91 Elämän eväitä
Elämän eväät.
Muruina maailmalla.
Muruina maailmalla.
Eikö täältä saakaan pitsaa?: elämän eväitä Tipulasta ja Kuninkaanhaasta, Kuninkaanhaan koulu ja lukio, 2005
"Tyttökoulun kasvattamaa hienoa naista minusta ei tullut. Kakkureseptejä vaihdan harvoin. Meikkivalikoimakin on vähissä. Käytössääntöjen opetus taisi myös valua osaksi hukkaan. Olen toisaalta oppinut olemaan kotonani monenlaisten käytössääntöjen keskellä. Edelleenkin kysyn, miksi toinen tapa elää olisi parempi kuin toinen. Pieni kapinahenki itsestäänselvyyksiin on aina olemassa. Haluan kuunnella erilaisia mielenkiintoisia ihmisiä ja ihmetellä maailman monimuotoisuutta. Onneksi tähänkin sain eväät mukaani maailmalle.Eläköön elämän kapinat."
1966. Pori. Porin tyttölyseo. Uusia ylioppilaita: Helena Salonen, Riitta Grönlund, Maija Ikävalko, Marketta Mäkinen, Helena Hinkkala. Niin silloin ennen. Jokaisella meistä on ollut jälkeenpäin kokemuksia ulkosuomalaisuudesta.
Ihanaa energiaa! Nuorten kuvia katsellessa aina toivoo, että elämä ei olisi kova heille. Nyt tietää, miten elämä on näitä nuoria tähän asti kuljettanut ja mihin eväät ohjasivat. - Minäkin kirjoitin samana vuonna.
VastaaPoistaHyvää vuosikertaa :)
PoistaTaitaa teillä jokaisella kuvassa olijalla ollut jonniinlainen kapinahenki!
VastaaPoistaJonniinlainen oli - ja taitaa vieläkin vähän olla :)
Poista"Eläköön elämän kapinat" hienoa pohdintaa..
VastaaPoistaArjessa koeteltua teoriaa :)
Poista