- Joskus kuuluu joukkoon
- Joskus ei
Kesällä 1964 olin Oronmyllyllä kaksi viikkoa rippileirin isoisena. Matka Porista Parikkalaan oli pitkä. Matka aivan tuntemattomien pariin tuntui etukäteen vieläkin pidemmältä. Perille saavuttuani olin kuitenkin heti yksi joukosta. Murre, jota olin puhunut lähinnä vain vanhempieni ja heidän ystäviensä kanssa siirtyi käyttökieleksi. Mie oli tullutkin tuttujen luo. Ensimmäistä isona olemistaan ei unohda.
Kesällä 1969 Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtaja Mauri Tiilikainen oli tullut taas kerran yllättäen vierailemaan Sana-laivan iltatilaisuuteen. Tuo laiva oli yksi hänen lempilapsistaan ja hän halusi tutustua sen arkeen.
Aamulla hän oli jatkamassa matkaa Oronmyllyyn. Laiva oli siirtymässä uuteen paikkaan tuon päivän aikana ja Mauri Tiilikainen ehdotti minulle ja työtoverilleni, että poikkeaisimme hänen kanssaan Oronmyllyllä. Muistan, miten lähdimme niin aikaisin, että pysähdyimme matkalla kuuntelemaan radion aamuhartautta. Päivällä tapasimme tuttuja rippikoulunopettajia ja isoisia.
Tärkeä muisto oli se, kun minä ja työtoverini kävelimme Oron metsissä Kalevi Lehtisen kanssa. Hän jutteli leiristään ja me laivakokemuksistamme. Siellä metsässä muistan kertoneeni Kaleville, että minun oli syytä pyytää eroa Kansan Raamattuseuran opiskelijatyön opiskelijahallituksen sihteerin työstä. Kesän aikana Mies oli tullut kuvioihin mukaan ja oli syytä ajatella joskus valmistumistakin. :)
Kun on saanut olla jossakin paikassa jonkun ryhmän kanssa jonkin aikaa, alkaa tuntea itsensä osaksi ryhmää ja kokee omistavansa ryhmänsä kanssa koko paikan. Kun seuraavan kerran palaa samalle paikalle, sen ovatkin vallanneet aivan toiset ihmiset, jotka taas vuorollaan saavat kokea omistavansa paikan. Muistoja limittäin ja lomittain. Sellaista elämä on.
1964. Oronmyllyn kesäkuun rippikoululeirin johtajat ja isoiset. Pekka Rossi, Airi Lankinen, Maija Myllö, Eeva Pakarinen, minä, Tarja Hepola, Tuula Tuori, Pentti Holi, Reino Tikkinen. Oltiinpa silloin virallisen näköisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti