Ajattelen.
Ihanaa.
Olen vihdoinkin keksinyt sen, mikä pitää minut käynnissä: Olen innostuvainen.
Huomaan, että lähipiirissäni ja ympäristössäni on ylen määrin muitakin innostuvaisia. Me monet siis innostumme mitä ihmeellisimmistä asioista. Kaikki eivät innostu niistä samoista asioista, eivät ainakaan niin paljon ja niin usein kuin me innostuvaiset.
Kun googlasin innostuvaisuutta, minulle tarjottiin innostuneisuutta. Ei se minusta ole ollenkaan sama asia, en ainakaan minä koe olevani niinkään innostunut vaan pikemminkin innostuva. Turhankin paljon innostuva. Turhan monesta asiasta innostuva. Ihan hassuista asioita innostuva. Ei aina salonkikelpoisesti salonkikelpoisista jutuista innostunut.
Vanhetessa on pakko tajuta, että ihan kaikkeen siihen ei enää ehdi eikä kykene, mitä voisi elämässä kokeilla. On pakko valita. Onneksi saa edelleen uskoa tekevänsä vaikka mitä. Kunhan ei ota itseään enää liian vakavasti…
Taitaa olla niin, että monet blogituttunikin ovat innostuvaisia. Jotkut onnelliset ovat sen lisäksi sitkeitä ja innostuneitakin, mutta eihän kaikkien tarvitse olla samanlaisia, eihän?
Voi olla, että tähän kirjoitukseen pontena oli Turun Sanomien juttu pyöräilytutkimuksesta: ”Silmät kiinni ja polje”. Siihen osallistuin minäkin vahtimalla lastenlasten kanssa erään tutkimukseen osallistuneen henkilön koiraa kokeen aikana. Sekin oli hauskaa.
1979. Pyöräilytutkimusta Porin puistossa ennen Thaimaahan lähtöä.
Ihanaa.
Olen vihdoinkin keksinyt sen, mikä pitää minut käynnissä: Olen innostuvainen.
Huomaan, että lähipiirissäni ja ympäristössäni on ylen määrin muitakin innostuvaisia. Me monet siis innostumme mitä ihmeellisimmistä asioista. Kaikki eivät innostu niistä samoista asioista, eivät ainakaan niin paljon ja niin usein kuin me innostuvaiset.
Kun googlasin innostuvaisuutta, minulle tarjottiin innostuneisuutta. Ei se minusta ole ollenkaan sama asia, en ainakaan minä koe olevani niinkään innostunut vaan pikemminkin innostuva. Turhankin paljon innostuva. Turhan monesta asiasta innostuva. Ihan hassuista asioita innostuva. Ei aina salonkikelpoisesti salonkikelpoisista jutuista innostunut.
Vanhetessa on pakko tajuta, että ihan kaikkeen siihen ei enää ehdi eikä kykene, mitä voisi elämässä kokeilla. On pakko valita. Onneksi saa edelleen uskoa tekevänsä vaikka mitä. Kunhan ei ota itseään enää liian vakavasti…
Taitaa olla niin, että monet blogituttunikin ovat innostuvaisia. Jotkut onnelliset ovat sen lisäksi sitkeitä ja innostuneitakin, mutta eihän kaikkien tarvitse olla samanlaisia, eihän?
Voi olla, että tähän kirjoitukseen pontena oli Turun Sanomien juttu pyöräilytutkimuksesta: ”Silmät kiinni ja polje”. Siihen osallistuin minäkin vahtimalla lastenlasten kanssa erään tutkimukseen osallistuneen henkilön koiraa kokeen aikana. Sekin oli hauskaa.
1979. Pyöräilytutkimusta Porin puistossa ennen Thaimaahan lähtöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti