Vapaus valita
Yhteinenkin paras
Televisiossa oli suora lähetys Talvisodan loppumisen juhlaseminaarista. Panu Rajalan esitelmä oli yllättävän
tehokas taustatietorypäs Yrjö Jylhän Taipale-runoista, joita sitten
kuultiinkin lomittain rintamalinjan ja joen toisella puolella olleen
venäläisen runoilijan runon kanssa.
Vaikka Talvisota onkin minulle vain jotain, josta
en ole mitään itse kokenut, osaan silti kuvitella, miltä sodan
loppuminen ja silloiset rauhanehdot tuntuivat evakkokarjalaisista.
Jälkiviisaina tiedämme paljon muutakin jälkihistoriasta, mutta sitä
kaikkea he, silloiset, eivät tienneet. Jokin oli loppunut. Uudesta ei ollut mitään tietoa. Ei
yhtään mitään. Perheemme vieraskirjan edellinen merkintä oli
Karjalasta, Heinjoelta, pari viikkoa ennen Talvisodan puhkeamista,
seuraavaa merkintää saatiin odottaa toukokuulle asti. Silloin nimensä
kirjaan kirjoittivat ystäväperheen Ruotsista palanneet kolme sotalasta.
Missähän kirja oli sen välin seilaillut…
Juhlaseminaarista jäi mieleeni ajatus, joka oli silloin ollut suomalaisten mielessä. Jokaista tarvitaan. Sinua tarvitaan. Jäin miettimään, saavatko suomalaiset nuoret nyt saman viestin? Kokevatko he, että heitä todella tarvitaan? Jos kokevat, miltä se tuntuu. Myönteiseltä?
Kutsuvalta? Ahdistavalta? Luotaantyöntävältä? Jokaisen pitäisi kokea
olevansa jollekin tärkeä. Pitäisikö jokaisen voida kokea olevansa myös
tarpeellinen?
Thaimaan
pienissä kristillisissä seurakunnista kaikkia tarvitaan. Osallistumisen
mahdollisuus on paras sitouttaja. Sekä itsenäisyyden että
yhteisöllisyyden tarpeiden on mahdollista (ja kenties suotavaakin) olla
tasapainossa ihmisen elämässä.
Thaimaa. Phasee Charoenin seurakunnan ulkokeittiö. Yhteisen aterian valmistusta yhteisvoimin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti