Sydäntä särkevää aavesärkyä?

Olen oppinut kokemuksesta, että isoistaveljistä tulee kuoltuaan jossain vaiheessa pikkuveljiä. Aika jättää jokaisen sen ikäiseksi kuin hän oli kuollessaan. Muut menevät ohi. Kuolleet eivät myöskään tiedä, miten televisiosarja päättyy tai miten seuraavissa urheilukilpailuissa käy. Kuoleman lähettyvillä tuollaisekin asiat menettävät merkitystään. Huomataan, että aika ei olekaan ihmiselle rajaton.

18.12.1976 Isoveljen kuolema

Kiasmassa käydessäni istuin kerran hetken Osmo Rauhalan teosten vieressä muistelemassa hänen Kaksoispistettään Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa.

“Kuolema ei ole elämän päätepiste, vaan kaksoispiste”

Jäin miettimään Rauhalan Aavesärkyä:

”Aavesärky on kipua, joka tuntuu amputoidun raajan kohdalla. Ruumiinosa, jota ei todellisuudessa enää ole, säilyy kehon muistissa”

Onko rakkaan ihmisen muistamisessa kyse aavesärystä? Entä muistuttaako aavesärky meitä siitä, mitä  kirkkoisä Augustinus sanoi kauan sitten: ”Sydämemme on levoton kunnes se löytää rauhan Jumalassa.”

Veljenpoika toi Ikävalko-sukuseuran sukukirjan. Siellä heitä edellä menneitä riittää. Onneksi meillä on vielä myös tänään eikä vain eilen.