Anteeksi
Varastinko kynäsi?
Älä välitä
Sait varmaan toisen tilalle
Toivottavasti
 
Noloin tapani, omasta mielestäni, on vahingossa tapahtuva kynänvaihto. En voi ajatella sitä edes Salaisena Kynänvaihtona, koska toinen osapuoli ei ole vaihtoa kanssani sopinut.  En tiedä toista, jonka kanssa häpeäni jakaisin. Paras siis tehdä se näin julkisesti.  Onneksi en ota arvokkaita kyniä.

Bangkokin kuurojen koulun rehtori oli kutsunut minut ja työtoverini vierailemaan koulunsa juhlissa. Hyvän tavan mukaan meidät esiteltiin muille ”arvovieraille”. Eräs heistä pyysi yhteystietojamme. Kirjoitimme ne hänelle. Kotiin tullessani huomasi kuljettavani käsilaukussa Srinakarinvirotin yliopiston mainoskynää. Häpeäni oli suunnaton.

Ystävystyimme myöhemmin tämän Srinakarinvirotin yliopiston englanninopettajan kanssa. Hän varmaan sai meidän kanssamme tarvitsemaansa englannin puhumisen harjoittelua.  Me taas pääsimme hänen avullaan tutustumaan sellaiseen thaimaalaiseen kulttuuriin, johon meillä ei olisi ollut muuta tietä. Kerran pääsin thaimaalaisten akateemisten naisten kanssa erään prinsessan kotiin, joka oli avoinna vain yhden päivän vuodessa. Toisen kerran sain kätellä ystäväni opettajatoveria, joka oli kuulemma kuninkaan pikkuserkku. Toista kertaa en hänen kyniään ottanut. Siitä pidin huolen.

Bangkok. Kyniä thaimaalaisessa kokouksessa.
Plus%20403%20Kyni%C3%A4.jpg