Höpöhöpöäkö?
Suomessa kirjain Ö liitetään usein Mappi Ööhön. Mappi
Öö on paikka, jossa viimeinen toivo on mennyt. Siellä voi rauhassa
mörähdellä ja mölytä. Siellä pöyristytään ja pyörrytään, öristään ja
löhötään. Siellä asuvat hölmöt ja mörököllit, jöröjukat ja pölvästit.
Siellä ollaan ihan tööt.
Onneksi jossain sentään jotain myönteistä
löydetäänkin. Löydöstä voi jopa hyötyä. Työtön voi saada työtä. Lyöty ei
välttämättä enää lyö toista. Sanansa syöjä myöntää virheensä.
”Jostain
kummasta syystä maailmalla matkustaessa muut suomalaiset on yleensä
helppo tunnistaa. Jotain sellaista rehtiä mutta hömelöä meidän
katseessamme ja olemuksessamme on.”Alakerta. Olli-Pekka Behm.
Päätoimittaja. Satakunnan Kansa
”Näen
rohkean, luovan ja innovatiivisen päätöksenteon ja toiminnan tiellä
kuitenkin ainakin kolme tekijää. Ne ovat paikallispöhö, historian pelko
ja raha.” Mielipide. Markku Ollila. Satakunnan Kansa
Mummollani oli kuulemma vesipöhö. Vieläkään en
tarkkaan tiedä, mistä taudista siihen aikaan oli kysymys.
Paikallispöhöstä hänet varmaan varjeli pikkutilan emännyys ja lähellä
ollut koulukirjasto. Valtaa ei ollut, mutta oli ajatuksen vapaus. Hömelyyttäni en häpeä. Tiedän, millaisilta ihmisiltä se on peräisin.
1979. Thaimaa. Bangkok. Rehdit suomalaiset hömelöt suuressa maailmassa. Oli iihan pakko se sanoa, sorry, lapset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti