Näet etkä ymmärrä
Kuulet etkä tajua
Tunnet sekä oivallat:
Kuuma on
Hongkongissa
työskennellyt työtoverimme Hannu Palmu, Miehen kurssitoveri
opiskeluajoilta, poikkesi jostain syystä Bangkokiin vappuna 1980. Se oli
ensimmäinen vappumme Thaimaassa ja olimme vielä kielikoulussa sen
vuoden loppuun asti.
”1.5.1980.
Lämpötila min 28,5, max 37,0. H tuli aamulla. Menimme koko porukka
vastaan. Ajoin eka kerran lentokentälle. Kierrettiin Bangkapin kautta.
Näytettiin mahdollisia kirkon paikkoja. H:n mielestä yksikin ”putki” oli
jo riittävän paljon tilaa. H sanoi, että täällä oli monin verroin
kuumempaa kuin Hongkongissa. Säälitteli miltei meitä. Teki hyvää kuulla.
Sanoi myös Soi Amonin tiloja suuriksi. Hän kannatti
nuorisokeskustyyppisiä toimintoja. Voimille tuntuu tämä työ ottavan.”
Vieraamme
oli hetken lepäämässä makuuhuoneessamme odotellessaan matkansa
jatkumista. Hän tuli vähän ajan kuluttua olohuoneeseen ja pyysi, että
ilmastointilaite voitaisiin laittaa päälle. Nauroimme ja sanoimme, että
kyllä se laite oli puhaltamassa, maksimissaan. Päiväsaikaan siinä
asunnossa ei vain millään laitteella saatu lämpötilaa laskemaan alle 30
asteen.
Päiväkirja ei
kerro, että kävimme vieraan kanssa katsomassa myös työnväen vappujuhlaa.
Niinä vuosina, sen ajan poliittisen tilanteen takia, oli todella vaikea
saada tietoa tapahtumista. Juhlan sisällöstä en tiedä, mutta tuntui
ihmeelliseltä, että lavan yläpuolella oleva teksti kuitenkin kertoi
työväen yhteistyöstä, jolla unelmista tulisi totta.
Thaimaa. Bangkok. 1980. Sanaam Luang. Vappujuhla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti