Glis glis
Unikeon oikea olomuoto?
Unikeon oikea olomuoto?
Unikeonpäivänä laiskureita laulattaa. Unikeon maine on taas vuodeksi ansaittu. Mitä kunniasta, kun maine on kasvanut. Asiasta voidaan aina saivarrella. Lasketaanko yöllinen vessareissu heräämiseksi? Entä öinen lehdenluku? Tänä vuonna minä en ainakaan hävinnyt muulle perheelle.
Glis glis on pieni nisäkäs, joka nukkuu talviunta seitsemän kuukautta. Legendan mukaan seitsemän kristittyä miestä pelastui 200-luvulla vainojen aikana nukuttuaan luolassa vuosisatoja. Glis glis on saaanut kunnian olla eläinkunnan unikeko.
Läheisimmät unikeonpäivän muistoni liittyvät kuitenkin isonveljen syntymäpäiviin. Tuo rakas veljeni sai kantaa perheen unikeon nimeä, koska hänet tietysti aina viimeksi herätettiin syntymäpäivälaululla. Veljeni kuoli jo yli kolmekymmentä vuotta sitten. Viime viikolla hänen ensimmäinen lapsenlapsenlapsensa kävi katsomassa minua, isoisotätiään. Aika kuluu. Jumala ei nuku, vaikka joskus siltä tuntuisikin.
Glis glis:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti