Lasten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä suojella ja puolustaa myös vanhusten oikeutta turvalliseen elämään? Mitä muita tärkeitä asioita haluat tukea omilla teoillasi ja kirjoituksilla?
Yksi Thaimaahan paluumme tapahtui uudenvuodenyönä 1996. En muista, missä maassa kohtasimme tuon vuoden. Lentokoneessa olin innoissani, koska olin illalla juuri ennen lähtöä päässyt ensimmäistä kertaa Esikoisen opiskelijakämpässä nettiin. Jäin kiinni heti ensimmäisellä yrityksellä. Irti en ole enää päässytkään. Tuo silloinen opettajani on hänkin ystäviensä kanssa edelleen etsimässä vastauksiin kysymyksiä ja ratkaisuihin ongelmia.
6. Kysymys edelliseen vastaukseen. Marjatta: Ensimmäinen muistosi internetistä? 
EK-ohjelmaa (Olla kuin Ellun kanat)
7. Kysymys edelliseen vastaukseen. SusuPetal: Onko sinulla suunnitelmia kesäksi?
Olen äkkipikainen, mutta onneksi myös pitkävihainen…
8. Kysymys edelliseen vastaukseen. Harakka :  Oletko pitkävihainen, mököttäjä, vai äkkitulistuja?
Lokalahden murre: Mää kattosi su flikkatas.
9. Kysymys edelliseen vastaukseen. Kiirepakolainen: Mikä kieli kuulostaa kauneimmalta?
Joo.
10. Kysymys edelliseen vastaukseen. Uuna. Oletko onnellinen?
Tuli sitä taikka tätä, elämättä älä jätä.
11. Kysymys edelliseen  vastaukseen. Pappilan mummo  Oletko seurallinen toisten kanssa viihtyjä vai nautitko enemmän yksinolosta?
1922 Siikainen. Suvun Mamman Katekismus. Saatu 10-vuotiaana. Sisältää sekä kysymykset että vastaukset...

tiistai 15. elokuuta 2017

+993 "Tyypillinen aasialainen nainen" 050612

+993 "Tyypillinen aasialainen nainen"

  • Tyyppitarkastettu?
  • Tuomaroitu?
Oletko  valioyksilö? Tavallinen vai tavaton?  Laatuarvosteltu? Muotovalio? Hylätty? Oletko, tyylikäs, elegantti, touhukas tai vilkas? Pihtikinttu? Omenapää? Herasilmä? Valpas? Sopusuhtainen ja siro? Ihastuttava? Aggressiivinen? Oikeanlainen? Tasapainoinen ja sopusuhtainen?

Oletko  naisen prototyyppi?  Siis millainen?

Sally Lim on toiminut Singaporen luterilaisen kirkon lähetysjohtajana. Sally Limin puoliso Terry Kee on Singaporen luterilaisen kirkon piispa. Kun tapasimme hänet Thaimaassa, oli ilo istua ja jutella vanhoista ajoista, yhteisistä vuosista Thaimaassa, jossa kaikki olimme Thaimaan evankelisluterilaisen kirkon työssä. 


”Olen tyypillinen aasialainen nainen; olen aina ollut tyytyväinen voidessani palvella mieheni rinnalla. Mieheni on hyvä pastori ja johtaja, joka on paljon esillä, kun minä puolestani työskentelen parhaiten taustalla. Nuorena päämääräni oli palvella uskollisesti Jumalaa ja kirkkoa ja olin valmis luopumaan sihteerin työstäni, kunhan Jumala siunaisi meitä lapsilla. Mutta emme koskaan saaneet lapsia ”

”Lähdin epävarmalla mielellä, sillä en tiennyt, mitä annettavaa minulla olisi maassa, jonka kieli, kulttuuri ja ihmiset olivat minulle vieraita. Epävarmuuteni sai minut kuitenkin työskentelemään kovemmin ja luottamaan lujemmin Jumalaan. Minua auttoi myös, kun näin, miten intohimoisesti mieheni omistautui lähetystyölle ja paikallisille ihmisille.”
”En myöskään voinut enää tehdä työtä vain taka-alalla, vaan jouduin nousemaan esiin monissa eri tilanteissa. Opin tekemään työtä ihmisten kanssa, jotka edustivat eri rotuja, kulttuureja ja kansallisuuksia ja sain rohkeutta palvella Jumalaa omana itsenäni, enkä vain mieheni työtoverina.”

Näin se sanotaan aasialaisittain. Entä suomalaisittain?

1996.Thaimaa. Synttärikahvivieraina Alfhild Steinsbø Hauglid ja Sally Lim

maanantai 14. elokuuta 2017

+992 Monenlaisia hääpäiviä 310512

+992 Monenlaisia hääpäiviä

  • Kaikki vuodet
  • Joka vuosi
Ei kahta samanlaista. Tällaista. Täydellisen vajavaista. Rakkautta kuitenkin…

“Lue kukunnat – ne ovat elämäsi kultaiset vuodet!” Vaikenin ja laskin: yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi… Ah, jo minulta pienoiselta luvut loppuivat ja yhä kukkui kultainen käkeni. “Kukkuu, kukkuu, kukkuu, kukkuu” käkeni kanssa kilvan metsään huhuin. “Kukkuu, kukkuu, kukkuu, kukkuu” maa, metsä, ilma kaikkialta vastaan kaikui. (Linnankosken kootut)

Kuulutukset oli otettu ja häät olivat tulossa. Sitten tuli kutsu. Se kutsu, jota odotettiin, mutta ei toivottu. Armoa annettiin hetken verran. Lähtökutsun saanut mies sai jäädä vielä päiväksi kotiin mennäkseen morsiamensa kanssa pikavihille liikekannallepanon päivänä 18.6.1941. Sitten piti lähteä. Miltei saman tien.

Anoppi ja appi juurivihittynä parina:

sunnuntai 13. elokuuta 2017

+991 "Mikä erottaa tavaran roskasta?" 290512

+991 "Mikä erottaa tavaran roskasta?"

  • Uutta ja vanhaa
  • Lainattua ja sinistä
  • Taivaansinistä ja tavoittamatonta
Kirjalliset lainaukset ovat laillista tai laitonta lainatavaraa. Palautusoikeutta ei ole enää sen jälkeen, kun ne on julkistettu. Silloin ne elävät jo omaa elämäänsä eikä niitä enää saa kiinni. Puff.

Löysin tämän otsikon blogimaailmasta.  Nyt on taas kerran aika miettiä tavaran ja roskan eroa. Tavaraa on. Kasoja on. Mistä erottaisi roskat tavaroista… 

Toisaalta, jos olisin onnistunut löytämään tämä kouluaineeni aikaisemmin siivousinnossani, en olisi voinut kirjoittaa sitä tähän:

III luokka: Äitienpäivä. Eilen oli äitienpäivä. Aamulla herätimme äidin laululla. Lahjaksi äiti sai keittiötuolin. Isä oli ostanut ruusun. Äiti sai vielä toisenkin kukan. Kaktus oli ruvennut kukkimaan. Sillä oli kauniit, tulipunaiset kukat.
Yhdeltä alkoivat Äitienpäiväjuhlat Cygnaeuksenkoulussa. Luulin, että siellä oli radio, mutta siellä ei ollutkaan. Minun piti palata kotiin, että olisin voinut kuunnella radiota. Kuuntelin Porin lähetyksestä toivonliittolaisten ohjelman. Esiinnyin itse siinä. Esitin pianonsoittoa. Oli jännittävää kuunnella sitä. Lähdin vielä juhliin. Sielläkin minun piti soittaa, mutta piano olikin lukon takana. Silloin esitin äidin kanssa duettoa.

Ja siivous jatkuu..

lauantai 12. elokuuta 2017

+990 Etsintäkuulutus:Vivamo kesäkuu1962 rippikoulu 230512

+990 Etsintäkuulutus: Vivamo kesäkuu 1962 rippikoulu

  • Kolme Kovaa Koota
  • Jussi Koo, Kikka ja Kati
Nuorena ei voinut kuvitella, että vanhana olisi näin mukavaa. Tai että edes olisi hengissä. Tai ainakaan että vielä olisi ajatustoimintaa. Tai ytyä.

Sittenpä näkevät, nämä nykyiset nuoret. Ihan erilaisessa maailmassa. Siihen on suostuttava. Varminta varmaan vielä silloinkin on  se muutos. Ulkonainen sellainen. Sisältä ovat silloinkin samaa silkkoa. Mihin se  siitä muuuttuisi. Eri sanoin ja käsittein kylläkin. Kai.

Pikaisesti ja sen suuremmin valmistelematta syntyi  ajatus koota kokoon kesäkuussa 2012 50 vuotta sitten leirinsä käynyttä rippisleiriporukkaa. Kaikki tulimme Vivamoon eri puolelta Suomea ja sinne jonnekin me taas katosimme. Tai moni myöhemmin muuallekin. Kauaskin. Se lähinnä Vivamoa asuva järjesti meille paikan jutelle ja muistella. Ja syödä ja juoda kahvia. Ja käydä Särkyneen sydämen kirkossa, rippikirkossamme.

5.6.1962.”Leirin alku: Täällä fiksu pappi, paikka + kaverit. Yötervehdys: Ensin tyttöleirin johtaja menee koko joukon eteen ja sanoo: ”Hyvää yötä pojat.”  Pojat: ”Hyvää yötä tyttö:” Sitten Kalmanlehto: ”Hyvää yötä tytöt.” Tytöt: ”Hyvää yötä Suuri Johtaja.”

Me  muinaismuistot, jotka kävimme Vivamossa rippiksen kesäkuussa 1962, tunnistimme nimet Juhani Kalmanlehto, Kirsti Tuulonen (nykyinen Ijäs) ja Kati Lankinen (nykyinen Rolig). Meillä oli mahdollisuus palata Vivamoon viidenkymmenen vuoden jälkeen. Silloin aikanaan olin Ikävalko, Muistipuolella vähän meillä varmaan jo viirasi, mutta kuitenkin. Meitä oli aikoinaan muuten yhteensä 120. Huh.

Me, pomot ja isoiset 17.6.1962:

perjantai 11. elokuuta 2017

+989 Mikä suomalaisia ärsyttää? 220512

+989 Mikä suomalaisia ärsyttää?

Hymyllä ei täällä selvitä

Pitääkö aina osata käyttää oikeita termejä ja oikeita ilmauksia?  Onko parempi olla sanomatta mitään kuin käyttää vääriä sanoja? Jos uudessa tilanteessa en osaa käyttäytyä oikein, ansaitsenko näpäytyksen.

Onko parempi olla puhumatta pyörien päällä rullaavalle kuin käyttää väärää sanaa hänen kulkuneuvostaan? Onko viisaampi välttää keskusteluja ihmisen kanssa, jonka seksuaalisuudesta ei osaa käyttää oikeaa termiä? Onko parempi paeta surevaa, ettei vahingossa ota osaa väärällä tavalla? Onko helpompi kiertää eri tavalla uskovia, kun terminologia on hukassa? Onko paikkakunnalle muuttaneen syytä olla ottamatta kontaktia, kun hän ei tiedä paikkakunnan tapoja ja perinteitä?

Juttelu  maailmanmatkaajaystävän kanssa on aina yhtä mukavaa ja rentouttavaa. Keskustelumme kääntyi kerran taas siihen, miten voisimme auttaa Suomeen muuttaneita parhaiten sopeutumaan maahamme. Kerroin mainioista kulttuuritulkeista, jotka katsottuaan terävin ulkopuolisin silmin suomalaista käyttäytymistä osasivat hyvin varoitella uusia tulijoita. Ystäväni ymmärsi: Uusille tulijoille olisi pystyttävä kertomaan siitä, mikä kaikki suomalaisia ärsyttää… Ymmärsin minäkin. Näin se on oikeasti. Valitettavasti.

Monessa maassa työskennellyt ystäväni osasi antaa monta hyvää esimerkkiä siitä, mistä itsekin olen usein kirjoitellut. Jos haluaa pystyä kommunikoimaan oikealla tavalla oikeassa maassa, suomalaisenkin on opittava joustamaan. On tiedettävä tervehtimistavat, hymyt, katseen suunnat, oikea pukeutuminen oikeaan aikaan ja monet muut asiat, jotka väärin tehtyinä saattavat ärsyttää vuorostaan muiden maiden ihmisiä. Onko suomalaisten vaikeampaa uskoa, että meidänkin käytöksessämme on varottavaa…

Useimmissa maissa on kohteliasta seistä rivissä valokuvissa erilaisissa tilanteissa erilaisten ihmisten kanssa:

1993. Thailand Bangkok. Luterilaisen lähetyksen maallikkokoulutuskurssilta valmistuneet opettajakunnan kanssa.

torstai 10. elokuuta 2017

+988 Totuuksia tuleville sukupolville 190512

+988 Totuuksia tuleville sukupolville

Hetken häpeä?

Jostain syystä nuoremmat polvet nauravat vanhemmille. Elämän laki. Sukupolvesta toiseen. Ilman poikkeusta. Kai.

Sankarilta on tallennettuna seuraavia viisauksia. Tiedoksi seuraavalle polvelle…

3v: Kuules patteri, olekkos sää kiltti – joo niin mää tiesinki… Kuules patteri, olekkos sää poika…

3v 3 kk: On meilläkin possuja, muttei niillä ole suuta. Ne syö hännästä. Niille ei oo tehty suuta eikä tehdäkään. On meilläkin lehmiä, ne on meillä takkahuoneessa vieraitten puolella…

3 v 6kk: Meidän talo räjähti ja me muutettiin baariin asumaan…

4 v: Me muutetaan siskon kanssa Raisioon, kai sää mulle jotain tavaroita mukaan annat…

4v: Emmää papiksi, kun tarttee aina niitä saarnoja…

1980. Nepal. Pokhara. Himalaja ja Sankari seikkailulla:

keskiviikko 9. elokuuta 2017

+987 Uusiolauseita 150512

+987 Uusiolauseita

  • Jätteestä priimaa
  • Romusta antiikkia
Turhauttavaa on huomata, miten vaikea on päästää irti vanhoista paperikasoista. Auttaisiko niistä löytyvien lauseiden uusiokäyttö?  Kaikkia näitä olen joskus käyttänyt jossain puheessa tai luennossa:

”Ymmärrämmekö toisiamme? Hyväksymmekö toisemme? Kunnioitammeko toisiamme?”

”Katso sydäntä, älä kasvoja.”

”Voiko opettaja kertoa kaiken, minkä tietää, ja silti säilyttää oppilaidensa kunnioituksen?”

”Viisitoista vuotta kolmen kielen loukussa, usein kielipuolena, mutta kuitenkin selviten.”

”Saako tässä kulttuurissa kysyä kaikkea kaikilta? Saako nainen puhutella miestä? Istuvatko naiset ja miehet samassa osassa bussia? Kuka antaa paikan kenelle? Saako istua joka paikkaan? Milloin pitää tinkiä?”

”Saako palvelua ilman korruptiota? Loukkaanko käytökselläni niin, että asiani viivästyy vai osaanko käyttäytyä niin, että asiaani kiirehditään? Saanko hymyillä vai pitääkö minun hymyillä? Pitääkö minun jutella vai enkö saa jutella? Missä saan istua odottaessani vuoroani?”

1990 Bangkok. Kuva parvekkeeltamme uuden teakpuisen naapuritalomme avajaisista.

tiistai 8. elokuuta 2017

+986 Tositieto ja arkitieto 120512

+986 Tositieto ja arkitieto

Sano se symbolein

Fysiikassa käytetään kirjaimia, numeroita ja muita matemaattisia merkkejä. Ne toimivat symboleina ja niiden avulla kerrotaan, missä miten ja milloin mitä tapahtuu.  Merkkien avulla on helppo keskustella, kun sovitaan yhteisistä peli- ja merkkisäännöistä. Puheessa ja kirjoituksissa voidaan käyttää samaa menetelmää.  Asioista ei kerrota suoraan vaan vertauksin. Niiden avulla on kuitenkin vaikeampaa tai ehkä jopa mahdotonta päästä sopimukseen yhteisestä ymmärryksestä. Arkielämän symbolit ovat parhaimmillaankin vain likiarvoja. 

Kotimaa24 blogeissa pääsin kertomaan jotain näistä jutuista antaessani esimerkin voiman ja vastavoiman laista. Tässä jotain kommenttejani: 

”Se on vähän sama kuin aikoinaan selitin lapsillemme voiman ja vastavoiman lakia. Sanoin, että seinää ei kannata lyödä omalla päällään, kun se suuttuu siitä ja lyö takaisin, niin että päähän sattuu...”

”Juttelin juuri sen kanssa, joka oli pienenä ajanut pyörällään päin seinää ja joka kuulemma vieläkin muistaa voiman ja vastavoiman lain tästä esimerkistä, jonka perusteella hän edelleen ymmärtää sekä käytännössä että kuvaannollisesti sen, että lyöjä yleensä saa itsekin turpiinsa, tavalla tai toisella. 

Se, että jokin tieto yritetään ja/tai osataan sanoa arkikielellä, ei tarkoita sitä, että sanoja ei tietäisi siitä asiasta "tositietoa". Olen opettanut fysiikkaa koulussakin, joten osaan tuon saman kertoa fysiikan symbolein ja laskelmin. Pelkään pahoin, että harva noista entisistä oppilaistani muinaisilta ajoilta enää osaa noita laskelmia tai muistaa enää mitään Newtoneista... 

Tämän laajennan näihin uskon asioihinkin. Arvostan tietoa ja osaamista. Tiedän läheltä, mitä on nysvätä tenttien ja väikkärien kanssa. Näillä vuosilla arvostan silti ainakin yhtä paljon niitä, jotka osaavat ja haluavat kertoa "tositiedon" mahdollisimman tarkasti arkikielellä niin, että se ymmärretään ja muistetaan. Lähetystyö on osaksi sitä, että juuri tuota harjoitellaan sekä käytännön töissä että teologiassa. Se vaatii ennen muuta toisen kuuntelemista ja kuulemista, vastauksia silloin kun kysytään. Kun asiat ovat monimutkaisia, niiden tarkka yksinkertaistaminen on vieläkin monimutkaisempaa. Rehellisyyttä ja omien kykyjen rajallisuuden ymmärtämistä siinä tarvitaan. 

Viime vuosina olen oppinut paljon kontekstualisoinnista. Oma häkellyttävä löytöni on ollut se, että tällä sanomalla on ollut käyttöä ja merkitystä niin monenlaisten ihmisten elämässä monessa tilanteessa, joista minä en ymmärrä mitään.” 

Rakkaudessakin taitaa toimia voiman ja vastavoiman laki. Mamman valokuvista löytyi tällainenkin:

maanantai 7. elokuuta 2017

+985 Mummoja monessa polvessa 070512

+985 Mummoja monessa polvessa

Mummot säilövät muistoja

Lastemme Mamman muistolaatikot säilyivät koskemattomina lähes pari vuosikymmentä Mamman kuoleman jälkeen. Mamman säilömistä muistoista löytyi kosolti omaakin historiaa niiltä vuosilta, jolloin olimme olleet maailmalla. Mammalla kuvat olivat säilyneet. Niitä oli katsottu. Toinen Mamman viimeisistä kirjeistä oli lähtenyt meille Thaimaahan. Siihen mennessä olimme jo matkustaneet Suomen ja Thaimaan väliä viisitoista vuotta.

Mummojen ja lastenlasten side ei helposti katkea. Kuopuksen sanelema kortti Thaimaasta Mammalle:

”MEILLÄ ON SEMMOINEN UUSI MIKKI-HIIRI-OHJELMA.
KOULUSSA KÄYN KOULUBUSSILLA JOKA PÄIVÄ.
OLEN SAANUT PIENEN PEHMEÄN VASIKAN SYNTYMÄPÄIVÄLAHJAKSI.
SINÄ MAMMA OLET MINUN KAVERINI.
MINULLA ON HASSU TELKKARITEROITIN.”
 
Merikarvia. Mamma ja Kuopus vihtatalkoisssa. Ja aurinko paistoi. Monellakin tavalla:

sunnuntai 6. elokuuta 2017

+984 Maahanmuuttaneet keskellämme 040512

+984 Maahanmuuttaneet keskellämme

Matkalta on päästävä
Joskus perillekin
 
Maahanmuuttaja ei ole koko ajan muuttamassa. Hänen on lupa tulla joskus maahanmuuttaneeksikin. Milloin annamme toiselle luvan tulla suomalaiseksi?

Heräsin miettimään tätä asiaa muutama vuosi sitten, kun hyvä ystävämme kysyi: ”Enkö jo voisi olla suomalainen? Pitääkö aina mainita, että olen muualta kotoisin?” Totesin silloin, että innossani näyttää tasa-arvoisuuttani ja antirasistisuuttani oli sittenkin ripaus omahyväisyyttä: Minä se sentään olen niin hyvä, että kunnioitan kaikkia samalla tavalla… Toisin kuin nuo toiset tuolla…

Osa meistä edes jonkinlaisen kielitaidon omaavista thainkieltä opiskelleista on saanut tulla kokoon kerran pari vuodessa Kirkon maahanmuuttajatyön kutsusta. 

Löyhä verkosto. Kokemusten vaihtoa. Ajankohtaisia kohdattuja tilanteita salassapitovelvollisuus huomioon ottaen. Osa ennestään tuttuja ihmisiä, joita ei muuten enää tapaa.  Vertaistukea samankaltaisia tilanteita kohdanneille. Osa asioimistulkkeja, osa vapaaehtoisia, osa seurakunnan tai lähetysjärjestön työntekijöitä, osa eläkeläisiä… Kaikki puolestapuhujia.

Palavereissa on käsitelty esim seuraavisa asioita: Monikulttuurinen perheneuvonta. Mielenterveysongelmat. Nuorina Suomeen muuttaneet. Selkokieli. Rooli tulkkina ja ystävänä. Salassapitovelvollisuuden korostaminen. Kokemuksia suomalaisista viranomaisista. Avioerot ja oleskelulupa. Yhteistyö seurakuntien, viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa.

Entä jos kansalaisvelvollisuuteemme kuuluisi korrekti käytös myös maahanmuuttaneita kohtaan?

Thaimaa. 1980? Kolme maahanmuuttanutta krokotiilifarmilla:

lauantai 5. elokuuta 2017

+983 Mikä maa vappuna vaapukka? 300412

+983 Mikä maa vappuna vaapukka?

Mansikkamaalaisten
Vaapukkainen vappu
 
Olen ollut vapunaattoina mukana milloin missäkin, aina silloin tällöin myös suorittamassa erilaista ohjelmaa. Kerran vedin ryhmätehtävän eräissä simaseuroissa:

Jaoin läsnäolijoille vanhoja lähetyskalentereja, joissa jokaisena kuukautena esiteltiin jokin maa. Sivulla oli kuvia kyseisen maan ihmisistä ja joitain tietoja tuosta maasta. 

Jokaiselle annettiin tehtäväksi valita sellainen maa, joka jostain syystä kiinnosti. Lähdimme yhdessä miettimään, millainen olisi kotimme tuossa maassa, mitä siellä tekisimme, mitä söisimme, miten pukeutuisimme ja missä viettäisimme vapaa-aikamme. Millaisia ystäviä siellä saisimme? Olisimmeko esimiehiä vai alaisia? Olisiko meidän vaikea työskennellä sen maan ihmisten kanssa ja olisiko heidän vaikeaa tehdä työtä meidän kanssamme? Miten pitäisimme yhteyttä Suomeen? Kenen kanssa?

Jatkoimme työskentelyä. Samaan maahan mieltyneet siirtyivät samaan ryhmään, jossa ensin kerrottiin toinen toiselle, miksi tuo maa oli kiinnostanut. Toinen tehtävä olikin haasteellisempi. Millaista vapunaatto-ohjelmaa viettäisimme paikallisten ystäviemme kanssa tuossa maassa?

Ryhmätyöt ovat hauskoja, jos niitä ei ota liian vakavasti. Toisaalta, niiden avulla huomaamme, millaisia aukkoja meillä on tiedoissamme. 

Teetin vastaavan tehtävän joskus nuorten kanssa. Jäimme miettimään, mitä ihmettä missäkin maassa syötiin retkellä tai miten piti pukeutua eri tilanteissa? Mitä piti ottaa huomioon, jos joukossa oli erilaista uskontoa tunnustavia? Millaisia leikkejä oli mahdollista leikkiä yhdessä? Pitikö vanhemmat ihmiset ottaa huomioon jotenkin eri tavalla… Ei ollut vaikea tuon tehtävän jälkeen ymmärtää, miten uuteen maahan muuttajan piti etukäteen hankkia perustietoja tuosta maasta voidakseen alusta alkaen käyttäytyä oikein. Lähetystyöntekijän ennakkokoulutuskin tuli siinä sivussa selvitetyksi :)

Päivän kuvana voidaan kurkistaa, kuinka mukavaa oli helmikuussa  2012 Thaimaassa.(Kuva Anja Markkanen)
Anjankuvat%20Jaska%20ja%20kananmunapieni

perjantai 4. elokuuta 2017

+982 Peilikuva 230412

+982 Peilikuva

Kuka katsoo takaisin?

Katsoin aamulla itseäni peilistä. Sama vanha naama.  Joka aamu sama juttu.  Aina vain rähjäisempänä.  Jäin miettimään esivanhempiani. Tuskin heillä oli aikaa itseään peilistä tuijotella. Ei tainnut olla tarvettakaan. Kuvan laatukaan ei välttämättä ollut kummoinen.

Ihmiset toinen toisensa peilinä?  Kuinka paljon itsetuntomme riippuukaan siitä, millaista kuvaa läheiset meistä näyttävät.  Kuinka vaikeaa onkaan uskoa itseensä, jos toiset eivät meihin usko. Toisaalta, aina ei tarvitse mukautua sen mukaan, mitä toiset odottavat. Kaikkiin peileihin ei tarvitse uskoa.

Kesäkuu 1987. Päiväkirjamerkintöjä toisen Suomeen paluumme ajalta, sillä kertaa kolmen poissaolovuoden jälkeen:

-  Uskonko todella, että toiset ihmiset haluavat tietää, mitä minä ajattelen?
-  On nautinto kuulla suomalaista ajattelua suomalaisin kielikuvin suomalaisille tärkeistä asioista.
-  On vaikea olla, sillä koko ajan alitajunta vyöryttää esiin sekavia ajatuksia, valmiita lauseita toiselle sanottavaksi, kelle tahansa kulloinkin.
-  Aivan selvästi sisällä on tungosta ja aina silloin tällöin häirikkö heitetään akkunasta pihalle. Kirjoittamisen tarve, esiintymisen tarve, yksinäisyyden tarve, pako, liittymisen tarve, erkaantumisen tarve…
-  Kaikki on jo sanottu. Moneenkin kertaan. Miksi sanoa se uudestaan? Kukaan ei kuitenkaan kuuntele. Onko ketään edes olemassa?

Kesäkuu 1987. Thaimaan työtoverit valmistivat meille lähtölahjaksi muistojen kirjan. Tässä osa kirjan viisauksista:

torstai 3. elokuuta 2017

+981 Kiitollisuuden kommervenkit 180412

+981 Kiitollisuuden kommervenkit

Kohtuullinen kiitos?
Kohtuuton kiittämättömyys
 
Kiitollisuudestakin osaan tehdä ongelman. Mistäpä minä en? Alan ymmärtää laulajaa, joka haluaa kätkeä onnen, kun sen löytää. Mietin ihan tosissani, onko oikein olla onnellinen, kun kaikki eivät voi olla. Voiko kiittää siitä, mitä kaikki eivät voi saada? Toisaalta, onko oikein olla kiittämätönkään?
Harjoittelen taas kerran kiittämään. Aloitan vaikka tästä:

Paten rengas palveli hyvin tänään.  Nyt uudet renkaat pääsevät vuorostaan lepäämään rengashotelliin. Renkaiden painon lisääntyessä on ollut yhä raskaampaa kantaa niitä kellariin. Nyt ei tarvitse.

Muistamaton mummo onnitteli nuorta naista, joka on muuttunut Mummon mussukasta Mummon murkuksi. Toivottavasti hänen pinnansa kestää edelleen meitä vanhempaa väkeä.

Läheinen jaksoi taistella urhoollisesti ja voitokkaasti viranomaissuossa. Siitä hän saa olla ylpeä.

Kiitollinen kannattaa olla myös Pääsiäiskissa Rontista:

keskiviikko 2. elokuuta 2017

+980 Ristiriitainen uteliaisuus 160412

+980 Ristiriitainen uteliaisuus

Tirkistystä maailman luukuista

Seurasin alussa netistä vain hyvin harvoja juttuja suorana lähetyksenä. Muistan kerran  juuttuneeni presidenttimme virkaanastumisjuhlallisuuksiin ja sitä ennen kai Chilen kaivoksiin. Vähän enemmän ja kauemmin olin katsonut ohjelmia jälkikäteen.  Opin aikoinani sentään nauhoittamaan televisiosta videonauhuriin. Siinäkin kynnys oli alussa suuri. Nyt digiboksin salat ovat jo suurin piirtein hallussa.  
Aina siis laahaan jäljessä. Aina yhä jäljempänä… Se tuntuu välillä hassulta, koska sentään joskus olin opeillani jo lähes ikäpolveni tietotaitohuipun tuntumassa, kiitos täällä  kotikodissa vielä asuneiden  ja täällä  vierailleiden jälkikasvuyksilöiden. Heidän avullaan pysyn sentään vieläkin pinnalla. Jotta siis kiitos heille, keille kiitos kuuluu… Heh.

Katsoin netistä myös kuuluisaa norjalaista oikeudenkäyntiä. Thaimaassa ollessamme meillä oli koko ajan norjalaisia työtovereita.  Päiväkirjamerkintöjä muutamasta ensimmäisestä päivästä saavuttuamme Thaimaahan ensimmäistä kertaa:

”29.8.1979. Uuden lain mukaan valtatiellä on pakettiautoille ja muulle raskaalle liikenteelle määrätty oma kaistansa. Nils Peder joutui poliisiasemalle yritettyään ajaa väärää kaistaa yrittäessään tulla meitä vastaan lentokentälle.  Jouduimme tulemaan taksilla. Menimme harhaan. Väärälle Soi 5:lle tultiin ja kuski väitti väen vängällä paikkaa oikeaksi. Taksikuski osti jonossa odottaessaan ohi ajavalta polkupyöräruokakauppiaalta syömistä.”
”31.8.1979 Nils Peder kertoi sakotussysteemistä autolla -ajossa. Jos tekee rikkeen, joutuu poliisiasemalle, siellä tehdään kuulustelupöytäkirja, annetaan 7 päivän väliaikainen ajokortti ja otetaan vanha kortti pois. Viikon kuluttua voidaan sitten hakea kortti pois ja maksaa asiaankuuluvat sakot.
Torakkamyrkkysuihke tuntuu olevan hyvää. Verhoissa oli torakka tullessamme kotiin illalla ja Mies suihkutti sen pois ja sai kuolemaan. Toinen torakka. Eilen illalla vein roskia ja jokin ötökkä hyppäsi roskiksesta. Liekö ollut rotta.”

Silloin ennen. Bangkok. Lutheran Mission in Thailand, General Assembly, suomalaiset ja norjalaiset:

tiistai 1. elokuuta 2017

+979 Murphyn lakeja thaimaalaisittain 130412

+979 Murphyn lakeja thaimaalaisittain

  • Ehdollista onnistumista
  • Toisten ehdoin
Kuinka sitä haluaisikaan olla aina fiksu. Kuinka sitä haluaisikaan aina  pystyä kaikkeen. Mutkun ei. Ainaskaan aina. Tai oikeastaan aika harvoin, totta puhuen.

Kouluvierailut olivat mukavaa vaihtelua - sinänsä. Kerrankin seiskaa, kasia, ysiä ja lukiota, kutakin vuorostaan. Lukion tunnille oli koottu kolmea eri porukkaa eri tunneilta. Etukäteen en tiennyt miltä kaikilta. Jokaiselle jotain tai kenellekään ei mitään. Sitä kun ei tiedä… Vieraita uskontoja, kirkkohistoriaa, etiikkaa, kulttuuria, kuvaamataitoa…

Kuvien välissä näytin sananlaskuja, murphyläisiä ja thaimaalaisia pareittain:

Jos jokin voi mennä pieleen, se menee.
Koskaan ei ole liian myöhäistä korjata virheitään.
 
Elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, mutta se on elettävä eteenpäin.
Eilinen on tämän päivän opettaja.
 
Mikään ei ole niin helppoa kuin miltä se näyttää.
Jos menet kylään, jossa kaikki iskevät silmää, sinun on opittava iskemään silmää samalla tavalla.
 
Et pysty nitistämään puhumalla ihmistä, joka tietää, mistä puhuu.
Tyhmäkin ihminen osaa liioitella viisaasti.
 
Skannnasin kouluvierailua varten kuvan buddhalaisesta munkkiystävästämme Mahapratumista. Tutustuin häneen viedessämme suomalaisia vieraita tutustumaan erääseen keskeiseen buddhalaiseen temppeliin. Siellä monet munkeista halusivat harjoitella englanninkieltään. Munkki Mahapratum  vieraili sitten meillä kotona muutaman kerran.  

Kerran Mies ja miespuolinen lähettiystävämme Nepalista kävivät vierailulla munkki Mahapratumin ”kutissa”. Harvinainen etuoikeus.