Vähän
Joskus liian paljon
Paljon
Usein liian vähän
On aina liian vähän/paljon aikaa ja liian vähän/paljon sanotaan. Milloinkahan olisi kohdallaan?
Joidenkin elämä on jonkinlaista ja toisilla taas
ihan toisenlaista. Harvoin se on ihan samanlaista koko ajan kenelläkään.
Yllättävän helposti tehdään yleistyksiä ja oletetaan toiselta samaa
käytöstä kuin itseltä. Toinen hidastelee liikaa, toinen kiirehtii
turhaan. Joku velttoilee, toinen pinkoo. Erilaisia aikakäsityksiä
voidaan tutkia, mutta tutkimattakin sitä erilaisuutta eletään. Kuluuko
aika aina surussa hitaammin? Onko ilo ohi hetkessä?
Kuluuko aika nukkuessa? Kestänkö
kivussa vielä seuraavat sekunnit? Pitääkö minun elää vielä kaikki ne
tulevat vuodet? Pikajuoksijan sekunnit ovat ohi nopeasti, maratoonari
sen kun vain jatkaa sitkeästi menoaan.
Pikatahdissa parissa päivässä olen tavannut
monenlaisia ja monenikäisiä ihmisiä. Kiinnitin huomiota erilaisiin
henkisiin vauhteihin. Lapsi tarvitsee vastauksen kysymykseensä nopeasti,
tässä ja nyt. Aikuisella tulessa olevat monet
elämänraudat ahdistavat ja vaativat pikaratkaisuja, pahimmassa
tapauksessa yhtä aikaa. Vanhalle ihmiselle parin viikon välein tapahtuva
parin tunnin kokoontuminen samanhenkisen ystäväpiirin kanssa antaa
riittävää virikettä pitkäksi ajaksi. Sairaudet venyttävät ja vääristävät
aikaa, surussa aikakin supistuu.
Velttoudelle ei tulosvastuullinen kvartaalitalous
oikein ole vielä oppinut keksimään käyttöä. Velttous on harvoin hyödyksi
silloinkaan, kun perustarpeiden tyydyttämiseen tarvitaan ihmisen koko
panos. Onko kohden koskaan?
1964. Merikarvia. Penkkarilaulut. Kaikki aika edessä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti