Koulun alku - alakoulu
Itsetunnon alku vai loppu?
Ajelin tänään autolla Turusta kotiin. Tapani mukaan
surffailin matkan aikana eri radiokanavilla. Kun yksi ohjelma ei
miellyttänyt juuri sillä hetkellä, vaihdoin seuraavaan ja sitten taas
eteenpäin. Alkuviikosta ajelin Helsingissä. Siellä radiokanavien
tarjonta oli vieläkin suurempi.
Mitään radiokanavaa en ole laittanut autoradiossa
muistiin, vaan seikkailen yleensä läpi koko skaalan sen mukaan kuin
radiokanavia löytyy. Piristävää. Suosittelen. Tällä systeemillä jaksoin
työaikana aikaiset lähdöt ja myöhäiset kotiinpaluut. Vaihtelu virkisti.
Kuuntelin uuden ulkoministerin haastattelun. "Mä ja
mun" taitavat tulla yhä enemmän viralliseen poliittiseenkin
kielenkäyttöön. Mikäpä siinä. Toivon, että muutkin
murrealueet olisivat samalla tavalla esillä ilman venkoiluja. Porilainen
glottaaliklusiilin puutekaan ei saisi haitata. (Heh, googlaamalla
löytyy.)
Itse asiassa yksi seikka Alexander Stubbin
puheenvuorossa tuntui minusta erityisen hyvältä. Hän kertoi
onnitteluviesteistä, joita hän oli saanut. Yksi niistä oli kortti hänen
ensimmäiseltä opettajaltaan alakoulussa. Stubb lähetti hänelle terveiset
takaisin tuossa haastattelussaan.
1930-luku. Heinjoki. Heinjoen
kirkonkylän opettajakunta.(Vilho Ikävalko, Meeri Ikävalko os Lankinen.
Siviä Hyytiäinen, Martta Kokko) En tiedä, olivatko vanhempani tuossa
vaiheessa jo naimisissa. Huvittavaa on se, että myöhemmin tutustuin
molempien muiden naisopettajien sisarusten jälkeläisiin tietämättä
pitkään, että meillä oli tällainen historiallinen yhteys. Rapsuttakaa
muutkin ystävienne pintaa. Ette tiedä, mitä sieltä löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti