Hyttysiä metsästän
Tahdon saada suuren
Ja pienemmän
Ja vielä pienemmän
Ja vielä...
Lapsuuden ensimmäisenä kesämökkikesänä kukaan ei
ollut varautunut siihen, että minä kuuluin siihen joukkoon, jolle
hyttyset eivät sovi. Hyttysen puremista tuli paukama paukaman viereen,
kutina kutinan viereen, raapimisjälki raapimisjäljen viereen. Opimme
silloin sen, että juhannukseen asti minun paikkani ei ollut siellä,
missä hyttyset olivat. Muistan lokoisat lukemistuokiot teltassa muiden
raataessa (siis nauttiessa) ulkona puutarhassa.
Thaimaassa
eri asunnoissamme hyttysten määrä vaihteli. Kerrostalojen
alakerroksissa, puiden lehtien alla, hyttysparvet valtasivat asunnon,
jos niille antoi vähänkään mahdollisuutta siihen. Ylempiin kerroksiin
niitä vähemmän lenteli. Thaihyttyset puhuivat siivillään omaa
viittomakieltään, hyrinä ei niitä paljastanut. Ne olivat myös nopeampia
kuin tutut suomalaiset. Illalla ulkona syötäessä pöydän alle tuotiin
palavaa hyttyskarkotetta. Se auttoi jonkin verran. Myrkkyjen määrä oli
aivan liiallinen, sanoivatpa tuoteselostukset mitä hyvänsä.
Gekot tulivat
vuosien varrella suosikkikotieläimiksemme. Ne asuivat seinällä taulujen
alla tai muuten piilossa. Iltaisin ne onnesta säksättäen zingzok
zingzok nappasivat huoneessa lenteleviä hyttysiä pois meitä kiusaamasta.
Ulkolampun alla asustelevat gekot olivat pulleita ja hyväkuntoisia.
Niistäkin oppi sen, että kauneus oli katsojan silmissä.
Toisaalta, joidenkin rakennelmien on tarkoituskin kutsua ötökkkävieraita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti