?
Miksi se vielä kysyi,
vaikka sen ei oikeastaan olisi pitänyt
muuta kuin seistä hiljaa
jo olemassa olevan kysymyksen vieressä?

Näitä kymmeniä vuosia sitten tehtyjä ajatusleikkejä löytyy lisää, kun muistojaan ja päiväkirjojaan kaivelee. Silloinkin näköjään jo tajusin, että maailmassa on paljon vastaamattomia kysymyksiä. Joihinkin kysymyksiin on vuosien varrella löytynyt vastaus. Paljon on jäänyt vaille vastausta. Olen oppinut, että vastauksen antamista tai saamista ei tarvitse kiirehtiä. Vastaamattomat kysymykset eivät enää ahdista samalla tavalla kuin silloin, kun uskoin oikeiden vastausten nopeaan löytymiseen. Aika hoitaa.

Joskus tuntuu, että minulta on vienyt enemmän aikaa oppia antamaan toiselle eri tavoin käyttäytyvälle kristitylle uskon ja ilmaisun vapaus kuin jollekin toisen uskonnon edustajalle uskonnon vapaus. Irtopinnojen toivossa olisi huomattavasti helpompaa liittyä naureskelijoihin ja syyttelijöihin. Joskus niitä irtopinnoja haluankin. Jälkeenpäin hävettää.Yhä vähemmän epäilen toisen kristityn uskoa. Oman Herransa edessä hän seisoo tai kaatuu.

85%20Miksi%20se%20viel%C3%A4%20kysyi%20p