Kokemuksen syvä rintaääni yskii välillä

Pääsin puhumaan parissakin paikassa. Ensimmäisessä aiheena on Yhdessä kulkien lähetyskentällä. Toisessa vietettiin Lähimmäisen päivää. Toin terveisiä seurakunnan nimikkoläheteiltä.

Millainen lähimmäinen on lähetystyöntekijä? Otsikon kolme sanaa alkoivat pyöriä mielessäni. Ne antoivat muutaman lähtökohdan rajattomaan aiheeseen. Hyvä niinkin.

Lähetystyöntekijä kainalosauvana. Aina ei vain pysty. Joskus ei vain pysty yksin. Tarvitaan joku, joka auttaa. Tukee. Kulkee mukana. Ei tee itsestään tärkeää. On valmis poistumaan aikanaan.

Lähetystyöntekijä mentorina.  Aina ei vain osaa. Joskus ei vain osaa yksin. Tarvitaan joku, joka auttaa. Kannustaa. Kuuntelee. Kyselee. Valmentaa. Opettaa. Ei tee itsestään tärkeää. On valmis poistumaan aikanaan.

Lähetystyöntekijä kumppanina. Aina ei vain jaksa. Joskus ei vain jaksa yksin. Tarvitaan joku, joka auttaa. Tekee yhdessä. Iloitsee yhdessä. Itkee yhdessä. On. Ei tee itsestään tärkeää. On valmis poistumaan aikanaan.

2013. Thaimaa. Lähetystyöntekijä ystävänä. Työtovereita kolmenkymmenen vuoden takaa (Kuva: Surangkana Dasiri):

2013%20Nok%20kaikki%20ruokailijat-normal