• Toisten kanssa
  • Toisten avulla
  • Toisten rohkaisemana
En olisi arvannut, kuinka jännittävää on ollut harrastaa vuorovaikutuksellista nettiyhteisöllisyyttä. Yhtä jännittävää on ollut vihdoinkin uskaltautua käyttämään edes joitain kuviin liittyviä ohjelmia. Hyvin pystyin aikaisemmin itseltänikin tyhmyyteni salaamaan.  Mistähän ihmeestä olen nyt juuri saanut rohkeuden lähteä suin päin mukaan seikkailuun? Luultavasti blogiystäviltä. Kiitos heille.

Vuodet yhteisöllisessä kulttuurissa opettivat käyttämään sanaa Yhdessä. Yhteisin voimin. Yhteisin sydämin.Yhteisin ajatuksin-

How to survive November 09. Arleenan kuvapohjan kauniit siniset lehdet ovat  luovuttaneet väriään thaimaalaisille kirjainmerkeille. Mitä pidemmälle marraskuun selätys on edennyt, sitä pienemmäksi on tullut thaimaalaisen marraskuun osuus. Yksi kierros on ummessa. Jotain loppuun saatettuna. Phrysadzikaajon 2552 ja marraskuu 2009 ovat löytäneet toisensa.

Sel%C3%A4tys%20540%20Oma%20kuva%20Arleen 

Yhdessä valmistettu lopullinen taulu Lehtien kahinaa, Siipien havinaa


arleenavalmis%5B1%5D-normal.jpg