Joku leipoo
Joku lukee
Joku virkkaa
Joku pukee
Stressiä voi poistaa monella tavalla. Näistä
tavoista on hyviä esimerkkejä täällä blogimaailmassakin. On
ruokaohjeita ja kuvia kakuista. On lukuvihjeitä ja kirja-arvosteluja. On
käsitöitä ja muita käden taitoja. On muotia ja pukeutumisvihjeitä. On valokuvia kasveista ja eläimistä. On runoja ja mietelmiä.
Lähetyskurssin
ajoilta muistan erään paneelikeskustelun, jossa eri työalueilla
työskennelleet henkilöt kertoivat, mitä he olivat harrastaneet
vapaa-aikanaan. Paneelissa korostettiin sitä, että vaikeissakin
työolosuhteissa jokaisella täytyi olla lupa rentoutua juuri hänelle
ominaisella tavalla. Jos itse ei harrastanut vaikkapa lukemista, täytyi
silti ymmärtää, miksi toinen ei päässyt kirjakaupan ohi ostamatta
mitään. Jos toinen taas tarvitsi rauhaa, hänelle oli sitä yritettävä
järjestää.
En ole tänään stressaantunut, vaikka kirjoitankin
stressistä, pikemminkin päinvastoin. Stressijutut tulivat vain mieleeni
jutellessani Esikoisen kanssa. Hän kertoi eräästä opettajastaan, joka
oli toiminut ison koulun rehtorina ja vaihtanut sen työn lennonjohtajan
työksi, koska se oli hänen mielestään paljon vähemmän stressaavaa kuin
opettajan työ…
Puikot taisivat toimia äitinikin stressileluina. Tuskin se johtui siitä, että äitini oli opettaja...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti