- Punaisesta keltaiseen
- Oranssin liukuva mäenlasku
Tietty sahraminkeltainen oranssi ei ole minulle enää väri muiden värien joukossa. Buddhalaisessa maailmassa se on varattu munkeille. Se liittyy myös Thaimaan uskontolakeihin, jotka suojaavat maan virallisia uskontoja. Opin varomaan tuota väriä, jotta en loukkaisi ihmisiä enkä rikkoisi lakia.
How to survive November – 09. Marraskuun alussa tämän huoneen ikkunan edessä olevissa puissa oli edelleen oranssinkultaiset lehdet. Hetken mietin, olisiko minun marraskuun värini tuo oranssi, jota huoneen 70-luvulta peräisin olevat nostalgiset verhot vielä korostivat. Ei ollut.
SuviAnniina oli valinnut taustakuvakseen noita minun hylkäämiäni värejä. Se tuntui itse asiassa tosi mukavalta. Kun sain hänen kuvansa eteeni, maisemani oli jo muuttunut. Puissa oli lehtiä enää siellä täällä. Marraskuun eteneminen oli konkreettista. Puiden takaa tuli näkyville kesällä piilossa ollut ympäristö. Se piti saada marraskuun kuvaan mukaan.Tein kultaiseen oranssiin thaimaalaisia kurkistusaukkoja. Thaikielen sanaan marraskuu tuli nyt mukaan kolmas kirjain, yksi monista Soo–kirjaimista, Soo sala, jossa sala tarkoittaa avointa paviljonkia. Paviljonkia tuo kirjain muistuttaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti