Agathakin sen tiesi
Elephants can remember
Norsujen maassa elettäessä Agatha Christien
norsudekkari tuli usein mieleen. Tuon kirjan lopussa sanottiin, että
elefantit eivät unohda, mutta ihmiset onnekseen unohtavat.
Muistelemme aina välillä monien norsujemme
ostopaikkaa tai ihmisiä, joilta ne saimme. Niidenkin kautta tulee esiin
jotain elämämme koko kuvasta.
Kävelimme
Kuopuksen kanssa illansuun ruuhkassa Thonburin Suuren Liikenneympyrän
kaduilla ( Wong Wian Yai). Vaihdoimme bussia päästäksemme kotiin.
Hidasta oli. Eräs mies oli levittänyt mattonsa katukäytävälle.
Huomasimme, että hänen myytävänä olevat käsityönsä olivat todella
taitavaa köyden- ja narunpunontaa. Kuopus sai naruhevosen,
elefanttikokoelmamme narunorsun. Mitähän tuollekin miehelle kuuluu?
Juttelimme siinä tovin. Näköpiirissä ei ollut muita ulkomaalaisia. Sillä
seudulla meitä ulkomaaneläviä oli silloin harvemmin näytteillä.
Narunorsu pääsee tänään joulukalenteriimme pianon päälle Bangkokin hyväntekeväisyysmyyjäisistä ostetun enkelin kanssa.
1980. Bangkok.
Jouluseimiasetelmamme väliaikaisessa joulukodissamme. Jouduimme
luopumaan vanhasta asunnostamme ja odottamaan uuden asunnon vapautumista
pienessä yksiössä joulun ajan:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti