Suomalaisten sotien kielioppi:
Tänään imperfekti
Kunhan ei koskaan futuuri
On mielenkiintoista, että tutkimusten mukaan
nykynuoriso arvostaa talvisotaa. Arvostuksen vaaka on kallistunut taas
kerran noin päin. Uudet sukupolvet tulkitsevat menneitä aina omalla
tavallaan. Aina ja aina uudestaan.
Omat sotamuistoni ajalta ennen syntymääni ovat
evakkomuistoja ja asettumista uusiin oloihin. Muistoissa on myös
pommituksia ja isoveljeni laulua hetkestä herttaisesta kuusen alla, kun
pommikoneet parhaillaan kylvivät ammuksiaan metsässä piileskelevien
ihmisten päälle. Isän kävely iltayössä sirpaleista kättään heilutellen
kertoi minun lapsenmielelleni myös sodan todellisuudesta.
Omien lasteni geeneissä on myös toisten
isovanhempien elämä toisella puolelle Suomea. Sotaan lähtevä tuleva
pappa ja sulhasensa kanssa kihlasormustaan ostava tuleva mamma viettivät
aikaansa pommisuojassa sormustenostomatkalla kaupungissa. Sen sodan
jälkeen tulleen rauhan aikana järjestettäväksi sovittu hääjuhla
jouduttiin perumaan uuden lähdön takia, ja jo kokoontumaan kutsuttu
sulhanen sai vuorokauden lisäajan pikavihkimistä varten.
1966. Vilho Ikävalko 60 v. Tässä samassa huoneessa heiluteltiin aina välillä myös sirpalekättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti