Potka
Poliittisesti korrektia ruokaa?
 
Thain kielellä politiikkaa ”leikitään” ja ”pelataan”. Kaukainen politiikkapeli harvoin ylittää uutiskynnyksen Suomessa.  Suosittuna turistikohteena Thaimaa ja sen tapahtumat ovat selvästi saaneet viime vuosina enemmän palstatilaa. Televisiouutisissakin joskus jotain vilahtaa, ainakin silloin, kun se saattaa vaikuttaa turistien turvallisuuteen. Yleensä mielenilmaukset tapahtuvat kaukana turistikohteista. Thaimaassa asunut suomalainen saattoi aikaisemmin kuulla erilaisista mellakoista ensimmäiseksi omaiseltaan, joka soitti Suomesta hätääntyneenä  ja kyseli, oliko kaikki hyvin. Paikan päällä ei välttämättä tiedetty paljonkaan.

Ainakin aikaisemmin pidettiin selvänä, että ulkomaalaisen lähetystyöntekijän tehtävä ei ollut puuttua paikallisiin poliittisiin asioihin. Politiikkaa kyllä seurattiin ja pohdittiin. Oli hyvä olla selvillä siitä, mitä tapahtui. Monet paikalliset ihmiset pitivät politiikkaa likaisena pelinä, koska siihen näytti liittyvän korruptiota ja oman edun tavoittelua monella tasolla.  En tiedä, miten asianlaita on tänään. Arvata tietysti voi. 

2000. Kankaanpään Seutu. Poliittisesti korrekti lähetystyöntekijä?
Plus%20205%20KankaanpaanSeutu-20-3-2000%