Bussissa ei soinut blues

Anna elämän yllättää. Seikkaile. Istu bussin etupenkillä. Kuuntele.

Linja-autossa kuljettaja kerran kuunteli Radio Novaa. Tuomas Enbuske, Aki Linnanahde ja Minna Kuukka sanailivat viihdyttävästi aamutuimaan. Osuin viimeisiin minuutteihin nelituntisesta sanasäihkeestä. Sen ehkä huomasi. Tai sitten ei. Näitä mietin:
  • Valloittava jutustelu lähti liikkeelle siitä, miltä tuntui kaupassa erehtyä ostoskärrystä ja ottaa vahingossa mukaan vieras kärry. Juttu kehkeytyi eteenpäin kuvitelmina siitä, miltä tuntuisi saada mukaansa ne naapurin tavarat.  Keskustelu muuntui suunnitelmaksi yleisestä ostokärryjen vaihtamisesta. Pian oltiin jo siinä suunnitelmassa, että kärryillä leikittäisiin tuolileikin mukaista rattoisaa kärryilyä, jossa kärryjen määrää vähennettäisiin musiikin soidessa ja aina musiikin pysähdyttyä pyrittäisiin tarttumaan edes johonkin kärryyn. Osasin silmissäni nähdä tämän tilanteen omassa ruokakaupassani ja hymyilin.
  • Juha Tapio tuli puheeksi. Häntä ihailtiin. Niin teen minäkin. Hymyilin.
  • Muusikoiden parissa siirryttiin eteenpäin. Muisteltiin erään nimeltä mainitun muusikon ja hänen nimeltä mainitun vaimonsa vierailua toimittajan ohjelmassa. Päädyttiin siihen, että muusikon vaimo, ei itse muusikko, oli hankala ihminen. Haastattelusta ei erityisesti kerrottu, mutta tämä ”hankalan” ihmisen käyttäytyminen ohjelman kulisseissa nostettiin esiin ja hänen suhtautumisensa maskeeraajiin ja studiohenkilökuntaan katsottiin monisanaisesti ala-arvoiseksi… En hymyillyt. Olisiko pitänyt?
Suomalaiset ovat toisilleen naurava kansa. Pitäisikö välillä sanoa, valitettavasti.

Leikkiä ja laulaa voi monella tavalla. Näin kertoi kerran pojanpoika:

Artturi%20Mummolle%20kuvinpieni-normal.j