Nuoruus ja vanhuus
Tyhmyys ja tyhmyys
Viisaus ja viisaus
Kun olin lapsi, vanhenemisessa ei ollut mitään
kielteistä. Jokaisena synttärinä oman iän numero nousi aina suuremmaksi
ja suuremmaksi. Sehän oli hienoa!
Olen aika täynnä kukkahattutädittelyä ja
mummottelua. Hämärästi muistan vielä, että tytöttelykin kuuluu kokea
negatiivisena. Lapsuuden jälkeen ei siis ole ollut kohden koskaan…
Mikä tässä iässä siis mättää?
Tietää monista asioista liian vähän ja vain vähistä asioista riittävän paljon.
Tietää, että ei ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä haluaa, ja pelkää, ettei enää halua sellaista, jota ehkä vielä ehtisi tehdä.
Tietää, että
kaikki se, mitä on tehnyt, ei ole ollut niin tärkeää kuin luuli ja
paljon siitä, mitä teki, olisi saanut jäädä tekemättä.
Tietää, että
se tyhjäntärkeys, mitä piti joskus arvokkaana, on osoittautunut osaltaan
naurettavaksi ja se, mitä ei aikoinaan osannut arvostaa, on ollutkin
parasta elämässä.
Tällaisena siis mennään eteenpäin. Yksi hauska ja
vähän vahingoniloinen juttu on se, että jos tulevat polvet eivät kuole
pois ennen aikojaan, ne kaikki tulevat vanhoiksi. Sittenpä tietävät. Heh.
Joulukalenteriin tulee viimeisin norsumme, jonka Kuopus toi syksyllä Komista, Syktyvkarista . Se saa seurakseen hongkongilaisen työtoverimme lahjoittaman pikkulinnun.
1979. Thaimaa. Soi Amon. Joulujuhlan kuoro. Eivät ole nuokaan tytöt enää tuon näköisiä :
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti