Omat jatsit
Omat areenat
Omat tavat
Omat tarinat

Porin tämänviikkoiset suurtapahtumat PoriJazz ja SuomiAreena eivät ole tarjonneet sitä kaikkea moninaisuutta, mitä viime päivinä on ollut tarjolla pienellä kesämökillä.

Papan ja Isin kanssa on vedetty ahventa ja särkeä ongella ja pilkillä. Asiaankuuluvaa mökötystä on kuulunut myös kuvioihin kalaonnen epäreiluuden takia. Kalat on perattu yhdessä ja särjen ilmarakot äänekkäästi paukauteltu. Melkein kypsiä metsämansikoita ja mustikoita on kuulunut ruokavalioon samoin kuin muutama kirpeänkarvas omenanraakile, joita on ollut aivan pakko puraista pala kerrassaan irvistellen.

Telttakin on ollut pystyssä ja yhtenä yönä siinä nukkui vaihteleva määrä ihmisiä. Yhdelle siellä makuupussissaan pyöriskelevälle tarjottiin mahdollisuutta mennä kesken kaiken Isin viereen  nukkumaan ja  No-vaikka- tyyppi sitten kokosi kampsunsa ja vaihtoi makuupaikkaa.

Reippaasti porukka on lämmitellyt grilliä, savustusuunia, saunaa ja vesipataa oikeilla puilla. Vessaankaan ei ole ollut ikävä, vaan metsäpissa on hoitunut hyyskässä ja puskapissa nurmikolla. Pystypissakin on saatu harjoittelun alle. Elämän tärkeät perusasiat ovat siis olleet hallussa.

Lastenkasvatuskin on taidelaji. Täytyy vain toivottaa viisautta ja iloa kaikille taiteilijoille, jotka sitä tänäänkin harrastavat. Mummot ja papat sentään pääsevät helpolla pälkähästä. Parhaimpien vitsien jälkeen he voivat mennä nurkan taakse rauhassa hihittelemään ja hohottelemaan. Isien ja äitien vuoro on nyt olla vastuussa. Joskus, ihan vain joskus, mummot ja papat taitavat tuntea hienoista vahingoniloa taakse poistuessaan.

 Grilli ja keinu. Kuva Simo Nieminen.
Plus%20163%20Grilli%20ja%20keinu%20pieni