Riittävän hyvä on riittävän hyvä

Ystäväni on ollut työssä Etiopiassa vuosikymmeniä.  Kerroin hänelle Naistenpävän puheestani. Päivän otsikkona oli  ollut Hengähdä nainen ja puheeni otsikkona  Olet hyvä, nainen. Tässä osa puheestani:

Olen tällä viikolla taas saanut olla Suomen Lähetysseuran lasten safarilla. Se on näyttely, jossa on isot kauniit vaaleat taustakankaat, nukkeja, siis lapsia eri maista ja  niitä tavaroita, jotka kuuluvat lasten maailmaan eri puolella maapalloa. Olen antanut lasten leikistioikeesti matkustaa taikamatolla ja leikisti oikeesti jauhaa jyviä isolla huhmareella ja leikistioikeesti kantaa vettä pään päällä. Päiväkodin tytön koulupukua on ihmetelty ja leikitty, miten apina kiipeää palmuun kookospähkinöitä hakemaan. Samalla on puhuttu siitä, miten lähetys on KAHDEN KÄDEN JUTTU, kerrotaan Jeesuksesta ja autetaan ihmisiä.

Minulla on ollut mukana eri työtovereita, jotka ovat olleet töissä eri maissa. Samoista esineistä syntyy todella erilaisia juttuja riippuen siitä, mitä omia kokemuksia meillä itse kullakin on.
Pari päivää sain esitellä näyttelyä Etiopiassa työskennelleen neljän lapsen isän kanssa. Eräänä iltana hän otti afrikkalaisen ison nuken syliinsä ja alkoi kertoa sen lapsen tarinaa.
Hän kertoi: Kun Etiopiassa menemme vierailemaan kylään ja johonkin majaan, ihmiset haluavat tarjota meille kahvia. Saattaa olla, että juuri siinä majassa on vain muutama ehjä kuppi.  Kupit ovat sen verran arvokkaita ja kalliita. Perheen tyttö lähetetään lainaamaan vieraille kupit naapurista. Tyttö tuo varovaisesti arvokkaita kuppeja ja yhtäkkiä räts pudottaa niistä yhden ja se menee rikki. Mitähän isä sanoo? Mitähän me sanoisimme? 

No, etiopialainen isä taputtaa tyttöä olalle ja sanoo OLET HYVÄ TYTTÖ. Ja tytölle tulee todella hyvä mieli ja hänen selkänsä oikeaa ja hän alkaa taas hymyillä. Kaikilla on hyvä mieli. Tyttö tietää, että häntä rakastetaan ja hänen itsetuntonsa kasvaa. Lapselle voidaan ihan hyvin antaa nimeksi HYVÄ TYTTÖ tai ARMO tai RAKKAUS. Näin lapsi tietää olevansa tärkeä ja rakastettu.
Siis tänään haluan meille itse kullekin sanoa:  Olet hyvä tyttö. Olet hyvä nainen. Oikaiskaamme selkämme ja alkakaamme siis hymyillä. Kuule, sinua rakastetaan.

Ystäväni kertoi tuntevansa Etiopiassa monta Armoa ja Rakkautta


1971 Naantali Kailon saari. Ystävyytemme alkoi tuolloin juuri tällä saarella.
1971%20Kailo%20nuotio%20ja%20Maijavaakap