Nakkinostalgiaa
Suoraan luukulta
Suoraan Porista
Juutuin eilisen innoittamana tänäänkin 60-luvulle.
Omien muistojen avuksi katsoin lisää Elävää arkistoa. Kotimaa kiersi
silloinkin televisiossa ja kertoi maakuntien kuulumisia. Tuntuu, että
juopa pääkaupunkiseudun ja sen ulkopuolisten alueiden välillä ei silloin
vielä ollut kovinkaan suuri. Opiskeluvuodet Helsingissä eivät
muuttaneet murretta eikä ässissä vielä silloin ollut sihinää.
Helsinkiläiset ystävät eivät katsoneet muita alaspäin. Suuri osa heistä
asui kotona vanhempiensa kanssa opiskeluaikanaan. Me muut elimme jo omaa
elämäämme itsenäisemmin.
En todella muistanut enkä olisi arvannutkaan, että
Porissa oltiin kehityksen kärjessä neljäkymmentä vuotta sitten. Siellä
nimittäin "nakkeja ja lämpimäisiä" voitiin ostaa autosta käsin ennen
kuin missään muualla Suomessa. Sen tiedon Elävä Arkisto välittää
vuodelta 1968 47 sekunnin klipissään
1967. Porilaisen Teinirenkaan julkaiseman lehden kansi. Sitä lehteä olin itsekin ollut aloittamassa muutamaa vuotta aikaisemmin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti