Tuntematon suuruus
Tunnettu pienuus
 
Häivähdys Kotipoluilta haastoi kertomaan kahdeksan asiaa itsestäni. Havainnoin siis itseäni kahdeksan kertaa. Hajuista ei ollut hajuakaan:

1. Makuaisti: Söin erinomaista katkarapupizzaa Pressan Pizzassa.
Vuosia sitten tuo pizzeria tiesi, että Kuopus halusi aina Fantasia kutosen ilman ananasta.
 
2. Makuaisti: Muistelin taas kerran thaimaalaista ruokaa.
Vuosi vuoden jälkeenkin thaimaalaisen ruuan ajatteleminen lisää syljen eritystä.
 
3. Näköaisti: Piilotin joulukoristeet laatikkoihin.
Vuosia sitten ostetut koristeet tuovat mieleen vanhoja joulumuistoja.
 
4. Näköaisti: Luin taas kerran kirjaa.
Vuosi vuoden jälkeenkin nautin aina lukemisesta.
 
5. Tuntoaisti:  Poliisilaitoksella tietokone digitoi koneeseen painamani sormenjäljen.
Vuosia sitten sain ensimmäiseen passiini Saksan viisumin kesätöitä varten.
 
6. Tuntoaisti:  Painelin taas kerran innokkaasta tietokoneen hiirtä
Vuosi vuoden jälkeenkin hiiren paineleminen tuntuu yhä mieluisalta
 
7. Kuuloaisti: Kuulin taas thaikieltä.
Vuosia sitten thaikieli olisi tuntunut pingpongkieleltä. Ei tunnu enää.
 
8. Kuuloaisti: Kuulin taas kerran suomenkielen opiskelijoille annettua hyvää informaatiota.
Vuosi vuoden jälkeenkin maahanmuuttajien opettajat jaksavat olla aina yhtä innostuneita.

Kuka vain missä vain on milloin vain vapaa vastaavaan itseinfoon (ei itseinhoon). Vaikka et kirjoittaisi, mieti kuitenkin hetki, millainen oikeasti olet ja mitä teit ja ajattelit vaikkapa eilen.

Se haasteeseen liittyvä kaunis kuva: