Tähdenlento
Toivoitko jotain?
Pääuutinen: Ulvilan lukion soveltavan fysiikan
kurssin oppilaat keskustelivat eilen seitsemän minuutin ajan ISS-
avaruusasemalla työskentelevän japanilaisen astronautin kanssa.
Hyvänen aika, en muista lapsuuden tähtiä. Kaupungin
kirkkailla valoilla on varmaan jotain tekemistä tuon asian kanssa.
Oikein muistia kaivellen sentään Otavan kuvio tulee mieleen. Sen avulla
en kyllä osannut pohjoista määritellä. Taidan olla sen aikakauden
ihmisiä, joille Sputnik oli tutumpi kuin muut liikkuvat taivaan ilmiöt.
Luokkakokouksessa luokkatoverikin vielä muisti, missä ja milloin tuon
satelliitin ensimmäistä kertaa näimme.
Kaikesta tekniikasta ja tietämyksestä huolimatta
kesämökin pimeässä metsässä katseltuna tähtitaivas tuo minulle mieleen
varsin metafyysisiä juttuja. Kaikenlaisen tiedon lisäännyttyäkin koen
siellä hyvin voimakkaasti vanhan tunteen: ” Kun minä katselen taivasta,
sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen -- mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.”
Täysikuu Jungfruskärissä. Kuva Teppo Innola.
Täysikuu Jungfruskärissä. Kuva Teppo Innola.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti