Marraskuun
Marraskuun selätys on antanut ajateltavaa. Mielivaltaisesti syntyneessä ryhmässämme olemme uskaltautuneet alttiiksi uusille vaikutteille. Olemme astuneet vuoron perään toinen toisemme saappaisiin, välillä toinen toisemme varpaillekin. Ja ihan vapaaehtoisesti. Välittämättä vähääkään arvostamme ja arvosteluista. Hyväksyen ainakin hiljaa ja alistuvasti kaiken sen, mitä toinen on omaan työhömme lisännyt ja miten sitä muuttanut. Yhteiseksi hyväksi.
How to survive November 09. Lähes viimeinen selätysyritys. Lisäsin Typon ruokaisessa pohjassa olevan iloisen syöjän valkoiseen lautasliinaan kultaisia palleroita. Täytyihin se kultainen kädenojennus saada tuohonkin kuvaan.
Yhdessä valmistettu lopullinen taulu Eväät:
- Alenema
- Hakkama
- Jääma
- Kosk
- Kukkuma
- Kukkumine
- Langema
- Langemine
- Langus
- Laskuma
- Laskumine
- Lehelangus
- Osaks langema
- Paradiisist väljaajamine
- Patsatama
- Pattulangemine
- Pikali kukkuma
- Sadama
- Sadu
- Sattuma
- Sügis
- Varing
- Ümber kukkuma
Marraskuun selätys on antanut ajateltavaa. Mielivaltaisesti syntyneessä ryhmässämme olemme uskaltautuneet alttiiksi uusille vaikutteille. Olemme astuneet vuoron perään toinen toisemme saappaisiin, välillä toinen toisemme varpaillekin. Ja ihan vapaaehtoisesti. Välittämättä vähääkään arvostamme ja arvosteluista. Hyväksyen ainakin hiljaa ja alistuvasti kaiken sen, mitä toinen on omaan työhömme lisännyt ja miten sitä muuttanut. Yhteiseksi hyväksi.
How to survive November 09. Lähes viimeinen selätysyritys. Lisäsin Typon ruokaisessa pohjassa olevan iloisen syöjän valkoiseen lautasliinaan kultaisia palleroita. Täytyihin se kultainen kädenojennus saada tuohonkin kuvaan.
Yhdessä valmistettu lopullinen taulu Eväät:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti