Ihminen
Syntymästään asti vanha

Aika on aikaa ja ajassa saattaa olla taikaa. Ihmisen muuttumista se ei kuitenkaan estä. Alusta alkaen olemme matkalla loppua kohti. Päivän matkan kuljettuamme olemme vanhempia kuin matkalle lähtiessämme. Joka päivä.

Annanko lapselle luvan vanheta? Onko hänellä lupa lähteä pois äidin helmoista? Saako nuori kasvaa ohi vanhempansa? Onko hänellä lupa ajatella itse? Saako puoliso toteuttaa itseään?  Osaanko rakastaa häntä hänen vanhetessaankin? Saako omien vanhempien aktiivisuus vähentyä?  Saako vanhus hellittää?

Olen lueskellut piispa Yrjö Sariolan uusinta kirjaa Lupa vanheta. Hyvä ja monipuolinen kirja. Lähtölaskennan jälkeen olen uudella tavalla joutunut miettimään sitä, milloin vanhuus oikeastaan alkaa. Sariola  lainaa kirjassaan Irja Kilpeläisen jaottelua keski-ikä, salaa hiipivä vanhuus, varhaisvanhuus, keskivanhuus, myöhäisvanhuus ja "ylpöt". Mietinkin, hiipiikö vanhuus salaa jo minunkin luokseni. Toisaalta, sitä se on tehnyt jo syntymästäni asti.

Jo edesmennyt Martti Lindqvist arvioi muutama  vuosi sitten,  että. saadakseen arvostusta  ihmisten on oltava "itsenäisiä, tuottavia, omillaan selviytyviä ja koko ajan eteenpäin pyrkiviä".  Entä jos joku ei ole?
 
1964 Vivamo. Martti Lindqvist. Ihmiset, joihin tutustui nuorena, säilyttävät osan nuoruudestaan - ainakin muistoissa.
Plus%20188%20Martti%20Lindqvist%201964.j