Mielikuva palaa:
Se palaa
Monet istuivat television ääressä ja katsoivat kahta taloa. Maailma pieneni hetkessä. Ikkunasta liinaa heiluttanut ei tiennyt olevansa miljoonien ihmisten nähtävillä suorassa lähetyksessä kautta maailman. Tuskin se olisi häntä silloin kiinnostanutkaan. Hän heilutti, jotta hänet huomattaisiin. Hänet kyllä huomattiin. Sitten talot sortuivat. Voi heitä ja voi meitä.
Käsite mielikuvapolitiikka, image politics, alkaa esiintyä yhä enemmän julkisessa keskustelussa. Poliittisessa kulttuurissa mielikuvat alkavat olla tärkeämpi kuin politiikan sisältö. Henkilöistyminen, privatisoituminen ja viihteellistyminen synnyttävät mielikuvia, joiden perusteella tehdään valintoja. Onko historian spiraalissa palattu taas sirkushuvien luo? Kuka silloin saa vallan, kun mielikuvapolitiikalla ratkaistaan vallanpitäjät? Voi heitä ja voi meitä.
1970. Jerusalem. Kuvatkin ovat osa mielikuvapolitiikkaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti