Katson ja koen
Näen ja löydän
Tai sitten en
Olen elämässäni ollut vuosikausia ilman
televisiota. Välillä taas olen istunut sen äärellä tuntikausia
kerrallaan. Olen selvästi tuurikatselija. Pitkäjänteisyys ei ole koskaan
ollut parhaita puoliani. Näilläkin jänteillä on silti hyvin selvitty
tänne asti.
Työmatkoilta palatessani suunnittelin aina tekeväni kotona kaikenlaista
hyödyllistä. Alaovea avatessani tuo intokupla hajosi ja vaivoin kiipesin
kotiin. Kotona lysähdin tuoliin ja aloin peukalotyöskentelyllä
surffailla eri kanavilla. Mitään en jaksanut kunnolla seurata, mutta
onneksi peukalo vielä toimi.
Mietin, millaisia ohjelmia yleensä tallensin. Sehän osoittaa jotain
mielenkiinnon kohteista. Yhden tallentamani sarjan toimittajan, Kimmo
Saareksen, kanssa satuin samaan ruokapöytään viime perjantaina
Tampereella. Oli mukava tutustua ja samalla kertoa omaa palautetta.
Sarja oli TunneMies ja olin juuri lähtiessäni katsonut Risto
Lindstedtistä kertovan osan. Risto Lindstedt on yksi Suomen Kuvalehden
toimittajasuosikeistani.
Tuo sarja alkoi kiinnostaa, mitä enemmän sitä
katsoin. Se kertoi minulle jotain hyvin tuttua ja samalla uutta
suomalaisesta miehestä. Isä, veli, mies, poika ja pojanpoika ovat kyllä
olleet minulle hyviä opettajia jo ennestäänkin. Kyproksen YK-
sotilailtakin tyttökoulun kasvatti aikoinaan oppi jo paljon positiivisia
arkisia juttuja miehisestä maailmasta.
1970. Kypros. Papinkeikalla.Kuva Sakari Virtanen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti