sunnuntai 10. elokuuta 2014

103 Vielä kerran tulvista 200907

103 Vielä kerran tulvista


On kuin Vääksyn kanava, sanoi ystävä.
Aallot vain loiskuivat rantoihin,
kun kantosiipiautollamme
kadulle uskalsimme.
Laineet sulosti liplattivat.

Siirsin alkuaikoina selvästi turhaantumiseni tulviin. Oli toisaalta myös jännittävää, kun illalla joskus tuli kotiin ja viimeisen kujan joutui kahlaamaan puolisääreen ulottuvassa sadevedessä, jossa oli myös viemäreistä noussutta vettä. Muistan, kun päätin olla katsomatta veteen. Taisin jopa vihellellä ja keksiä kaikkea hassua, ehkä juuri näitä runoja, ettei tarvinnut ajatella, mitä vedessä olisi voinut uida vastaan.

Bangkok Post 16.9.1980. Kalastusta keskellä kaupunkin avoimissa viemäriaukoissa.
103%20160980%20Bangkok%20Post%20avoviem%

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti