sunnuntai 31. toukokuuta 2015

+190 Pieksämäki ja Praha 220808


+190 Pieksämäki ja Praha

Tankkien tähden
Ihmisten nähden

Sodat ovat edelleen tankkien eivätkä tähtien sotaa. Kadulla olevaa tankkia kammoksuu, vaikka se olisi kukkasin koristeltu niin kuin joskus Thaimaan vallankaappauksissa. Tankit ovat näkyvä uhka vielä pahemmasta vaarasta.

21.8.1968 olin Pieksämäen asemalla vaihtamassa junaa, kun kuulin, että Neuvostoliiton tankit olivat Prahassa. Uutiset olivat pahaenteiset. Kukaan ei ollut varma, mitä maailmassa tapahtuisi. Vähän kerrassaan kävi selväksi, että tällä tapahtumalla olisi vaikutusta Suomessa myös poliittisten puolueiden sisällä. Muistan epävarman oloni jatkaessani matkaa eteenpäin. Muuttuisiko maailma ja mihin suuntaan?


Kesällä 1990 Prahassa näimme eräällä aukiolla paljon ihmisiä. Tajusimme tulleemme tärkeälle paikalle ratsastajapatsaan luo. Siellä oli sadoista palaneista kynttilöistä muodostunut  iso, matalaa aitaa muistuttava rengas. Renkaassa ja renkaan sisällä paloi edelleen kynttilöitä ja niitä lisättiin sinne vähän väliä. Paikalle oli tuotu  myös kukkia, seppeleitä  ja nuorten ihmisten valokuvia. Kuvien edessä  näkyi kyynelehtiviä vanhempia naisia. Paikalla olevat nuoret olivat myös vakavia. Tajusimme tulleemme Prahan nykyhistorian tärkeimmän muistomerkin luo.

Tuolla Vaclavin aukiolla Tsekkoslovakia oli julistettu itsenäiseksi tasavallaksi 1918 ja toinen maailmansota päättyneeksi 1945. Juuri tuolle aukiolle Neuvostoliiton tankit olivat vyöryneet 1968.  Siellä  kaksi opiskelijaa oli tehnyt polttoitsemurhan seuraavana keväänä ja samana vuonna Varsovan liiton miehityksen vuosipäivänä siellä oli väkivalloin hajotettu mielenosoitus. Samalta aukiolta oli samettivallankumouskin alkanut 1989.  Prahan vierailumme aikaan siellä elettiin  uuden Tsekkoslovakian ensimmäistä kesää.

Tankkeja nähdessäni muistan Prahaa ja steariiniaitaa Vaclovin aukiolla. Se ei ole ainoa paikka maailmassa, missä kyyneleet ovat tankkien tähden vuotaneet. Tänäänkin tankit vyöryvät monessa maassa.

Merikarvia. Suvun sotamuistoja. Lastemme isoisän isä poikiensa kanssa. Yksi heistä ei palannut kotiin vaan sankarihautausmaalle.
Plus%20190%20Vihtori%20ja%20pojar%20sota

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti