Hyvä seura, eri maailma
Saarnatessani kerran Nokialla muistelin Jerikon matkaamme vuosia sitten. Tekstinä oli kertomus Laupiaasta samarialaisesta. Tällaistakin sanoin:
”Kävimme syksyllä 1970 Israelissa Kyprokselta käsin, jossa Mies toimi silloin rauhanturvaajien pappina. Eräänä päivänä vuokrasimme auton kuljettajineen ja lähdimme käymään Jerikossa ja Kuolleella Merellä.
Jerikon alueelle oli Israelin valtion synnyttyä siirtynyt paljon palestiinalaispakolaisia. Kolme vuotta ennen vierailuamme vuonna 1967 Kuuden päivän sodan jälkeen Jerikossa asuneet palestiinalaispakolaiset olivat paenneet tuosta kaupungista. Taksikuski vei meitä Jerikossa korkealle mäelle, jossa oli tehty kaivauksia ja josta käsin saatoimme katsoa tuota tyhjää isoa kaupunkia. Nykyisin, Oslon rauhansopimuksen jälkeen tuo alue on annettu Palestiinalaishallinnon haltuun, joten tilanne on siellä taas kerran muuttunut.
Näimme omin silmin, miten tie Jerusalemista todella kulki alas Jerikoon, niin kuin silloisessa raamatunkäännöksessä sanottiin. Parinkymmenen kilometrin matkalla korkeusero oli noin kilometri. Oli helppo tajuta, miltä aikoinaan tuo matka alas laaksoon oli tuntunut. Tajusimme, että tätä Jeesuksen kertomusta ei tarvinnut välttämättä hengellistyttää. Kieltämättä mietimme myös tämän kertomuksen merkitystä omassakin elämässämme. Kuka oli lähimmäisemme?
Martin Luther King, tuo ihmisoikeustaistelija, oli tullut murhatuksi pari vuotta ennen Israelin matkaamme. Hän oli viimeiseksi jääneessä puheessaan kertonut, miten hänkin oli vaimonsa kanssa ensimmäistä kertaa Jerusalemissa ollessaan vuokrannut auton, ajanut saman matkan kuin mekin Jerusalemista Jerikoon ja miettinyt tätä samaa kertomusta: Hän kertoi puheessaan näin:
”Tien varrella sanoin vaimolleni: "On helppo käsittää, miksi Jeesus käytti tätä tietä vertauksessaan. Tämä on mutkainen, polveileva tie. Tien varrella todella on paikkoja, jossa rosvot voivat väijyä. Se on vaarallinen tie. Jeesuksen aikana se tunnettiinkin "verisenä kulkutienä". Kuten ymmärrätte, on mahdollista, että pappi ja leeviläinen katsoivat maassa makaavaa miestä ja epäilivät rosvojen yhä olevan lähettyvillä. Tai on mahdollista, että he luulivat maassa makaavan miehen yrittäneen huijata ja vain teeskentelevän olevansa ryöstetty ja pahoinpidelty, voidakseen itse ryöstää heidät nopeasti ja helposti. Niinpä ensimmäinen kysymys, jonka papille ja leeviläiselle tuli mieleen, oli: "Jos pysähdyn auttamaan tätä miestä, miten minun käy?" Mutta sitten laupias samarialainen saapui paikalle, ja hän käänsi kysymyksen toisin päin: "Jos en pysähdy auttamaan tätä miestä, miten hänen käy.”
Martin Luther Kingin unelmapuheesta on monta vuotta. We still have dreams. Onneksi.
1970 Jeriko.
Saarnatessani kerran Nokialla muistelin Jerikon matkaamme vuosia sitten. Tekstinä oli kertomus Laupiaasta samarialaisesta. Tällaistakin sanoin:
”Kävimme syksyllä 1970 Israelissa Kyprokselta käsin, jossa Mies toimi silloin rauhanturvaajien pappina. Eräänä päivänä vuokrasimme auton kuljettajineen ja lähdimme käymään Jerikossa ja Kuolleella Merellä.
Jerikon alueelle oli Israelin valtion synnyttyä siirtynyt paljon palestiinalaispakolaisia. Kolme vuotta ennen vierailuamme vuonna 1967 Kuuden päivän sodan jälkeen Jerikossa asuneet palestiinalaispakolaiset olivat paenneet tuosta kaupungista. Taksikuski vei meitä Jerikossa korkealle mäelle, jossa oli tehty kaivauksia ja josta käsin saatoimme katsoa tuota tyhjää isoa kaupunkia. Nykyisin, Oslon rauhansopimuksen jälkeen tuo alue on annettu Palestiinalaishallinnon haltuun, joten tilanne on siellä taas kerran muuttunut.
Näimme omin silmin, miten tie Jerusalemista todella kulki alas Jerikoon, niin kuin silloisessa raamatunkäännöksessä sanottiin. Parinkymmenen kilometrin matkalla korkeusero oli noin kilometri. Oli helppo tajuta, miltä aikoinaan tuo matka alas laaksoon oli tuntunut. Tajusimme, että tätä Jeesuksen kertomusta ei tarvinnut välttämättä hengellistyttää. Kieltämättä mietimme myös tämän kertomuksen merkitystä omassakin elämässämme. Kuka oli lähimmäisemme?
Martin Luther King, tuo ihmisoikeustaistelija, oli tullut murhatuksi pari vuotta ennen Israelin matkaamme. Hän oli viimeiseksi jääneessä puheessaan kertonut, miten hänkin oli vaimonsa kanssa ensimmäistä kertaa Jerusalemissa ollessaan vuokrannut auton, ajanut saman matkan kuin mekin Jerusalemista Jerikoon ja miettinyt tätä samaa kertomusta: Hän kertoi puheessaan näin:
”Tien varrella sanoin vaimolleni: "On helppo käsittää, miksi Jeesus käytti tätä tietä vertauksessaan. Tämä on mutkainen, polveileva tie. Tien varrella todella on paikkoja, jossa rosvot voivat väijyä. Se on vaarallinen tie. Jeesuksen aikana se tunnettiinkin "verisenä kulkutienä". Kuten ymmärrätte, on mahdollista, että pappi ja leeviläinen katsoivat maassa makaavaa miestä ja epäilivät rosvojen yhä olevan lähettyvillä. Tai on mahdollista, että he luulivat maassa makaavan miehen yrittäneen huijata ja vain teeskentelevän olevansa ryöstetty ja pahoinpidelty, voidakseen itse ryöstää heidät nopeasti ja helposti. Niinpä ensimmäinen kysymys, jonka papille ja leeviläiselle tuli mieleen, oli: "Jos pysähdyn auttamaan tätä miestä, miten minun käy?" Mutta sitten laupias samarialainen saapui paikalle, ja hän käänsi kysymyksen toisin päin: "Jos en pysähdy auttamaan tätä miestä, miten hänen käy.”
Martin Luther Kingin unelmapuheesta on monta vuotta. We still have dreams. Onneksi.
1970 Jeriko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti