Porin kasvot
Kenen kasvot?
Kenen kasvot?
Eilen illalla katsoin Toinen Suomi- projektissa valmistuneen dokumenttiohjelman Isolinnankatu, joka oli kuvattu Porissa huhtikuussa 2003.
Toinen Suomi- tuotos kertoi myös Toisesta Porista, ei pelkästään Minun Poristani. En ole koskaan ollut Porin yöravintoloissa enkä laulanut karaokea. Lehtiä olen kyllä muutaman kerran ollut mukana jakamassa, mutta kenenkään ikkunoita en ole pessyt. Yövartijoiden kanssakaan en ole kulkenut käytäviä taskulampun kanssa. Ministerinisä Holmlundin kanssa olen jossain tilanteessa jotain puhunut, mutta ministerinveli Holmlund on minulle vain nimi muiden joukossa. Kenen Pori tämä oikein on?
Olen jo jonkin aikaa miettinyt sitä, kuinka erilaisia muistoja eri ihmiset kantavat mielessään. Monilla sisaruksilla tuntuu olleen aivan eri perhe, vaikka samoissa tiloissa onkin yhdessä asuttu samojen ihmisten kanssa. Pohdin edelleen, voiko eri ihmisillä oikeasti olla erilaisia Totuuksia. Kuinka luotettavia tuollaiset Omat Totuudet sitten ovat? En ole saanut vielä minulle kelpaavaa vastausta.
Tämäkin kaivo on nyt Poria, sitä toisenlaista. Kuva Simo Nieminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti