Se soi
Ja soi
Ja soi
Ja soi
Jossain vaiheessa Thaimaassa opetin musiikin teoriaa. Muistutin
opiskelijoita siitä, että musiikki oli ensin ja musiikin teoria vasta
sen jälkeen.
Vehmaalla 1970-luvulla opettajatoverini kuunteluttivat minulla juuri perustettua Piirpauketta. Muistan käyttäneeni silloin Konevitsan kirkonkelloja päivän avauksessani. Tuo musiikki aivan ilmeisesti täytti melankoliatarvettani. Eikä siihen aikaan pelkästään minun.
Helsingin yliopiston opinnäytetyönä valmistunut verkkonäyttely Kuuluuttu ja Kora esitteli osan silloisen Lähetysmuseon afrikkalaisista ja aasialaisista soittimista. Niillä voi soittaa todellista maailmanmusiikkia.
Kansamusiikki. Etno. Jazz. Maailmanmusiikki. En
tiedä, missä noiden kaikkien rajat oikein kulkevat. Maailmaan mahtuu
niin monenlaista musiikkia. Musiikki on myös tottumuskysymys. Kaikki ei
vain kaikkien mielestä kuulosta kauniilta.
Vehmaalla 1970-luvulla opettajatoverini kuunteluttivat minulla juuri perustettua Piirpauketta. Muistan käyttäneeni silloin Konevitsan kirkonkelloja päivän avauksessani. Tuo musiikki aivan ilmeisesti täytti melankoliatarvettani. Eikä siihen aikaan pelkästään minun.
Helsingin yliopiston opinnäytetyönä valmistunut verkkonäyttely Kuuluuttu ja Kora esitteli osan silloisen Lähetysmuseon afrikkalaisista ja aasialaisista soittimista. Niillä voi soittaa todellista maailmanmusiikkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti