Sotkimme kaikki ympyräsi
Arkhimedes
Silti niitä vielä löytyi
Heureka!

Olin pyhänä Heurekassa. Esikoinen innovoi siellä työn puolesta. Minun päivääni riemastutti Pojanpoika, 4 v.

Ajattelin etukäteen, että koettaisin laskea, kuinka moneen nappulaan pieni poika ehtii päivän aikana koskea, mutta laskuni menivät sekaisin heti alussa. Heurekassa vain oli niin kivaa. Koettavaa jäi muillekin kerroille, kun nyt vielä jalat eivät kaikkiin kaasupolkimiin ihan ylettäneet eikä ralliauto lähtenyt liikkeelle polkimienkaan avulla. Pallomerestä oli mukava pelastautua ja kiivetä pelastuslauttaan. Isoja  saippuakuplalevyjä oli mukava poksauttaa. Nousevia ilmakuplia oli mukava synnyttää. Rottien koripalloa oli mukava katsella. Yhdessä kädestä toinen toistamme pitäen juoksimme ottamaan vastaan taivaalta tippuvia banaaneja ja ötököitä isolla seinänkokoisella ruudulla.

Kotiin lähtiessä poika kysyi, että miksi ihmeessä jo mentiin. Oli kuulemma luvattu tulla leikkimään… Mitäs me, viisi tuntia vain oltiin… Toinen meistä oli muuten väsynyt. Se ei ollut poika.
 
Lepis on varsinainen innovaattori. Hänen kanssaan oli mukava selvitä marraskuusta. Sain häneltä jopa prenikan siitä hyvästä. Hykerrytti. We made it!

2111979.jpg