Eteenpäin
Uuteen suuntaan
Uusiin haasteisiin.

Olen saanut tehdä työtä,  jota ohjasi silloisen Suomen Lähetysseuran lähetysjohtajan Henrik Smedjebackan käyttämä termi, luterilainen dynaaminen lähetysnäky. Se oli aikaa, jolloin tuleva Thaimaan luterilainen kirkko muuttui toiveista todellisuudeksi. Monesti olen käyttänyt siitä ajasta nimeä Kirkkohistoria pikakelauksella. Työ alkoi Bangkokissa, mutta laajeni pian Koillis-Thaimaahan, Ubon Ratchathanin lääniin.

21.12.1986. Ubonissa avattiin Hyvän Uutisen keskus. Mies siellä.

Jo ennen työn aloittamista Ubonissa sinne tehtiin tutustumismatkoja. Perheemmekin vietti siellä lomallaan muutaman päivän tutustumassa työn tuleviin mahdollisuuksiin:



1982.  Ubon Ratchathani. Jokiajelua.