Suuri sukupolvi
Kasvava ikä
Hupeneva nuoruus
Aamulla kahvia juodessani katsoin televisiosta osan Jukka Relanderin ja Markku Veijalaisen keskustelusta. Se oli yllättävän realistista ja myönteistä. Turhia särmiä oli hankautunut pois iän myötä. Me suuret ikäpolvet olemme alkaneet miettiä omaa määritelmäämme vanhuudesta. Se
on hyvä. Aina ei tarvitse alistua toisten määrittelemään maailmaan.
Vanha on vanha on vanha. Mitä me oikein tarkoitamme, kun sanomme itse
olevamme vanhoja? Emme ainakaan kovin säälittäviä asioita, toivon
mukaan.
Yksi asia jäi
keskustelusta mietityttämään. Olemmeko todella tulleet aikakauteen,
jossa nuoremmilla ei enää ole opittavaa vanhemmilta yhtä paljon kuin
ennen? Tekniikan vallan alla vanhat jäävät jalkoihin, vaikka kuinka
yrittävätkin. Kuinka paljon pitäisi yrittää? Toisaalta, rehellisesti puhuen, mitä itse suostuin nuorempana omaksumaan vanhemmilta ihmisiltä. En
niin paljon, ainakaan tietoisesti. Vanha vitsi nuoren miehen suhteesta
isäänsä eri vuosikymmenillä on pitänyt paikkansa aina. Jokaisen
sukupolven tyhmät isät ovat yllättävästi viisastuneet lasten iän myötä.
Thaimaalaisessa
pääsiäisnäytelmässä kertomus siirrettiin Thaimaahan. Mietittiin, miltä
se kaikki olisi näyttänyt sikäläisessä kontekstissa. Avuksi otettiin
myös puvustus. Opetuslapset saivat asukseen perinteisen thaimaalaisen
maalaisen asun. Hymy tuli mukaan thaimaalaisena bonuksena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti