Päivä toisensa jälkeen
Vuosi toisensa jälkeen
Uudet päivät ja uudet vuodet
Ei paluuta koskaan
Mietin, millaisia jouluaattoja olen viettänyt.
0-10 vuotta.
Eteisen verhon takana supistiin. Alakerran naapurin setä oli tullut taas
kerran joulupukiksi. Mietin, pitäisikö minun aikuisten mieliksi vielä
näyttää uskovani joulupukkiin vai leikkisinkö vain muuten
joulupukkileikkiä.
10-20 vuotta.
Äiti oli Helsingissä sairaalassa selkäleikkauksessa. Vaara oli
vältetty. Annoin isälle lahjaksi äidille virkkaamani patalapun.
20-30 vuotta.
Kiipesin ylös kapeita omakotitalon portaita. Muutaman muun
vapaaehtoisen kanssa olimme menossa tervehtimään yhdeksänkymppistä
vanhusta, joka asui vinttikerroksessa. Kuulimme, kuinka vaikeaa oli
jaksaa lämmittää tarpeeksi kylmällä säällä, kun puut piti käydä
hakemassa pihalta olevasta puuvajasta.
30-40 vuotta. Istuin sairaalassa Kuopuksen vuoteen vierellä. Lastenosaston joulupukki tuli tervehtimään meitä kahta siinä huoneessa.
40-50 vuotta.
Jouduimme sulkemaan ovat ja ikkunat jouluaterialla. Ulkona oli hyytävän
kylmää. Lämpötila oli laskenut lähes kahteenkymmeneen asteeseen.
50-60 vuotta.
Pakkasimme kaiken kiireen keskellä. Joulupäivänä olimme lähdössä
Suomeen Esikoisen häihin ja parhaan ystäväni hautajaisiin.
60+ . Ei sitä
koskaan tiedä, kuka ovesta kurkistaa. Katsotaan, kuka tänä jouluna
leikkii joulupukkia tai joulumuoria tai joulutonttua.
Ei kahta samalaista. Jokin kuitenkin joulussa pysyy samana. Se sanoma.
Eräänä vuonna joulupukin mukana oli myös jouluetana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti