Katse
Lapseen
PÄIN

Oli mukava herätä lastenlasten iloisiin ääniin. "LUNTA!!!" Ensilumi oli vihdoinkin peittänyt maan ja koristanut puut. Riemu oli suuri. Tropiikissa kasvanut Esikoinen vain älähti alistuneesti. Muistutin häntä lapsuuden valokuvista, joissa hänkin touhusi innokkaasti seikkaillen lumen ja jään keskellä. Valokuvat eivät vielä silloin valehdelleet.

Lapsenlapsista Ensimmäinen saapui juuri koulusta. Hän kertoi, että koulussakin oli kerrottu Lapsen oikeuksien päivästä. Kysyin häneltä, mitkä hänen mielestään olivat lapsen tärkeimmät oikeudet. "Se, että saa käydä koulua ja saada tarpeeksi ruokaa eikä tarvitse käydä töissä." Viisas lapsi!

Lapsen oikeuksista huolehtimista pitäisi pitää käskynä eikä vain suosituksena. Voisi olla hyvä itsekin vuosittain lukea Ihmisoikeuksien julistusta ja Lapsen oikeuksien sopimusta, jotta tajuaisi, mihin kaikkeen Suomikin valtiona on sitoutunut.

2003. Pori.Teljän seurakunnan kirkko. Koulussa voi oppia vaikka rummuttamaan thaimaalaisia rumpuja. (Kuva Kalaholman koulu)
Plus%20265.%202003.%20Kalaholman%20koulu