Randomize
Elä satunnaiselämää
Jo nettielämäni alussa innostuin hakukoneista.
Siihen aikaan oli vara valita. Bangkokissa vietin toisenkin illan
napsauttelemalla hakuja. Seurasin erityisesti tiettyjen
kolmoishermokipuja koskevien vertaiskotisivujen valmistelua. Oli uusi
asia saada pientenkin vähemmistöjen ääni kuulumaan ja tietoa leviämään
ympäri maailmaa.
Blogisti Maalainen pitää yllä Oppitoria, jossa on ylen määrin mainioita ja tärkeitä linkkiehdotuksia. Suosittelen. Oppitorilla mainittiin Wikipedian random-nappi, satunnaisen artikkelin löytäminen. Päätin alkaa aamuni satunnaisesti:
1. Saksan Grand Prix 1965. Opin mm sen, että Frank Gardnerilta meni heti alussa vaihdelaatikko, eikä hän päässyt etenemään yhtään kierrosta.
Olisinko tullut toimeen ilman näitä tietoja? Kyllä.
Sen kuitenkin tajusin, että nämä tiedot olivat jollekin olleet niin
tärkeitä, että hän oli halunnut liittää ne julkiseen verkkoon ja
mahdollistaa ne näin jokamiehelle ja -naiselle.
Jatkoin
satunnaista elämääni. Valitsin satunnaisen Thaimaan kuvan esillä
olevista kuvistani. Kuvaksi valikoitui puuta kiipeävä lisko, Seurasin
sitä jo sen vilistäessä maalla ruohikossa. Silloin se oli sininen. Puuta
ylös kiivetessään se vähän kerrassaan muuttui sinisestä ruskeaksi.
Toisen kuvan valinta
ei enää ollut satunnainen. Halusin tarkistaa, kuinka paljon liskon väri
oli muuttunut kiipeämisen aikana. Sellainenkin kuva löytyy
kirjoituksessa +177 Kameleontti kontekstissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti